perjantai 6. maaliskuuta 2015

Onko tämä yksi iso virhe?

Olen blogini kanssa yhä todella epävarma. En tiedä tarkalleen, mitä olen enkä mitä haluan tältä. Siksi olen äärimmäisen altis vaikutteille ja bloggaamiseen liittyville pohdinnoille, joista monet kietoutuvat yksityisyyden ympärille. Viimeisimpänä heräsin pohtimaan aihetta kanssalääkisbloggaajan tekstin myötä. Miksi jakaa mielipiteitään, kasvojaan ja kehoaan päivästä toiseen ilman mitään saavutettavaa hyötyä internetissä, jossa kaikki tieto säilyy aina ja ikuisesti? Tilanne ei todellaan ole win-win -situation, vaan tavallinen amatööribloggaaja saa niskaansa ainoastaan uhkakuvat tulevaisuuden pomosta kaivelemassa netin syövereitä ennen työhaastattelua. Siis jos erehtyy kirjoittamaan jotain väärää, mistä päästäänkin minun ongelmaani. Minä en haluaisi olla haalea, väritön, mauton ja hajuton.

Jos kirjoittaa päivästä toiseen, kuinka on käynyt salilla ja luennolla, saa varmasti olla turvassa sanojen vääntelyltä. Kuntosalilla käyminen on kaikkien näkökulmasta hyvä, vaikka sitä kuinka kääntelisi. Noista aiheista kirjoittaminen on myös lukijan kannalta erittäin jees, koska toisten arjesta lukeminen on todella inspiroivaa ja tsemppaavaa, mutta se ei kuitenkaan ole sitä, mistä minä haluan jatkuvasti kirjoittaa. Puhtaasti arjesta kirjoittaminen ei vain inspiroi minua riittävästi, että saisin kirjoittamisesta irti sitä riemua, jonka vuoksi ihmiset ylipäätään bloggaavat. Itseni ilmaisemisen palon vuoksi minä ainakin tätä teen.
Minä haluaisin kirjoittaa vapaasti ja luovasti kenenkään kääntelemättä sanojani toiseksi tai kaivelematta piilotettuja merkityksiä sanajärjestykseni takaa. Haluaisin kertoa sanoilla mitä ajattelen, miten suhtaudun elämääni, kouluuni ja itseeni, ja mitä näen tässä maailmassa.

Haluaisin.

Todellisuudessa sensuroin itseäni jatkuvasti. Opiskelen alalla, johon koen kohdistuvan hyvin tiukat odotukset sekä yksittäisten ihmisten että koko yhteiskunnan suunnalta. Lääkärit ovat lääkäreitä. Tyylikkäitä, hillittyjä, viisaita, varakkaita ja tiivis yhteisö, joka pitää toistensa puolia. Omaa laumaa ei morkata. Ruokkivaa kättä ei purra. Enkä minä tahdokaan purra. Vaikka kuinka haluaisin nostaa esiin stereotypioita ja käsityksiä, joita lääkäreihin, lääkisopiskelijoihin, -opintoihin liittyy, tunnen sen olevan loppupeleissä väärin. En halua jo ennen urani oikeaa alkua leimautua oman ammattikuntansa kustannuksella naureskelevaksi vihaajaksi, joka ei edes tiedä mistään mitään. Enkä minä oikeasti tiedäkään, mutta minusta juuri se on tekstien voima. Olen vielä toistaiseksi lähes maallikko lääkärimaailmassa ja minulla on ajatuksia ja oletuksia, joita haluaisin vatvoa ennen kuin imeydyn totaalisesti tähän lääkärielämään. Haluaisin avata lääkiksen mystiikkaa ja pohtia ikäviäkin stereotypioita, joita tähän liittyy. En ole kuitenkaan tyhmä. Välillä on parempi pitää suunsa kiinni tai ainakin supullaan, koska tulevaisuus on yksi iso mysteeri enkä halua polttaa yhtäkään siltaa. En myöskään halua loukata, mikä on aina riskinä, kun puhutaan mielipiteitä herättävistä aiheista.



Entä jos olisin vain hiljaa? Tai jos olisinkin vain joku? Olen alusta asti kirjoittanut omalla nimelläni ja omilla kasvoillani enkä alussa edes pohtinut muita vaihtoehtoja. Syy on yksinkertainen, mutta naiivi. Haluan uskoa maailmaan, jossa mielipiteitä voi ja pitää esittää omalla nimellään pelkäämättä. Ainoastaan sitä kautta on mahdollisuus rehelliseen keskusteluun, jossa ollaan aidolla maaperällä piiloutumatta anonyymiteetin taakse.
Tietysti olen lapsellinen. Todellisuudessa loppuelämäni on varmasti jo pilalla, koska harteillani lepää tällä hetkellä yli kolmesataa blogitekstiä. Lainaankin tähän väliin yhtä anonyymiä kommenttia aiemmasta postauksestani:

"Huomasit varmaan, että blogin kirjoitukset saavat väärän tulkinnan ja saattaa aiheuttaa väärien mielikuvien yhdistämistä bogin kirjoittajaan, jos mm. yli 2,5 miljoonaa klikkausta kerännyt blokkari esittää blogitekstistä oman tulkintansa "turhan suureen ääneen".
Ilkeitä ihmisiä löytyy ja sen vuoksi kannattaisi kirjoittaa blogia suurelle yleisölle tunnistamattomana. Toki on kunnioitettavaa, että kirjoittaa blogia omalla nimellään ja kuvallaan, mutta silloin kolhut voi tuntua hieman henkilökohtaisemmilta kuin tuntemattomana.
Itse pyrin jättämään nettiin mahdollisimman pienen jäljen itsestäni, koska elämänkokemuksen karttuessa musta-valkoinen näkemys saa joissakin asioissa harmaan sävyjä. Luultavasti ei olisi kivaa, jos joku kaivaisi netistä vuosikymmenten takaisia mielipiteitäni kuvaamaan millainen ihminen minä olen vuosikymmeniä viisaampana."

Totta joka sana periaatteessa, mutta naiivisti haluaisin kuitenkin yrittää nähdä kirjoittamisen kauhun sijaan mahdollisuutena. Entä jos joskus vuosikymmenien päästä, kun mustavalkoisuuteni on taittunut harmauteen, voisinkin nähdä nuoressa itsessäni taitoa ajatella, kykyä kirjoittaa ja halua keskustella, pelkän riehumisen sijaan? Voisiko joku muu jo nyt, ennen vuosikymmenien kulumista, nähdä teksteissäni sitä?

6 kommenttia:

  1. Hyvä teksti!
    Mun mielestä sun blogi on just sen takia tosi hyvä, että kirjoitat rehellistä, aitoa ja syvällistäkin tekstiä, eikä pelkkää liibalaabaa arjen aikataulusta (mitenkään sitä väheksymättä, on hyvä, että kaikille löytyy jotakin). Sen takia tietysti toivon, että jatkat kirjoittamista, mutta ymmärrän sun pointin paremmin kuin hyvin, koska itse juurikin lopetin edellisen blogini yksityisyyden suojaamiseksi. Jaoin paljon ajatuksia ulkomailla vietetystä vuodesta ja niiden jakaminen tuntui hyvältä, vaikka toisinaan menivätkin suhteellisen syvällisiksi, mutta palattuani Suomeen tajusin, että tuntuu liian henkilökohtaiselta kirjoittaa muusta kuin arkisista asioista. Kirjoittamishalu on kuitenkin edelleen suuri ja oonkin miettinyt nimettömän blogin perustamista. Nää on tosi vaikeita juttuja kyllä, mutta sinuna en olis huolissaan, että antaisit jotenkin huonon kuvan itsestäsi, päinvastoin!
    Tää blogimaailma on suhteessa vielä tosi tuore ja yksityisyyden rajat on tosi vaikeeta määrittää. Ainoa mun mielestä ehdoton nounou on lasten kuvien julkaisu, koska he eivät itse ole päättämässä siitä.
    Tulipas nyt löpinää heh, mutta niin, toivottavasti jatkat kirjoittamista, vaikka ymmärrän hyvin, jos se alkaa vaivaamaan liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa pohdintaa on siis käyty muuallakin ja hyvä et oot löytäny oman päätökses. Kiitos kanssa tsemppaavista sanoista ja pohdinnoista :) Mä oon hyvin ohimennen miettiny nimettömäks muuttumista, mutta äh.. en mä varmaan osais kirjottaa silleen. Tai osaisin tietysti varmaan, mutta sitten tuntuis et se rajais niin paljon pois, kun omat kasvot olis pannassa ja tekstien ajatukset vaan "jonkun" kirjottamia. Kaikkeen varmasti tottuis, mutta kyllä mä aion nimellisenä vielä pysyä. Ja jatkaa kirjottamista kans ;)

      Poista
  2. Minua ällöttää ajatus siitä että joku tutkisi toisen nettihistoriaa ja kohtelisi tätä sen perusteella toisin kuin muita. Arkipäiväähän tämä on, samoin kuin ulkonäön perusteella valintojen tekeminen jota itsekin harrastan -tekopyhyyttä parhaimmillaan. Usein ihmisten menneisyyttä kohdellaan aseena nykyhetkeä vastaan: viimeksi tänään roskalehdet mehustivat sillä kuinka näin ja näin monta kansanedustajaa käänsi takkinsa pakkoruotsiasiassa, ja viime viikolla keskustelimme koulussa siitä kuinka väärin Jukka Poika teki muuttaessaan tyyliään ja näkemyksiään massoille ystävällisemmäksi.Presidentti Ahtisaari sanoi kun hänen muuttuneita kantojaan kyseenalaistettiin että jokaisella tulisi olla oikeus muuttaa mielipidettään uuden tiedon ja kokemuksen valossa. Jaana Pelkonen saa tajuta ruotsinkielen hyödyt ja Jukka Poika saa alkaa arvostamaan rahaa, vaikka minä pitäisinkin enemmän vanhasta mielipiteesta.

    Nimenomaan tähän vedoten toivoisin että tulevaisuuden työnantajat jotka somea tutkivat, ymmärtäisivät sen että toisen vuoden lääkisopiskelija kenties ei ole kaikista asioista täsmälleen samaa mieltä enää kuudennen vuoden opiskelijana, tai kymmenen vuoden kokemuksen omaavana ammattilaisena. Samoin toivoisin että edellä mainittu lääkisopiskelija ei sensuroisi mielipiteitään tai itseään koska pelkäisi että jos tämän kirjoitan niin aina joudun sen takana seisomaan. Blogeja ei ole kiva lukea jos ne kärsivät ruusuilllatanssimisesta: välillä on kiva nähdä että Kristallakin voi tulla bad ass day kun yhdetkään housut ei näytä hyviltä, tai huomata että Kristan mielestä kaikki asiat lääkiksessä ei olekaan kivoja ja että Kristan mielestä Oikea Mielipide on väärä.

    Sitä paitsi on hauska sitten mummona huomata miten oma maailmankatsomus on muuttunut, ja ehkä päästä sanomaan naapurikiikkutuoliin oikeaan hipsterityyliin että "ähäkutti, minä olin tuota mieltä ennen kuin siitä tuli valtavirtaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS! :D Aivan loistava kommentti ja hyvä näkökulma tähän vatvomiseen, koska kyllä ihmisellä pitäisi olla oikeus vaihtaa mielipidettään ilman, että leimataan takinkääntäjäksi tai sanojen syöjäksi. Pelottavaakin se jopa olisi, jos kaikesta olisi koko jatkuvasti venyvän eliniän ajan samaa mieltä. Kai eletyn elämän ja kokemusten jossain pitää näkyä, jos väittää elämää nähneensä joskus vuosien päästä. Kiitos vielä :)

      Poista
  3. Kasvoilla kirjoittamisessa on myös se hyvä puoli, että näkee ensisijaisesti yksilönä. Tällöin on hankalampi yleistää sun mielipiteitä esim. kaikkien opiskelijoiden, lääketieteen opiskelijoiden tai lääkärien mielipiteeksi :) Ja on (mun mielestä) paljon helpompi kritisoida / mollata kasvotonta bloggaajaa, netti kun tuppaa tappamaan monelta kommentoivalta ihmiseltä empatian juuri kasvottomuuden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Noin mä toivoisinkin kuvion menevän, koska mä olen tasan yksi lääkiksen kakkosvuoden opiskelija eikä minun mielipiteet ja ajatukset ole minkään suuremman tahon mielipiteitä.

      Poista