maanantai 2. helmikuuta 2015

Mitä yhdestä särkyneestä maapallosta

Olen nainen, joka potee tunnontuskia Turun kaupungin politiikasta olla keräämättä biojätettä, on hamstrannut kahden ja puolen vuoden ajalta paristot ja mustekasetit talteen, että saa joskus vietyä ne oikeanmukaiseen kierrätykseen, sammuttaa valot aina kaikkialta, tuijottaa kavereitaan murhaavasti, kun löytää heidän sekajätteistään peltipurkkeja ja pitää lukion äidinkielen pakollisen puheensa koulun surkeasta kierrätystilanteesta. Sisäinen biologini yritti kyllä ujuttaa minut biologian laitokselle, mutta puolen vuoden koukkauksen jälkeen tein u-käännöksen Luonnontieteen talon ovella ja jatkoin eteenpäin. Samalla jätin taakseni maailman pelastamisen päivätyönä ja muutin suunnitelmaa muotoon, jossa pelastan päivätyökseni ihmisiä. Harrastuspohjalta ajattelin kuitenkin jatkaa myös maapallon pelastamista.

Minä syön lihaa, jonka tarkkaa alkuperää en tiedä. Minä lennän egoistisesti lentokoneella kokemuksia itselleni metsästäen. Minä ostan kulutusta kestämättömiä vaatteita H&M:ltä ja nautin uusien asioiden saamisesta. Minä en valitse kosmetiikkatuotteitani eläinkokeettomuuden perusteella. Minä ostan yleensä halvinta ruokaa alkuperästä ja tuotantomenetelmästä välittämättä.

En siis todellakaan ole mikään mallikansalainen hippeilyn suhteen, mutta omalla kohdallani pidän kuitenkin kiinni pienistä teoista, koska niistä kasvaa iso muutos, jos jokainen tarttuu niihin.

Minä lajittelen roskani, lukuunottamatta sitä kirottua biojätettä. Minä sammutan turhat valot. Minä sammutan suihkun saippuoinnin ajaksi. Pyrin antamaan aineettomia lahjoja. Valitsen kotimaista alkuperää olevaa lihaa. Vältän ylimääräistä tulostamista. Liikun paljon jalan ja pyörällä. Suosin koulussa usein kasvisruokaa. Ajattelen hankintoja kahteen kertaan ennen ostopäätöstä.


Koska uskon ison rattaan liikahtavan lopulta massojen pienillä teoilla, minut saa äärimmäisen vihaiseksi jättämällä nämä pienet teot tekemättä. Tätä kirjoitusta innoitti eräs tulevaisuuden toivo, joka tänään heitti koulun jälkeen välipalaksi napaansa ahtamansa suklaapatukan kääreet pokkana kadulle. Mitä niin ihmettä?! Minut on pienestä asti kasvatettu ymmärtämään, että luonto on niin arvokas, ettei ihmisellä ole oikeutta sitä töhrätä metallia välkkyvillä muoviroskilla tai millään sinne kuulumattomalta. Päinvastoin meillä on velvollisuus pitää huolta pallosta, joka on tämän ylivertaisen lajin kehittymisen mahdollistanut. Edelleenkin kuvittelen mielessäni vain purkkaan tukehtuvia oravia, jos näen jonkun sylkevän purkkansa maahan, ja tunnen valtavaa halua kerätä toisen limakasa kadulta. Samalla valitsen silmiini halveksuvimman katseeni ja tuijotan häpeilemättä.

Ihmiset ovat välillä uskomattoman tyhmiä ja itsekkäitä. PikkuG:n sanoin me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus. Ja hyi oksennus millainen tulevaisuus meille on tarjolla.

 

2 kommenttia:

  1. EU on kieltänyt eläinkokeet kosmetiikassa, vaikka eläinkokeita korvaavia in vitro -testejä ei ole kehitetty kaikkii tarkoituksiin. Nykyään ihmiset toimivat "koe-eläiminä" -> http://ec.europa.eu/growth/sectors/cosmetics/animal-testing/index_en.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh! Eläimet säilyköön siis automaattisesti turvassa meidän myrkyiltä. Ja eikun lisää pakkelsia omaan naamaan!

      Poista