perjantai 6. maaliskuuta 2015

Jos elämäni olisi instagram

En tiedä olenko ainut, jolla on nolo tapa selata omasta instavirrasta kokonaisuuksia, joiden kuvat sointuvat hyvin yhteen, mutta minä kyllä nyt tunnustan leimautumisen uhallakin. Minulla oli lokakuun Koreareissun jälkeen pitkä putki, kun yksikään pikkuhiljaa muodostuva kokonaisuus ei miellyttänyt silmääni. Aina joku kuva oli ruma, väärän värinen suhteessa muihin, liian tylsä tai merkityksetön sarjassaan luodakseen kanssakuviensa kanssa täydellisen setin.


Ja kun nyt oikein kriittiseksi heittäydyn, niin aika vähissä nuo kahdentoista peräkkäisen täydellisesti yhteen sointuvan kuvan setit ovat olleet koko vuoden instahistoriassani.

Välillä sarjan pilaa ruma ruokakuva kevään ensimmäisestä grillisessiosta.




Välillä sekaan eksyy todella ruma kuva korealaiselta vaihtarilta lahjaksi saadusta ilmankostuttimesta.

Välillä kuvat ovat olleet todella merkityksellisiä, mutta osuneet vain väärään kohtaan settiä, jolloin puhdas estetiikka, jota kuvasarjoista etsin, ontuu.

Nyt on kriittinen silmäni kuitenkin saavuttanut jälleen harmonian pitkän tauon jälkeen. Jos elämäni olisi aina allaolevan kuvasarjan mukaista, siinä olisi aika hurjan monta hyvän elämän elementtiä. Kukkia, ystäviä, aurinkoa, luontoa, ruokaa, kauneutta ja vieläpä minä itse elämässä tätä kaikkea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti