keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Pääsykoebileet?

Kukaan ei saa nyt panikoitua, mutta pääsykoepäivä on niin lähellä, että kokeen jälkeisten bileiden tapahtuma on luotu Facebookissa. Rauha maassa, koska aikaa on vielä tasan kolme viikkoa eikä jäätävää paniikkia ole vielä syytä lietsoa, mutta kunhan ajattelin keskustelua herätellä.

Minusta pääsykokeen jälkeisten bileiden formaatti on outo. Miksi haluaisin mennä juhlimaan päivänä, jona olen juuri pilannut tulevaisuuteni seuraavaksi vuodeksi eteenpäin? Siitä hetkestä on bilefiilis kaukana. Ainakin, jos pitäisi juhlia niiden mustissa buranoissaan heiluvien maagisen pääsykoerajan jo ylittäneiden kanssa samalla tanssilattialla. Unohtamatta tietysti samalla tahmalattialla tamppaavia "pääsykoevihollisia", jotka vasta muutama tunti sitten taistelivat minuutteja ja minua vastaan pääsykoesalissa, mutta jotka nyt hymyilevät vapautuneen humaltunutta hymyä onnistumisen huumassa. Minusta ei vain ole siihen. En olisi kestänyt pääsykoepäivänä yhtäkään puolitutun känniavautumista onnistumisen ilosta kokeessa tai lumoavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta jo opiskelevien kanssa, koska sisälläni tiesin sen jäävän minun kohdallani jälleen vain unelmaksi. He onnistuivat, minä epäonnistuin tänäkin vuonna.

Kaikki kolme pääsykoekertaani olivat erilaisia. Ekana vuonna nakuttelin kepillä jäätä Tampereella ja poistuin salista hymyillen, koska toivoa ei alunperinkään ollut. Toisena vuonna epäonnistuminen sattui ja kovaa. Itkin jo viimeisten koeminuuttien aikana ja vaati valtavaa itsehillintää selvitä papereiden palautuksesta ilman totaalista hajoamista säpäleiksi. Liimasin itseni yhteen Tuomikirkon sivuovelle nouseville portaille asti ennen kuin annoin kaiken summaavan itkun tulla. En tiedä, mikä iski lujiten. Epäonnistuminen valtavan luku-urakan päätteeksi, putoaminen pääsin toisella sisään -lokerosta haen kolmatta kertaa lääkikseen -lokeroon vai uusi edessä odottava vuosi epävarmuutta ja pääsykoetuskaa. Kolmannella kerralla poistuin salista rauhallisena ja hymyillen, mutta varmana epäonnistumisesta, koska suoritukseni oli ollut yksi räpellys. Aurinko kuitenkin paistoi ja olo oli ihan jees eikä minua ainakaan itkettänyt. Tietysti pettymys lopulta iski ja pari päivää myöhemmin itkin vasten Jarkon rintaa, kuinka en jaksa enää uutta lukukevättä ja miksi minä aina epäonnistun.

Kaikilla keväillä on kuitenkin jotain yhteistä. Ne pääsykoesalien ovien edessä pomppivat ylipirteät tuutorit, jotka huudattavat kaiuttimistaan lääkispropagandabiisejä ja tuputtavat mehua ja keksejä lääkiskandidaateille. Ensimmäisenä keväänä join mehua hymyillen ja imin itseeni silmät kiiluen silloin vielä täysin uutta opiskelijamaailmaa. Toisena vuonna halusin lyödä ensimmäistä vastaan tulevaa hymyilevää naamaa ja tunkea mehulasin sinne mistä joku lääkäriksi kelpaava, en siis selkeästikään minä, voi sen kaivaa ulos. Kolmantena vuonna liukenin välinpitämättömän nopeasti, mutta rauhan hengessä, tuutorivallin läpi sivummalle summailemaan fiiliksiä Jarkon kanssa.

1 päivä suuren epäonnistumisen jälkeen v. 2012. Kyllä elämä aina vaan voittaa :)

Omalla kohdalla olen edelleen skeptinen buranatuutoreiden hyöty/haitta -suhteesta pääsykoepäivänä, mutta kai joku suurempi taho on todennut heidän olevan hyödyksi. Ehkä joku ei haluakaan hypätä lähimmän liikkuvan kulkuneuvon alle pääsykokeesta päästyään? Ehkä joku haluaa jututtaa tulevia koulukavereitaan ja juhlia onnistumistaan pääsykokeessa? Hmmmmm, vieras ajatus. Hyvin vieras.

7 kommenttia:

  1. Voin hyvin yhtyä tähän ajatukseen! Ensimmäistä kertaa haen tänä vuonna tosissani, enkä todellakaan usko olevani kokeen jälkeen siinä mielentilassa, että lähtisin juhlimaan. Tosin siihen on kyllä syynä myös b-vaihtoehdon pääsykoe seuraavana aamuna. Toisaalta kivahan se on, että bileitä järjestetään niille, jotka itsevarmuudessaan voivat hymyillä kokeen jälkeen, tämän vuoden aikana olen monesti toivonut, että saisin edes ripauksen siitä itselleni. Tällä hetkellä siitä ei ole kyllä jäljellä hippustakaan! Ärsyttää ihmiset, jotka sanoo, että asenteeni on väärä, mutta minkä sitä ajatuksilleen voi varsinkin kun on puolivuotta opiskelua takana ja taidot tuntuvat uupuvan vielä kilometrin.
    Anteeksi vuodatus ja kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä henk.koht en ikinä ollu täynnä sitä jäätävää itseluottamusta, mutta onneks se koe ei siitä ookkaan kiinni. Jokainen tekee sen minkä pystyy eikä oo väliä onko koesaliin menny ajatuksella "mä osaan *ittu kaiken" vai "on niin paljon mitä mä en osaa, mut toisaalta myös paljon mitä mä osaan", koska kaikkea ei tarvii osata. Kunhan vaan ite koepäivänä tietää tehneensä parhaansa kevään ajan, niin sillon pitää olla tyytyväinen. Ja jokainen, joka tosissaan hakee on kyllä työmäärän puolesta paikkansa ansainnu, vaikka ei 100% varma itsestään oliskaan. Samaanhan meitä täällä sit sisälläkin opetetaan -sietämään epävarmuutta ja sitä tuskaa et kaikkee ei voi tietää.

      Poista
    2. Niin ja paljon tsemppiä pariin vikaan viikkoon ja kokeeseen!!

      Poista
  2. Mä taas nään noi pääsykoebileet rankan lukukevään jälkeisenä irrotteluna. Kun on koko kevään päntänny sitä yhtä päivää varten eikä oo välttämättä pystyny koko keväänä kunnolla juhlimaan tai irtaantumaan pääsykoeajatuksista, niin kokeen jälkeen voi tavallaan jo hyvällä omalla tunnolla mennä juhlimaan, kävi miten kävi ;:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa et joku pystyy näkee sen illan noin :) Itestä olis vaan tuntunu niin hankalalta ajatukselta lähteä juhlimaan lääkis-/pääsykoejengin kanssa pääsykokeen jälkeisissä tunnelmissa, kun ei ne tunnelmat mitkään huiput ollu. Toisaalta mulla on kans kavereita, jotka todellakin repi riemun irti siitä illasta ja pääsykoebileistä, et nää vaihtelee niin paljon ihmisestä toiseen.

      Poista
  3. Monennella kerralla sä pääsit sisään? Tulokset tuli just ja mulla on tokan kerran jälkeen samat fiilikset kun sulla. Mä tein ihan kaiken mitä ikinä vaan jaksoin. Itkettää enkä enää kohta jaksa lukee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmannella pääsin, ja löytyy ihmisiä jotka on vasta ties kuinka monennella kerralla päässy :) Älä itke! Tiedän todellakin miten epäreilulta tuntuu jäädä ulkopuolelle just kun on tehny kaikkensa mut älä vajoa epätoivoon totaalisesti. Kaks hutia ei oo vielä mitään, oot vaan keskiarvoa, koska harva pääsee ekoilla kerroilla sisään. Sure hetki, mut sit vaan plan B hetkeks toimintaan ja ens keväänä hakkaat kaikki ;) Tsemppiä!

      Poista