lauantai 6. kesäkuuta 2015

Lääkiksen toka vuosi osa 2

Todella loogista jatkoa postauksille Lääkiksen eka vuosi part 1, Lääkiksen eka vuosi part 2 sekä Lääkiksen toka vuosi osa 1.

Joulun jälkeen palataan turvallisiin uomiin, kun paton kilometrikurssi jatkuu vielä pari kuukautta piinaten meitä mikroskooppiharkoilla ja -tentillä, jota varten teen omiin silmiinikin superpitkää päivää tautimuutoksia tietokoneelta ihmetellen. Silmät ovat viimeiset päivät ennen tenttiä kippurassa, mutta niin on mahakin, koska helmikuun aikana paton rinnalle saadaan viihteellisempää ohjelmaa, kun TLKS:n vuoden 2015 speksi jysähtää niskaan. Aikaa tuntuu kuluvan paljon enemmän teatterilla speksimenoa haistellessa kuin kotona luentodiojen kanssa taistellessa ja pato meinaa todella päästä niskan päälle. Tuntuu, että kaikki tieto, taito ja itsevarmuus, jota onnistuin itseeni valamaan ennen joululomaa on tipotiessään ja jäljellä on vain tyhjää hakkaava pää, joka ottaa tutusti painetta kaikista ympärillä parveilevista huippuopiskelijoista. Toteankin parhaaksi menetelmäksi välttää masennusta olla kuuntelematta ystävieni puhetta. He ovat aina kuitenkin minua viisaampia.


Kuva: TLKS speksi
Kaikesta aiheuttamastaan maailmantuskasta huolimatta paton kurssi on kiva. Olo tuntuu välillä jopa suorastaan lääketieteen opiskelijalta, kun pääsemme vihdoin touhuamaan sairauksien pariin. Kurssin hurjimmat highlightit ovat todellisille potilaille suoritetut ruumiinavaukset, joissa patologin apuna tutkimme vainajan kuolinsyytä. Työ tuntuu oikeasti tärkeältä, koska juuri meidän suorittamamme tutkimus on vihoviimeinen juuri tälle potilaalle suoritettu tutkimus, joka vieläpä määrittää hänen lopullisen kuolinsyynsä. Aivan helppoa salissa työskentely ei ensikertalaiselle ole, mutta nyt jälkikäteen olen kokemuksesta valtavan kiitollinen, koska se opetti paljon patologin työstä ja ruumiinavauskäytännöistä. 

Paton tentistä sen sijaan en tenttipäivänä ole kiitollinen, mutta kaikkien maailmankirjojen ollessa sekaisin nappaan tentistä mysteerinelosen ja olen onnellinen. Onnellisuutta lisää myös ihanalla My little pony -teemalla järjestetyt ihkaekat paton bileet, jotka ovat meidän kurssimme tämän vuoden kurssibileet. Paikalle saadaan myös paton kurssin tähdet: harkkoja vetäneet erikoistuvat patologit sekä pari patologian kliinistä opettajaa.

Koska elämä on pelkkää patologiaa ja maaliskuun alussa starttaavaa farmakologiaa lukiessa liian helppoa, tiedekunnalla on meille pari ässää hihassa, onneksi. Kahden jättikurssin sekaan on nimittäin ripoteltu kolme pikkikikkistä kurssia, joiden luennoilla, harkoissa ja tenteissä pitäisi muistaa käydä muun touhotuksen ohessa. Saamme kevään aikana syventyä epidemiologian, biostatistiikan ja tieteen filosofian ihmeellisiin maailmoihin peräti viiden opintopisteen verran. Luennoilla ja harkoissa ketään ei kiinnosta, mutta moni on paikalla silti. Niin minäkin, koska haaveilen tiedon edelleen solahtavan päähäni aivan vahingossa, jos vain olen paikalla. Epidemiologian ensimmäinen oikein-väärin tyylin -tentti menee hutaisten läpi ja tieteen filosofiankin 1000 sanan essee paketoituu minunlaiseltani tekstijaarittelijalta vain yhden tequilashotin voimin. Biostatistiikan harkkatyö ja tentti sen sijaan ahdistavat. Harkkatyössä minut pelastaa mahtava parini, jonka voimalla väännämme työn noin 8 tunnissa kuntoon, ja verkkotenttiin saan kaveriltani raudanlujat tärpit, joiden voimalla vappuaattoaamunakin tentitty koe sujahtaa sukkana sisään. Vain farmiksen mörkö enää tuhottavana minun ja kolmosvuoden väliltä...



Ja se mörkö on iso se. Minä teen hullusti töitä, mutta starttaan liian maratonille liian myöhään. 1200 sivuisesta kirjasta tuhoan nelisensataa sivua ja olen näääääääin tyytyväinen itseeni, koska kirjat ovat olleet minulle kammotus. Teen työskentelyssäni selkeät rajaukset keskittyen oleellisuuksiin ja hyläten epäoleellisuudet, kuten erikoislääkäreiden määräämät syöpälääkkeet ja ensi syksynä paremmin opeteltavat mikrobilääkkeet. Teen omia muistiinpanoja kymmeniä sivuja, kirjoitan lääkeainelappusia lähemmäs 150 kappaletta, luen luentodioja ja juttelen lääkkeistä yksin kotonani. Asiaa vain on valtavasti ja joku pölhö on antanut vaikuttaville aineille aivan liian vaikeat nimet! Ainakin, kun niitä erilaisia vaikuttavia aineita on se parisensataa. Ja niillä kaikilla on omat vaikutusmekanismit. Ja haitat. Ja metaboliareitit. Tällä tavoin ihmiselle varmaan opetetaan hänen rajallisuuttaan.

Kakkosen kevään päättävä farmakologian tentti on onneksi taattua laatua... Kurssistamme 52,9% pääsee tentistä ensiyrittämällä läpi, ja voin laittaa pääni pantiksi, että koko kurssi on kyllä tehnyt koko kevään hurjasti töitä. Tentissä kysytään juurikin ne tietoisesti hylkäämäni syöpälääkkeet eikä sanaakaan perinteisistä verenpaine-, diabetes-, atsma- tai tulehduskipulääkkeistä. Pyh pah eihän niitä enää käytä kuin joka toinen suomalainen, kyllä syöpä on se päivän sana. Sanalla sanoen tentti ja sen tulos on siis mykistävä. Jos tuskan haluaa kuitenkin yrittää kääntää voitoksi, meillä on nyt koko kurssin kanssa yhteinen vihollinen, farmiksen tentti.

Minä kuitenkin huokaisen helpottuneena, koska minun osaltani farmiksen mörkö kaatui ja juuri toissapäivänä palautin tämän kevään viimeisen syväritehtävänkin. Se on ihan oikeasti lääkiksen tähän mennessä paras vuosi takana ja neljä entistäkin parempaa vuotta sekä klinikka edessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti