lauantai 1. elokuuta 2015

Olen valmis.

Viikko. Yksi viikko jäljellä ennen kuin lääkiksen kolmonen starttaa. Kolmosen jälkeen ollaan jo 50%:sti lääkäreitä ja siitä samanlainen hujaus, joka siinä vaiheessa on jäänyt taa, ja ollaankin valmiita lääkäreitä. En kestä. Enkä todellakaan ole valmis.
Jos en anna noin suurille ajatuksille valtaa ja yritän palata syksyihin vähän pienempänä Kristana, minä alankin olla valmis menemään taas kouluun. Jos päättää unohtaa kaiken vakavan ja pelottavallakin tavalla jännittävän, mitä ensi vuosi tulee pitämään sisällään, olen valmis. Minulla on kaksi kirjaakin.


Koska tämä kesä oli kaikilla tapaa omituinen, tuntuu sen loppuminenkin omituiselta. Tuntuu, ettei mikään mikä ei ole edes alkanut voi oikein loppua. Kesällä herätään aikaisin, käydään töissä, ollaan väsyneitä, ruikutetaan töistä, rakastetaan viikonloppuja ja nautitaan lämmöstä. Tänä kesänä matkustin ulkomaille, nautin äärimmäisestä lämmöstä Euroopassa, en ruikuttanut töistä, en herännyt aikaisin enkä erottanut maanantaita lauantaista. Elin koko kesän kuin Ellun kana (Onko ellu ellu vai Ellu? Onko kyse erisnimestä? :D). Tänään elokuun kunniaksi aloin ensi kertaa viikkoihin suoda ajatusta uudelle lukukaudelle ja karulle totuudelle, että elämä on palaava aikataulujen ja aivotyön piiriin. Elämä on palaava noihin kuvioihin viikon ja päivän päästä.

Opintotuki on anottu elokuulle, ruotsinkielinen Harry Potter on lainattu, vanha kirjastosta löytynyt sisäänpääsytentin kirja on lainattu ja uusi tabletti ostettu. Pläräsin sähköpostiakin kevyesti läpi ja tarkistin syksyn ensimmäisen paniikkihetken ajankohdan. Meitsi menee syyskuun alkupuolella Varissuon terveyskeskukseen harjoittelemaan laskimoverinäytteenottoa. Sanomattakin selvää, että tuota tilannetta ei vielä ajatella, ettei ala jännittää liikaa. Ilmoittauduin myös yhden koulukirjan ja klinikkatyösandaalien ryhmätilaukseen, joten pienin askelin olen alkanut laskeutua kesälomapilvestäni.



On syksyssä paljon hyvääkin. Olen sen verran nolo, että aidosti kaipaan rutiineja elämääni. Salaa välillä tykkään herätä kouluun ja juoda aamukahvin tietäen, että ihanaan aamupalahetkeen on aikaa tasan 15 minuuttia eikä puoltatoista tuntia, kuten tässä kesälomalla on muutamana aamuna lipsahtanut. Toisekseen minulla on ikävä kaikkia ihmisiä koulussa, lorvimista luentosalien edessä ja elämää suurempia päätöksiä, että mihin tänään mentäisiin syömään. Minulla on ikävä kouluarkea kavereiden kanssa. Parasta minusta onkin, että tänä syksynä kouluun on muutaman hankalamman syksyn jälkeen aidosti kivaa palata. Ihan kuin pikkutyttövuosina konsanaan.

Kuva 1.
Kuva 2.
Kuva 3.

2 kommenttia:

  1. Luetaanko neuroanatomiaa turussa ykkösvuonna edes vähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ykkösen loppusyksyllä on perusanatomian kurssi TLRT, jonka aikana on jotain aivojuttuja, mutta en kyllä ihan tarkalleen muista, että käydäänkö siellä vaan kalloa ja sen rakenteita läpi vai puhuttiinko ihan aivoistakion jotain... Kakkosen syksyn nimittäin aloittaa HRT:n kurssi (hermoston rakenne ja toiminta), joka keskittyy sitten ainoastaan kallon sisältä löytyviin juttuihin ja hermoihin. Silloin saa sitten ihan makeaa mahan täydeltä, jos neuroanatomiasta on kiinnostunut :D

      Poista