torstai 12. marraskuuta 2015

Ei menny ku Strömssössä. Meni ku Nauvossa.

Maanantaina lähdimme kurssikaverini kanssa melkein ulkomaille. Emme suinkaan lomailemaan, vaan uhrautumaan vapaaehtoisesti suden suuhun. Olimme pieniä, valkoisia ja pehmoisia lampaita, jotka pakattiin huolella Paraisilta Nauvoon kulkevaan lauttaan, matkalle kohti suurinta vastustajaa meidän ja hyväksytyn virkamiesruotsin välillä. Matkalle kohti ruotsinkielistä eläkeläistä, meidän henkilökohtaista suttamme.

Kyseessä oli tietysti Turun lääkiksen pakolliseen ruotsinkurssiin liittyvä eläkeläishaastattelu, joka toteutetaan pareittain Turun saaristossa. Tehtävän ensimmäinen missio on soittaa eläkeläiselle ja sopia yhteinen aika, jolloin sopii tulla kylään. Seuraava askel on pakata sovittuna päivänä itsensä ja parinsa bussiin tai omaan autoon ja matkata mantereen tuolle puolen paikkaan, jossa suomenkielinen muuttuu vähemmistön edustajaksi ja kaikkialla purjehditaan, pidetään rapujuhlia ja eletään pitkään. Kohdepaikassa etsitään eläkeläisen koti, pimputetaan ovikelloa, istutaan kahvipöytään, suoritetaan haastattelu ja poistutaan kohteliaasti. Helppo homma! Ainiin, paitsi että kaikki tämä pitää tehdä ruotsiksi. 

Olen ruotsia teoriassa osaava (tai ainakin 4 vuotta sitten osannut) nainen, joka ei ole ikinä käyttänyt ruotsinkieltä luokkahuoneen ulkopuolella. Ikinä. Kuopiossa kukaan ei puhunut ruotsia enkä Turussa ole ehtinyt ajautumaan tilanteisiin, joissa toisen kotimaisen kantavuutta pääsisi testaamaan. Tekosyitä tietysti, varsinkin jälkimmäinen, mutta kun puhutaan naisesta, jolle vaati pitkää lämmittelyä puhua julkisesti edes englantia, jota on kuitenkin opiskeltu koulussa yhdeksän vuotta ja pumpattu korvat sekä silmät täyteen joka suunnasta, pyydän armoa. Hypätessäni parini Mazdaan, minulla ei siis ollut harmainta hajua, kuinka suoriutuisin livekeskustelusta ruotsinkielisen henkilön kanssa. Tiesin vain, että homma oli hoidettava, jos mielisin lääkäriksi Turusta valmistua.

En voi sanoa muuta kuin, että suuremmille voimille kiitos, että haastattelu suoritetaan pareittain. Parini on kaverini, jonka kanssa olimme ruotsintunnitkin olleet parina, ja hän ohjasi tilannetta aivan uskomattomalla tyylillä. Jutteli sujuvasti ja piti keskustelun elossa eläkeläisemme kanssa samalla, kun minä hihkuin väliin sanan sinne ja toisen tänne. Hassua oli kuitenkin, ettei minua oikeastaan jännittänyt. Jotenkin pääsin alussa meni syteen tai saveen -moodiin ja yritin kaikin keinoin olla ajattelematta liikaa, etten katkaisisi hyvää flowta pikkuseikkoihin. Tärkeintä on ymmärrettävyys. Sitä minä koitin itselleni hokea koko vähän yli tunnin mittaisen kahvihetken ajan. 

Flow ei lopulta katkennut liikaan ajatteluun, vaan vieraaseen kieleen uupumiseen ja tunteeseen, että eläkeläisemme jätti minut tilanteen ulkopuolelle. Olin koko ajan meistä se hiljaisempi ja taidoiltani yksinkertaisempi, mutta minulle oli iso juttu ylipäätään avata suuni tilanteessa, jossa istun tuntemattoman suomenruotsalaisen keittiössä syömässä kinkkupiirakkaa. En vertaillut itseäni pariani vasten, vaan taistelin ihan omaa henkilökohtaista taisteluani. Olin ylpeä, että kykenin ymmärtämään, missä keskustelussa mentiin ja reagoimaan sekä kommentoimaan tarinointia ruotsiksi. Henkinen voitontanssini kuitenkin notkahti ensimmäisen kerran, kun tajusin, että katsekontakti kanssani väheni koko ajan keskustelun edetessä, ja lopulta lässähti totaalisesti haastateltavamme todettua ääneen ruotsintaitoni parini taitoja heikommiksi. Meni ikään kuin fiilikset.

Vaikka minusta olisi ollut kohteliasta ja ystävällistäkin jättää huomauttamatta kielitaidostani, oli retki Nauvoon hyvä kokemus. Meillä oli parini kanssa koko reissun ajan hauskaa, emmekä ottaneet tilanteesta turhia paineita. Kahvipöydän leipomukset olivat hyviä, lautta ei uponnut ja me saimme tehtävämme hoidettua. Lisäksi minulle teki hyvää huomata, että minä kyllä selviän, vaikka sitten pienesti hakien. En edelleenkään pidä itseäni ett hopplös fallina. 

Tunti ja vartti, eikä yhtäkään sanaa suomea meidän ja haastateltavan kesken. Saa taputtaa.

6 kommenttia:

  1. *taputtaa* hyvä krista! ite jännitän hirveesti sitä puhumista vaikka ruotsinkielessä ei muuten mitään vikaa ole. siitä huolimatta ois niin siistiä päästä kokeilemaan eläkeläishaastattelu, koska sen jälkeen voisin sanoa, että pystyn mihin vaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä itelle jäi sellanen fiilis et raa'alla puhetreenillä ja sanaston laajentamisella musta tulis ihan kelpo ruotsinpuhuja. Hellästi pakottaen sitä näköjään venyy vaik mihin! :D

      Poista
  2. Höh, olipas kurja kommentti! Tollasen olisi kyllä voinut jättää sanomatta. Mutta hienoa että se on nyt vihdoin ohi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olis kyl voinu jättää vaan ajatuksen tasolle, mut ei hän varmasti mitään pahaa tarkottanu, vaikka mulle harmitus iskikin. Treenamallahan kaikessa paranee, niin se vaan menee. Mut OHI ON! :DD

      Poista
  3. Olipa kyllä tyly eläkeläinen! Sanoiko hän siis ihan suoraan, että sinä puhut ruotsia huonommin kuin parisi? Sellaista kommenttia ei kyllä pitäisi kenenkään mennä päästämään suustaan.

    En voi kuin kiittää luojaa siitä, että meidän eläkeläisemme olivat mukavampaa sorttia. Minulla oli vähän sama juttu, että parini puhui ruotsia huomattavasti paremmin kuin minä (mihin ei kyllä paljoakaan vaadita eikä hänkään nyt mikään ekspertti ollut), mutta eivät ne haastateltavat siitä mitään huomauttaneet. He yrittivät muutenkin koko ajan ottaa minuakin mukaan keskusteluun. Jotain epämääräistä sainkin sönkötettyä, vaikka en tiedä saiko kukaan siitä mitään selvää. No kaipa he sentään saivat.

    En kyllä varmaan olisi hakenut Turkuun, jos olisin tiennyt että tuollainen koettelemus on edessä. Ihan hyvin se loppujen lopuksi meni, mutta stressasin asiasta monta vuotta etukäteen ja valvoin lukuisia unettomia öitä. Aivan kamalaa.

    Mutta joo, ikävää että sinulle sattui noin epäkohtelias vanhus. Mutta onnittelut siitä, että selvisit siitä huolimatta kunnialla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osittainen kohtalotoveri siis :D Onneksi selvittiin voittajina kuitenkin, vaikka vähän sönkäten.

      Ei hän mulle mitenkään ilkeästi töksäyttäny, että oletpas muuten pariasi huonompi, mutta kun oli mulle niin iso juttu kysessä, niin tuntu kurjalta kuulla yhtään poikkipuolista sanaa, vaikka ei hän mitään pahaa varmasti tarkoittanutkaan. Treenaamalla tässäkin touhussa onneks paranee, jos mieli tekee. Ja tärkeintä kaikista, et reissusta jäi kuitenkin hyvä mieli ja usko tulevaisuuteen eikä ainoostaan riekaileiksi revitty itsetunnonlärpäke :D

      Mä en oikein ite ymmärrä, miten pysyin niin tyynenä ennen visiittiä, koska normaalisti jännitän kaikkea aivan hermoheikkona. Jotenkin vaan solahdin sellaiseen aivan sama, tää on vaan pakko hoitaa -tilaan enkä oikein edes ajatellut reissua etukäteen. Varmasti paljon kyllä helpotti mun pari, jonka kanssa oli vaan hauskaa lähteä pienelle retkelle. Yhdessä sit pideltiin toistemme hermoja kasassa :D Pakko kyl myöntää, et pari kertaa syksyn aikana on jurppnui, kun oon miettinu mielessäni esim. Kuopiossa opiskelevia lääkisläisiä, koska vaikka kuinka kasvattava matka haastattelu onkaan, on se myös aika stressaava, et tähän verrattuna pelkästään keskenään ruotsin jutustelu tuntuu aika palalta kakkua.

      Ohi kuitenkin on ja mieli kuin voittajalla! :)

      Poista