sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Pääsykoematka

Tämä postaus on kuviin nojaava tarina minun kevään 2012 pääsykoereissustani, joka tuotti kirvelevän tappion lääkiksen kannalta, mutta voiton Turun kannalta.

Vuoden 2012 pääsykoe oli minulle the pääsykoe. Suunnitelmanmuutos edellisvuodesta käänsi junani nokan Tampereen sijaan kohti Turkua. Kaupunkia, jossa en ollut ikinä käynyt ja jossa minulla ei ollut mitään. Tuo pääsykoereissu oli eka kosketukseni Turkuun. Silloin olin vielä autuaan tietämätön, että kolmen kuukauden päästä muuttaisin tähän kaupunkiin ja että kolme vuotta tuosta hetkestä eteenpäin lopettelisin lääkiksen kakkosvuotta, hengittäisin kevättä ja rakastaisin elämääni juuri Turussa. Niin se elämä vain kuljettaa.

Raiteet sen sijaan kuljettivat minut Kuopiosta Tampereen kautta Turkuun päivää ennen pääsykoetta. Muistan valinneeni aamujunan aivan siitä riemusta, että ehdin tutkiskella kaupunkia rauhassa koetta edeltävänä päivänä, opetella reitin pääsykoepaikalle ja rentoutua. Elämäni parhaita päätöksiä, koska tuon yhden iltapäivän aikana rakastuin. Turku ehti puolikkaassa päivässä viedä sydämeni.




Turussa astuin junasta tyhjyyteen. Minulla ei ollut hajuakaan, missä olin tai minne minun olisi mentävä. Tuossa vaiheessa elin vielä epämodernia aikaa älyttömän puhelimen kanssa, joten oli luotettava vanhanaikaisiin menetelmiin. Onneksi rautatieaseman vieressä sentään edelleen oli kaupungin kartta.


Kartan avulla ja massoilta mallioppimalla sain itselleni suunnan Humalistonkatua ylöspäin. Samalta suoralta löysin myös näppärästi Omppuhotellin, josta olin varannut huoneen yöksi. Kello oli kuitenkin vasta kaksi, joten minulla oli vielä kaksi tuntia tuhlattavaa aikaa ennen huoneen vapautumista. Torin ympäristöä tutkailemalla löysin S-Marketin, jonka tallelokeroon vein reissureppuni odottamaan hotellihuoneen saamista. Aurinko paistoi aivan kirkkaalta taivaalta ja Turku näytti kesäparatiisilta.

Hotellihuoneen saaminen neljän maissa vapautti minut totaalisesti kantamuksistani ja saatoin siirtyä tutkimusmatkailuvaiheeseen.


Tärkein missio oli selvittää pääsykoepaikan tarkka sijainti ja reitti Juslenialle, jossa minun pääsykoesalini siis sijaitsi. Minulla tottakai oli paperilla tiedot ylhäällä ja kännykkään olin napsinut kartoista kuvia, jotta voin tutkia reittejä vielä tien päälläkin. Kävin kävelemässä reitin läpi, ihmettelin Tuomiokirkon kokoa ja hengitin Turkua.




Pakollisen Turku-tutustumisen jälkeen olin vapaa tutustumaan kaupunkiin hiukan vapaamuotoisemmin. Taivalsin pitkin jokirantaa, ihmettelin miten kaunis sää voikaan olla ja jännitin pääsykoetta. Parkkeerasin itseni yhdelle penkille rantaan ja pläräilin bilsan kirjaa. Hassua, miten muistan pelänneeni eksymistä, vaikka kävelin vain joenvartta, jota on melko yksinkertaista seurata toiseenkin suuntaan ja löytää tiensä alkupisteeseen.



Nukahdin illalla yllättävän helposti, vaikka jännitys alkoi jo tosissaan kuristaa mahaa. Valmistelin tavarat valmiiksi aamua varten ja varmistin heräämiseni noin miljoonalla herätyksellä. Niin taittui viimeinen yö minun ja pääsykokeen väliltä.

Pääsykoeaamu oli oikeastaan aika ihana. Heräsin hyvissä ajoin, lähdin liikkeelle hotellilta hyvissä ajoin ja hain matkalla pääsykoepaikalle Ärrältä kahvin ja muffinssin. Turku heräsi pikkuhiljaa aurinkoiseen päivään ja minä puhkuin voitontahtoa. Tänään lähtee! Juslenialle kertyi pikkuhiljaa muitakin ja minä yritin keskittyä pysymään rauhallisena. Istuin ulkona viime hetket ennen salin ovien eteen järjestymistä.



Koesali oli ankea, ikkunaton luola, johon me asetuimme tavoittelemaan unelmaamme. Koetunnit kuluivat ja minulle alkoi käydä yhä selvemmäksi, että kevään työni oli ollut turhaa. Se ei avaisi minulle lääkiksen ovia tänä vuonna. Ei, vaikka olin mielestäni kehittynyt valtavasti. Ei, vaikka olisin paikkani varmasti ansainnut. Neljä ja puoli tuntia kului ennen kuin paniikki iski täysin läpi. Kuivailin silmiin nousevia kyyneleitä ja koetin pitää itseni kasassa, vaikka teki mieli vain juosta ulos ja itkeä. Sain paperit palautettua sumuisin silmin ja poistuin ulos, jossa kohtasin buranahaalariset paholaiset. Mieleni teki tunkea tuutoreiden tarjoama pääsykoebileranneke syvälle jonnekin, mutta tyydyin vain mielenosoituksellisesti kulkemaan sanaakaan sanomatta tuutoreiden ohitse nuolemaan haavojani johonkin turvalliseen paikkaan.

Löysin turvapaikkani Tuomiokirkon sivuportailta. Romahdin täysin ja annoin pettymyksen tulla ulos rumana itkuna ja nenästä valuvana räkänä. Ensin ihan yksikseni, sitten Jarkon kanssa puhelimessa puhuen. Äidille tyydyin laittamaan viestiä, että huonosti meni, en pysty puhumaan.


Ihmeellisesti itku purki kamalimman olon hetkeksi ja kykenin kokoamaan itseni kävelykuntoon siirtyäkseni rautatieasemalle, josta reissasin Lahteen ja Helsinkiin kohti uusia pääsykoepettymyksiä. Bilsan pääsykoe nimittäin oli heti seuraavana päivänä eikä itseluottamus lääkiksen kokeen jälkeen ollut kovin korkealla. Suruisin mielin jätin Turun taakseni tuona päivänä. Onneksi kuitenkin vain palatakseni iloisin mielin muuttokuorman kanssa kolmen kuukautta myöhemmin. Se bilsa meni nääs vähän lääkiksen koetta paremmin.

Pointtina se, että jos pääsette pääsykokeen myötä reissaamaan vieraaseen kaupunkiin, koittakaa jännäyksen keskellä nauttiakin reissusta. Jälkikäteen noita hetkiä muistelee lämmöllä, vaikka matkan varrella olisi itkettänytkin.

Paria lukuunottamatta kaikki kuvat aidosti minun tai Jarkon pääsykoereissulta vuodelta 2012.

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva teksti! Oon ite lähdössä Tampereelle seikkailemaan pääsykoetta edeltäväksi päiväksi ja sun tapaan valitsin aamujunan, että ehdin sen päivän aikana tekemään muutakin kuin kävellä asemalta hotellille! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampere olis kyllä itelläkin sellanen kaupunki et ansaitsis huolellisempaa tutkimista. Nauti kotimaanmatkailusta ja lycka till keskiviikoks! :)

      Poista