sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Hybridispeksi H.A.L.I

Tämän postauksen jälkeen lupaan ihan oikeasti hillitä tätä speksivouhotusta, mutta en vain voi olla kirjoittamatta eilisestä. Kävimme nimittäin eilen biologiporukalla katsomassa yhdeksän matemaattis–luonnontieteellisen tiedekunnan ainejärjestön yhteisprojektispeksin H.A.L.I:n. Speksin mainoksissa projektissa vastuussa oleva Hybridi on MaLu-tiedekunnan ainejärjestöjen yhteiskattojärjestö, joka järkkäilee kaikenlaista yhteistä häppeninkiä ja ajaa kai ylipäätään koko tiedekunnan opiskelijoiden etua. Lisäksi Hybridi nyt tuoreena tekijänä on värkännyt uuden speksivauvan Turun opiskelijakulttuuria riemastuttamaan.


Rehellisesti sanottuna odotukset eivät olleet kauhean korkealla, koska mitä olen TLKS:n sisällä meidän ekoista spekseistä kuullut, ne olivat niin reppanaa räpellystä, että ihmiset hädintuskin kehtaavat myöntää niiden olemassaolon. Onneksi kaikki eivät kuitenkaan ole niin kuin lääkis, vaan jotkut osaavat hoitaa hommat ekasta vuodesta lähtien tyylillä! Hybridispeksi oli aito, hauska, tyylikäs ja viihdyttävä.

Minulla on kokemusta tasan kolmesta speksistä, joista kahdesta olen jäävi sanomaan oikein mitään, koska olen ollut täysillä mukana tekemässä niitä, mutta näistä kokemistani spekseistä H.A.L.I oli ehdottomasti intiimein ja jotenkin rehellisin, koska pienellä, tuoreella projektilla ei ole kuin voitettavaa. Tilana Barker-teatteri oli melko hipster ja teatterisaliksi vain tummilla kankailla lavastettu halli, jossa yleisö istui muovituoleista kootussa katsomossa, jonka eturivi ulottui aivan esiintymisalueen rajaan. Myönnän, että aluksi tuhisin mielessäni, että jaahas tälläistä... mutta todella nopeasti näytöksen alettua Hybridispeksi voitti minut tiloine kaikkineen puolelleen.

Näytelmän juoni kietoutuu Turun kunnallisvaaleissa yllättäen valtaan nousseen totaalista tasa-arvoa vaativan vaaleanpunaistakin vaaleanpunaisemman H.A.L.I-puolueen ja taitavan tiedemiehen Viktorin sekä hänen tutkijaryhmänsä ympärille. Tarina pyörii hauskasti turkulaisille tutuissa piireissä YO-kylässä, tuomiokirkolla, Uittamolla jne. ja opiskelijaelämässä, minkä ansioista tarinaan on helppo samaistua ja tapahtumille nauraa. Läheltä elämää rakennettu juoni teki H.A.L.I:sta juurikin niin aidon kuin mitä se oli.

Suurimmat plussat H.A.L.I:lle annan ehdottomasti näyttelijäsuorituksista ja musiikista, jotka olivat mahtavia. Erityismaininnan minusta ansaitsevat vielä opiskelijaporukan mahtava laskinmies ja H.A.L.I-puolueen johtaja Äitimamma, joka hoiti sekä roolinsa että laulunsa aivan huikealla tavalla. Muutenkin minusta oli mahtavaa, että näyttelijät lauloivat itse ja lyriikat olivat selkeät. Tanssit olisivat minusta päässeet paremmin oikeuksiinsa, jos jokaiseen tanssikohtaukseen ei olisi vyörytetty kaikkia tanssijoita lavalle. Paikoin lava oli todella tukossa ja liikekieli hukkui populaan. Myös miestanssijoita olisin kaipaillut mukaan, mutta ehkä ensi vuonna... ;)

Kaiken kaikkiaan Hybridispeksin porukka saa olla todella ylpeä pienokaisestaan, ja toivon todella, että H.A.L.I saa tulevina vuosina uusia luonnontieteellisiä pikkusisaruksia, koska minulla oli aivan huippukiva ilta teatterilla eilen.

H.A.L.I:n näytöksiä vielä tulevalla viikolla. Lippuja täältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti