perjantai 5. kesäkuuta 2015

Hymykoulu

Olen aiemmin kirjoittanut suhtautumisesta itseeni ja instagramiin, joka vyöryttää silmille toinen toistaan upeampaa naista, joiden rinnalla minä olen vain minä enkä mitään erityistä, ja hiukan samoilla linjoilla mennään nyt tässä tekstissä. Minun hymyni ei nimittäin todellakaan ole mikään mallihymy.



Meille painotetaan hymyilyn tärkeyttä pienestä pitäen eikä varmaan ole asiaa, joka tekisi vanhemmat onnellisemmaksi kuin heidän lapsensa hymy. Ei ole myöskään luonnollisempaa asiaa, koska hymy nousee vauvan suupieliin jo noin kuuden viikon iässä, vaikka pikkuruisessa päässä ei vielä siinä vaiheessa sen syvempiä ajatuksia liikukaan. Hymy vain tulee. Oikeastaan ne syvemmät ajatukset taitavat olla hymylle juuri ne tappavimmat, koska kun oivaltaa, että muut näkevät meidät juuri sellaisena kuin näytämme, alkaa itsekriittisyys. En mä voi hymyillä noin kun mun hampaat näkyy ja ne on rumat. Esimerkiksi Krista 10-wee kävi kumminsa luona vieraillessaan aina piilottamassa tuoreen nelosluokan koulukuvan muiden kirjahyllyssä olevien kuvien taakse, koska inhosi hymyään tuossa kuvassa. Hampaat näkyivät ja silmät menivät ihan rumasti.


Minä en ole ikinä varonut hymyilemästä, mutta monen monta kertaa olen jälkikäteen katsellut hetkistä otettuja valokuvia, ja miettinyt, että hymyni voisi olla herttaisempikin. Hampaani eivät ole vitivalkoiset ja itse asiassa minulla on todella terävä vasen kulmahammas, joka työntyy esiin leveästi hymyillessä. Kun hymyilen, silmäni menevät sirrilleen, mutta eivät söpösti kuten upeilla instagramtytöillä, vaan eriparisesti niin, että näytän suorastaan mielipuolelta. Surullisimpia ovatkin hetket, joina tuntee itsensä täydellisen kauniiksi ja äärimmäisen hyväksi kameralle hymyillessään, mutta myöhemmin kuvaa katsoessaan näkee vain ison kulmahampaan, eriparisilmät ja leukaan puskevan kaksarin.


Noin kuukausi sitten päätin tietoisesti, että tästä on tultava loppu. Jos minä olen onnellinen, minä hymyilen. Hymyilen, vaikka hampaani eivät suorat olekaan. Hymyilen, vaikka silmäni menevät mielipuolisesti lyttyyn. Ja hymyilen, vaikka maailmasta löytyy miljoonia kauniimpia hymyjä. Samalla päätin myös vähentää hymyni sensurointia juurikin esimerkiksi instagrammissa, koska hymyilevä ihminen on onnellinen ihminen, ja jokaisen kuuluu saada olla onnellinen, vaikka ei hymyilisikään kuin Alexander Stubb.


Hymy pilvet poistaa
ja laulu kun loistaa
niin muistat ainiaan
sinä vain voit pilvet poistaa

Laula vain hymyillen
kevät taas sinun luoksesi saa
ja laulu myös sen
luokses käy hymyillen

Hymy huulillas on, Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti