lauantai 22. elokuuta 2015

Kännissä

Vedin eilen aivan järkyttävät perseet, näin rumasti sanottuna. Ilta loppuikin suht lyhyeen, kun kahdentoista aikaan olin jo aivan valmis lähtemään kaverin luota omaan kotiin nukkumaan. Onneksi oli sentään hauska ilta, vaikka emme mitään ihmeellistä tehneetkään. Kuuntelimme musiikkia Spotifysta, ihailimme kaverin uutta asuntoa, lörpöttelimme tyhmiä juttuja ja pelasimme Monopolya. Tämä riitti minulle. Humalani oli valmis.

En juonut eilen tippaakaan alkoholia (ellei lasketa naamaani sumutettua ylipaineviiniä, jota leijaili pitkin asuntoa kaverin leikkiessä täyteen puhalletulla hanapakkauspussilla). En myöskään polttanut pilveä, tupakoinut tai vetänyt muita huumeita kompensoimaan alkoholittomuuttani, älkööt peljätkö. Minä vain humalluin totaalisesti seurasta ympärilläni. Lenkin jälkeisissä endorfiineissa humalluin seurasta, humalluin hölmöistä jutuista, humalluin perjantai-illan huumasta ja humalluin Monopolysta. Olin aivan kännissä.


Miksi en voi vain sanoa olleeni iloinen kavereiden kesken vietetystä perjantaista, miksi minun pitää vetää humala tähän mukaan? Koska minä olin humaltunut. En ollut vain iloinen, vaan käyttäydyin aivan samoin, kuin olisin juuri siinä kaikista hilpeimmässä nousuhuman vaiheessa. Noina hetkinä en osaa pitää suutani kiinni, puhun vähän muiden päälle, lauon jokaisen päähäni pälkähtäneen jutun ääneen, nauran paljon ja rakastan koko maailmaa. Se on tunne, jonka takia alkoholia ylipäätään toisinaan nautin, mutta toisaalta pelkään noina hetkinä olevani kammottavan ärsyttävä. Hyperaktiivinen muija, joka ei osaa pitää suutaan kiinni. Kammottavinta on, että tuossa moodissa en saa itseäni lopettamaan olemaan sellainen. Suu vain suoltaa puhetta, vaikka kuinka yritän miettiä, että nyt olen hetken vain hiljaa, etten ala ärsyttää muita.

Jostain aivokemiastahan tässä varmasti on kyse. Joku välittäjäaine vapautuu jonnekin ja sitoutuu johonkin, ja sen seurauksena minä saan kavereista ja valkkarista samanlaisia fiiliksiä. Hassua vain, että kaverihumalaa on vielä alkoholihumalaakin hankalampi ennustaa. Se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Yhtäkkiä saattaa vain huomata rakastavansa koko maailmankaikkeutta ja puhuvansa aivan liikaa, vaikka on nauttinut vain pullollisen vissyä ja viisi kaveria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti