torstai 19. maaliskuuta 2015

Miksi Turku?

Lääkiskaupunkeja on Suomessa viisi. Hampaita neljä. (Oikeaa tutkivaa journalismia muuten. Minä luulin, että on vain kolme.) Miksi silti tulla juuri Turkuun?

Vastaus on yksinkertainen ja jokaisen lääkiskokelaan pääteltävissä. Turku ei ole yhtä kaukana kaikesta kuin Oulu. Ei yhtä pieni kuin Kuopio. Ei yhtä iso ja levoton kuin Helsinki. Eikä yhtä PBL kuin Tampere. (Okei myönnän, että Tampereesta ei ole nyt heti yhtä jyrkkää eitä kuin muista, mutta tietysti minun täytyy vetää kotiinpäin ja haukkua Tampere, vaikka siinä ei suoranaisesti mitään vikaa olisikaan. Siispä, Turku ei ole Tampere, ja siksi tänne kannattaa tulla.) Kuopion ränkkäämistä kirkkaasti Turun taakse puolustelen 19 vuoden mittaiseksi venyneellä yhteisella historialla, jonka jälkeen jopa Suomen persereiäksi leimattuun kaupunkiin muuttaminen tuntui hyvältä idealta. Muualla vauva-, lapsuus-, nuoruus- ja nuori aikuinen vuotensa viettäneille voin kuitenkin lämpimästi suositella Kuopiota, ja tulen suosittelemaankin ihan kokonaisen postauksen verran pääsiäisen tienoilla, kun Savoon riennän.

Yritän tässä kirjoituksessa kiillottaa Turun roolia erityisesti lääkiskaupunkina. Muun Turku-hehkutuksen, jota muuten riittää, löytää sivupalkista tunnisteella Turku tai erityisesti opiskelijan kannalta nähtynä tästä postauksesta, koska kannattaa tänne tulla kaikkea muutakin opiskelemaan. Täällä on mistä valita! (Kaupunki saa muuten edelleen ottaa yhteyttä markkinointipalkkion muodossa.)


Turulla on perinteitä.
Voi jumpe! Nyt täällä puhuu oikein yhden nopan asiantuntija, koska lääketieteen historia kilahti opintorekisteriin syksyn päätteksi ihan sovinnolla. Kuten monessa muussakin asiassa Suomen historiassa, Turku oli myös lääketieteen saralla läpimurtaja. Meillä oli ensimmäinen oikea sairaala ja lääkäri. Olkoonkin, että ensimmäiset koulutetut lääkärit kiertävien parturikirurgien tilalle saatiin kaupunkiin vasta 1500-1600 -luvuilla, mutta siitä lähtien matka on ollut yhtä voittoa. Mitä nyt yliopiston vastine Turun akatemia tietysti paloi Turun palossa vuonna 1827 ja koko kunniakas laitos siirrettiin Venäjän vallan alle siirtymisen myötä Helsinkiin, jonne muodostui the yliopisto Turun jäädessä myörimään kunniakkaaseen historiaansa, mutta me oltiin alunperin ekoja! Jos palataan kuitenkin modernimman lääketieteen saralle, Turussa on koulutettu lääkäreitä vuodesta 1943 alkaen ja kandiseurammekin juhlii ensi vuonna 70-vuotispäiviään. Ihan muutamia muita kaupunkeja heitelläkseni voisin mainita Tampereen lääkiksen tarinan alkaneen vasta vuonna 1972 ja Oulun 1962.

Miten ylväs historia sitten näkyy meillä? Ensinnäkin meillä on tukikohtanamme ikivanha ja ruma rakennus, jonka tenttisalit ovat kurjia ja sisätilat vanhanaikaiset. Historian lehtien havinan voi suorastaan kuulla, mutta vain ikävällä tavalla, koska rakennus on nimenomaan vanhanaikainen; ei tyylikkään vanha vaan epämodernin ruma. Uudesta rakennuksesta onneksi huhuillaan ja talon sisältö ihmisineen paikkaa paljon ulkokuoren puutteita, joten plussan puolella tässä mennään.
Ihan oikeasti pitkästä historiasta on minusta hyötyä opetuksessa, jossa opintosisältöjä on hiottu pitkään ja kokemuksen kautta. Monet luennoitsijat ovat itse kulkeneet samojen epämukavien luentosalin penkkien kautta, joilla me nyt istumme, ja se luo yhteenkuuluvuutta ja uskoa tulevaisuuteen. Näiltä penkeiltä voi todella päästä johonkin. Lisäksi pitkä jatkumo samasta koulusta valmistuneita lääkäreitä on minusta kaunis ajatus. Perinteissä on paljon hyvääkin.

Turussa on hauskaa!
En ole opiskellut lääkiksessä missään muussa kaupungissa, mutta vakuutan silti, että Turussa on kaikista hauskinta. Lääkiksen sisällä on valtavan hyvä henki, josta saa revittyä hurjasti voimavaroja itselleen, jos sen sekaan vain uskaltaa heittäytyä. Mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa, pätee varmasti tässäkin. Itse olen vasta kastellut varpaita lääkisriemun koskessa, koska ujous ja omien voimavarojen riittämättömyys ovat pidätelleet, mutta niille, jotka haluavat antaa itsestään ja itseään, löytyy vaihtoehtoja. Voi speksata niin näyttävästi kuin taidot antavat myöten, osallistua kurssivideoiden tekoon, alkaa kandiseura-aktiiviksi virallisten asioiden (edunvalvonta- ja opintotoimikunta) tai vähemmän virallisten asioiden (sitsitoimikunta) kautta, ottaa roolia oman kurssin vastuutehtävissä tai vaikka tuutoroida. Uskon edelleen, että jos tähän kouluun haluaa todella hurahtaa, tästä voi muodostaa oikean elämäntavan.
Itselle suurinta riemua on tarjonnut speksi, jonka taso Turussa on huima. Olen lääkiksessä päässyt olemaan osa projektia, jollaiseen kuulumisesta olin ennen vain haaveillut. Olen päässyt kumartamaan monisatapäisen yleisön eteen ja maskeeraamaan päänäyttelijää. Olen tuntenut olevani osa tuota spektaakkelia.

Juhlatukikohtana meillä on upea Tivoli, joka sijaitsee näppärän matkan päässä keskustasta ja erittäin lähellä noin 90%:ia lääkisläisistä. Vertailun vuoksi esimerkiksi Kuopiossa vastaava tila sijaitsee ankealla teollisuusalueella hyljeksityn asuinalueen perukoilla ja Helsingissä tilat ovat kattoterassia lukuunottamatta huonommat hengailuun ja saunomiseen



Täällä halutaan kehittyä jatkuvasti.
Fetusvuoden ensimmäiset kaksi viikkoa olivat meille pelkkää TUTKE:a, joka ympäripyörästi kai meinaa jotakin koulutuksen kehittämiseen liittyvää. Ekojen viikkojen jälkeenkin palautetta ja kehittämisehdotuksia ollaan ruinaamassa jokaisen kurssin jälkeen ja kurssien aikanakin. Hauskinta tietysti on nähdä palautteen todella vaikuttavan johonkin ja opetussuunnitelman muokkautuvan vuosi vuodelta opiskelijoiden antaman palautteen myötä. Meidän kurssimme voi kiittää vanhempia ja nuoremmat kurssit meitä, koska pientä säätöä kursseihin tehdään koko ajan sen mukaan, mikä ollaan koettu toimivaksi. Kiitos opetusevoluution me saimme tänä vuonna paton kurssille käyttöön tableteilla toimivan webmikroskoopin ja aidot ruumiinavaukset on edelleen pidetty mukana osana opetusoimintaa.


Tukea on valtavasti tarjolla.
Johtuen ehkä parin vuoden en kuulu tähän kouluun -haahuilusta lääkis on tuntunut minusta todella turvalliselta paikalta. Opetushenkilökunta oikeasti haluaa meidän ymmärtävän ja valmistuvan mahdollisimman taitaviksi ammattilaisiksi, ja kaikki tunnutaan suunniteltavan opiskelijalähtöisesti. Jos elämä tuntuu hankalalta, avautumista voi harrastaa oman kurssin kesken, koska todennäköisesti aika monen muunkin elämä on sillä hetkellä rankkaa lukkarin ollessa 99% sama kaikilla, tai suoraan opettajien ja opetushoitajien kanssa. Tämä voi olla minun subjektiivinen ja harhainen kokemukseni, mutta minusta tuntuu, että henkilökuntaa oikeasti kiinnostaa meidän murheet ja vaikeudet oppimisessa. En ehkä tekisi opetushoitajasta terapeuttiani, mutta kyllä minulla tiukan paikan tullen olisi rohkeutta mennä juttelemaan käytännön jutuista, jotka tuntuvat vaikeilta. Tämä tuen määrä on minusta erityisen kova plussa näinä aikoina, kun sisäänottomäärät ovat kasvaneet huikeiksi ja tiedekunnat painivat opetuksen järjestämisen ongelmien ja tason säilyttämisen kanssa. Turussa touhu minusta toimii, vaikka meitä satapäin täällä haahuileekin.


Sijainti
Turku on Helsingin jälkeen ehdottomasti parhaalla paikalla lääkiskaupungeista, vaikka muu Suomi meitä ilkeästi mollaakin viitaten anaaliseutuun. Täältä on helppo lähteä reissuun kaikenmaailman koulutuksiin ja tapahtumiin Helsinkiin ja maailmallekin. Helppo lähteminen on myös henkilökohtaista elämää ilostuttava asia, koska pikkumatkalle on näppärää ja halpaakin lähteä, kun Helsinki, maan isoin lentokenttä ja satama ovat kaikki parin tunnin säteellä kodista.

Ruotsin kieli
Uhka vai mahdollisuus, tästä voi olla montaa mieltä, mutta minä yritän nähdä sen mahdollisuutena. Turun ympäristössä elää paljon ruotsia äidinkielenään puhuvia ja muun muuassa Vaasa, jossa asukkaista 22,6% (Wikipedia) on ruotsinkielisiä, on eräs Turun lääkiksen hajautusopetuskaupungeista. Se, että tämä koulu voi antaa mahdollisuuden tsempata ruotsintaidoissa, ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen Turun lääkiksen opiskelija händläisi toisen kotimaisen kuin äidinkielensä. Ei todellakaan vaan samanlaisissa pohjamudissa täälläkin möyritään ja ruotsin kertauskurssille oli menijöitä ylimäärä suhteessa tarjolla oleviin paikkoihin. Kyse on minusta enemmänkin halusta ja mahdollisuudesta yrittää. Esimerkiksi tällä farmiksen kurssilla yksi ryhmä tarttui haasteeseen ja päätti mennä vetämään terveyden edistämisen ryhmätyön ruotsinkieliselle ala-asteelle. Uskomattoman hieno veto minusta, varsinkin kun en itse ollut tässä ryhmässä. Vastaavaa mahdollisuutta on todella vaikea kuvitella esimerkiksi Kuopioon, jossa en ole eläissäni kuullut sanaakaan ruotsia luokkahuoneen ulkopuolella.

Uskomattoman pitkäksi venynyt lötinä, mutta halusin yrittää esitellä monenlaista puolta Turun lääkiksestä. Summa summarum: Tulkaa tänne, täällä on hyvä olla! :) 

Ps. Alun historiapläjäys on muistinvaraista uhoa viime syksyn luennoilta. En mene takuuseen muistini pitävyydestä noin tärkeiden asioiden kohdalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti