maanantai 11. toukokuuta 2015

Samassa veneessä

Olisi kakkosvuosi kolmen tunnin tenttiä vaille paketissa. Samalla pakettiin solahtaa kolmasosa koko lääkiksestä. 33,33% = 1/3 = kolmasosa, mikä on aivan karmivan hurjaa! Tuntuu, että hyppäys ykkösvuoden totaalisuoritusprosenttiin (16,67%) verrattuna on henkisesti valtava. Jos loput neljä vuotta menevät tätä tahtia, tulen olemaan valmis tästä alunperin ikuisuudelta kuulostaneelta kuuden vuoden koulutuksesta nopeammin kuin uskalsin edes pelätä. Yritän kuitenkin vedellä ihan rauhassa henkeä, koska vaikka kolmasosa on jo takana, kaksi kolmasosaa on onneksi edessä. Koitan kovasti nähdä maailman vähän ruotsalaisemmin: lasi on mieluummin puoliksi täynnä kuin puoliksi tyhjä.

Vaikka viimeinen pakollinen opetuskerta kilahti Ville-läsnäolovalvontarekisteriin (jep, kiertävät nimilistat on sou lääst siison..) tänään, isoin työ on vasta edessä, koska minä en kuulu siihen onnelliseen farmiksen kirja luettu ja nyt vaan kertailen -porukkaan vaan olen enemmänkin nyt on ihan hemmetin kiire oppia edes jotain -kannattajakuntaa. Siispä edessä on tiukat 10 päivää ennen kuin kello naksahtaa pykälään torstaina 21. päivä ja tenttipaperit saa kääntää luentosalissa ympäri. Kummasti tämä kuulostaa minusta tutulta. Jos jäljellä olevat päivät muutetaan yhdeksäksi ja farmiksen tappotentti tappopääsykokeeksi, puhummekin lääketieteen valintakokeesta vuosimallia 2015. Samalla tavoin kellumme nyt oman työteliäisyyden varassa, koska luennot, harkat ja valmennuskurssit ovat tehneet voitavansa, eikä venettä voi enää keikuttaa kukaan muu kuin me itse. Mihin se keikkuu ja miltä keikkuminen tuntuu, on nyt itsestä kiinni.


En voi sanoa saavani valtavia oppimiskiksejä tästä rehellisestä pänttäämisestä, mitä jäljellä olevat päivät ovat ja tulevat olemaan. 8 tunnin lukupäivän päätteeksi minulla on hauskaa noin 20 minuuttia, kun osaan yhden kerran sujuvasti selostaa itselleni sen päivän lääkkeiden nimet, vaikutusmekanismit ja haitat, mutta muu 7 tuntia 40 minuuttia on noiden asioiden päähän tunkemista sanan jokaisessa väkivaltasävytteisessä vivahteessa. Lääkkeet eivät vain mene päähäni sulavasti solahtaen vaan niitä täytyy runnoa ihan tosissaan, eivätkä ne tunnu silti pysyvän muistissa täydellisinä.

Olen farmakologiaa lukiessani saanut muistutuksen myös lihasmuistin voimasta, koska suuni osaa merkittävästi taitavammin käsitellä lääkkeitä kuin aivoni. Saatan tavata tietyn lääkkeen nimeä kirjasta moneen kertaan ennen kuin tajuan, kuinka se kirjoitetaan, mutta suuni osaa muutaman toistokerran jälkeen pullauttaa nimen ulos ilman, että edes tajuan mitä sanon. Siksi olen välillä sortunut kaikkien oppimistapavirheiden äitiin ja hokenut hauki on kala -metodilla muun muuassa ahdistuneisuuslääkkeiden nimiä. Alkoi itseäkin ahdistaa.

Tuskasta huolimatta olen päättänyt jaksaa. Jos nyt vetelehdin, lykkään lukemista ja tuhlaan energiaa vain valittamiseen, 10 päivän päästä en saa huokaista antaneeni kaikkeani. Aina voisi tehdä paremmin, kun puhutaan isojen kokonaisuuksien opettelusta, mutta tiedän, että opiskelutavallani saan viikossa ihmeitä ja todellista ymmärrystä aikaan, kunhan vain tartun työhön. Koska loppujen lopuksi oma kokemus omasta työstä on se, millä on merkitystä. Jos tietää tehneensä siinä hetkessä kaikkensa ja repineensä kovimmat tehonsa irti, saa olla tyytyväinen. Tottakai pettynytkin saa olla, mutta silti pitää olla itsestään ylpeä ja itselleen armollinen, koska maailma ei kaadu näin pieniin asioihin. Ei yhteen farmiksen tenttiin, joka hylsyn seurauksena siirtyy seuravan syksyn sisäänpääsytentin kanssa samaan hektiseen läjään, eikä yhteen lääkiksen pääsykokeseen, vaikka se siinä hetkessä siltä tuntuukin. Joka kerrasta oppii ja seuraavalla kerralla on aina parempi, mutta itsensä kanssa on raskasta elää seuraavaan kokeeseen asti, jos tietää, että edelliseenkin olisi ollut mahdollista antaa enemmän.

10 päivää tai 9 päivää. Jaksaa, jaksaa...

Ps. Kevennyksenä meijän kurssin Paton video parin kuukauden takaa :)

2 kommenttia:

  1. aah tää tuli just niin oikeeseen aikaan! tänään nimittäin iski se paniikki 9 päivää miettiessä, mut sun teksti sai rauhallisemman mielen, kiitti.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! :) Voi kun joku rauhottas mutkin. Paniikki alkaa hiipiä, jos antaa ajatuksille vallan eli pitää keskittyä olemaan ajattelematta :D

      Poista