keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Sinne meni, hups vain

Sanotaan, että fiksut oppivat toisten virheistä, tavalliset ihmiset omista virheistään ja tyhmät eivät niistäkään. Jos jostain syystä olin pitänyt itseäni erityisen fiksuna, niin ei tarvitse enää moisia luuloja ruokkia.

Sen oli määrä olla aivan tavallinen yö. Minä, Jarkko ja puhelimet hämyisessä makuuhuoneessa. Kaikki latautumassa tahoillaan -toiset unessa ja toiset pistokkeissa. Tavalliseen tapaan olin ennen uneen vaipumista asettanut kolme eri herätystä aamukahdeksan molemmin puolin. Yksi varttia vaille, toinen tasalta ja varahälytys viisi yli. Harmillista vain, että kaikki tavallisuus päättyi tuohon hetkeen, joka oli tavallisuuden perikuva. Yksikään herätyksistä ei nimittäin soinut. Puhelimeni ei aamulla päästänyt pihahdustakaan.

Joku mystinen voima herätti minut 8.18 tajuamaan, että jotain on pielessä. Tuolla kellonlyömällä katseeni kohtasi puhelimeni viimeisen kerran, koska vain muutama sekunti vilkaisuni jälkeen kaikki pimeni. Ei ollut enää kosketusnäyttöä, ei pääsykoodia eikä valoa iphonen silmissä. Raja oli ylitetty. Hän oli mennyt.


Ei siinä menemisessä mitään, mutta olisi voinut jättää reilikuvani jälkeensä! Iphoneni selittämättömän ja hetkellisen kiukkukuoletuskohtauksen takia menetin eilen puolet interrail-reissun kuvistani, koska viimeisin varmuuskopio puhelimesta oli tehty 27. kesäkuuta. Sinne menivät kaikki kuvat Hampurista eteenpäin eli hyvästi jää Amsterdam, La Rochelle, Toulouse, Andorra La Vella, Barcelona ja Malaga. Älkää kysykö, mikä suurempi voima sai meidät siirtämään reilivideot kahta päivää ennen romahdusta tietokoneelle (tai no kysykää vaan, koska vastaus on Jarkon viimeinen lomapäivä), minkä myötä ne säästyivät tuholta ja unelma meidän kesän pakettiin kasaavasta videosta elää yhä. Nyt totaalinollauksen jälkeen luuri tietysti elää ja hengittää oikein mainiosti (kusipää), aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minä sen sijaan saan itseinhota itseäni, koska ihan oma syy.

Kokemusasiantuntijan vinkkinä siis kaikille, että vaikka puhelimen ja tietokoneen yhteenliittämistä kuinka vihaisi, se kannattaa tehdä, koska ikinä ei voi tietää, milloin on se viimeinen päivä yhdessä muistojen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti