lauantai 19. joulukuuta 2015

Lääkiksen kolmas vuosi osa 1

Jatkoa postauksille Lääkiksen eka vuosi part. 1, Lääkiksen eka vuosi part. 2, Lääkiksen toka vuosi osa 1 ja Lääkiksen toka vuosi osa 2.

KLINIKKA, KLINIKKA, KLINIKKA! Ei kolmosvuodella ole muuta elämäntehtävää, kuin siirtää meidät luentosalielämästä sairaalaelämään. Kolmosen syksyllä maltti on kuitenkin vielä valttia, koska preklinikalla ei ole aikomustakaan päästää meitä otteestaan helpolla.

Syksy aloitetaan luvattoman aikaisin, vielä oikeastaan kesän puolella elokuussa, propedeutiikan ja laboratoriolääketieteen parissa. Istumme kesäshortseissa meille uudessa luentosalissa, joka sijaitsee jo himpun verran lähempänä oikeaa sairaalaa kuin Medisiinan OJ, ja opettelemme 150 hengen massaluennoilla tutkimaan potilasta. Kurssi sytyttää välillä todellisia wou musta tulee lääkäri -fiiliksiä, mutta osalla luennoista sitä taas miettii, että onko tässä touhussa oikein mitään järkeä. Suurinta hämmennystä aiheuttaa opettaja, joka haluaa demota salin edessä sorminivelten tutkimista. Muuten mainio idea, mutta 100 hengen on hiukka vaikea päästä näkemään täsmälleen oikeaa otetta ja nivelen pikkuruista liikettä. Propen harkoissa on mukana todellisia helmiä ja kaiken kaikkiaan kurssi on tämän syksyn lempparini.



Jos propen kurssi tuntuu kivalta, sisätautien pakollinen sisäänpääsytentti viimeistään palauttaa kandipyrkyrin maan pinnalle. Yhden opintopisteen kirjatentti, joka vanhempien kurssien mukaan menee tärpit lukemalla ja vähän patoa kertaamalla heittämällä läpi, lätkäiseekin hylätyn noin puolelle kurssille. Onneksi syksyn kakkostentti on asiallisempi ja puoli kurssiamme ei tipahdakaan kurssilta juuri klinikan kynnyksellä. Tai sitten emme edelleenkään osanneet mitään, mutta tiedekunnan resurssit eivät kestäisi 70 hengen tipahtamista alemmalle kurssille. Katkera olen joka tapauksessa edelleen, koska työmäärä ei todellakaan vastaa yhtä opintopistettä.

Propen rinnalla alkusyksyn ajan juoksee laboratoriolääketieteen kurssi, jonka tavoitteena on iskeä tulevien kliinikoiden päähän labradiagnostiikan perusteet. Milloin otetaan PVK ja mikä se on? Mitä kertoo CRP? Onko potilaani juoppo ALAT:in ollessa koholla? Opettajat ovat tosi mukavia ja kurssi on oikeastaan kaiken kaikkiaan yllättävän kiva, koska odotukseni ovat hiukan negatiiviset. Harkat kanyloimisineen ja oikeiden potilaiden pistämisineen ovat tietysti todella jänniä, mutta vapisevin käsin niistäkin selvitään voittajina. Treenin merkitys kuitenkin korostuu, koska huhheijaa miten paljon helpompaa esimerkiksi verinäytteen otto on nykyään, kuin pari vuotta sitten ekoja kertoja pistäessä.



Ettei syksyn sekametelisoppa vain olisi liian selkeä, labran ja propen kurssien seassa meillä on myös vuorovaikutuksen, psykiatrian ja kliinisen farmakologian opetusta, joista psykiatrialle olen valmis ojentamaan Vuoden rimanalitus 2015 -palkinnon. Katsomme luentosalissa videolta yhden psykiatrin potilasvastaanoton ja kotona viime vuodelta videoituja luentoja, joista järjestetään tunnin mittainen keskustelutilaisuus kysymyksiä varten. Anteeksi mitä arvon opetuksensuunnittelijat! Videoluennot ovat aivan tavallisia vuotta vanhemman kurssin massaluentoja, jotka on vain napattu videolle ja heitetty meille nettiin. Katson tasan yhdestä videosta puolet ja senkin vain koska luennoitsija on todella charmantti. Tentin läpäisen luentodiojen pikavilkuilulla ja omilla lötinöillä. Vuorovaikutuksen osalta luennot ovat liirumlaarumia (sano potilaalle päivää -opetusta), mutta harkkatöissä on ideaa. On tehokkaan opettavaista päästä testaamaan omaa reagointiaan hankaliin potilastilanteisiin näyttelijöiden kanssa. Klifan (kliin. farmis) kurssissa taas ei ole kovin paljon ideaa, kun opettelemme kirjoittamaan reseptejä takaraivossamme opettajan sanat ette te enää tämmösiä ikinä kirjota, kun kaikki on kuitenkin sähköstä ja siellä on ihan omat sääntönsä. Hetken tuntuikin aivan liian oikealta lääkäriltä...

Kaiken tämän seassa meistä koitetaan kasvattaa myös kaksikielisiä lääketieteen asiantuntijoita Skärgårmedicin och kultur -kurssilla, joka ajaa meidät minun mielestäni syksyn kiperimpiin paikkoihin. Joudun kohtamaan pelkojani urakalla, kun hoidamme parini kanssa eläkeläishaastattelua ja suullista tenttiä, mutta nyt jälkeenpäin kaikki tuo vain naurattaa. Tulevana keväänä ei ehkä naurata enää, kun heti ensimmäinen klinikkaviikkoni osuu ruotsinkieliseen Turunmaan sairaalaan ja myöhemmin keväällä edessä on viikko Vaasan keskussairaalaa. Virkamiesruotsi kuitenkin kilahtaa rekisteriin ja matka jatkuu hymyillen kohti uusia ruotsinkielisiä haasteita.

Kaikki edellä luettelemani tentitään kolmen viikon tenttiputkena: ensin prope sisältäen vuorovaikutuksen ja psykiatrian, sitten labralääketiede ja setin kruunaa ruotsin kirjallinen tentti. Ketään ei noina viikkoina naurata. On suorastaan kurjaa stressata ja lukea viikko toisensa perään. 

Syksyn toisen puolikkaan muodostaa mikrobiologian kurssi, jonka tehtävänä on opettaa meille kaikki, mitä hyvän lääkärin tulee tietää bakteereista, viruksista ja immunologiasta. Edellisen tenttirykäyksen paino tuntuu niskassa ja en saa kurssia kunnolla alkuun. Hiivin sieltä mistä aita on matalin, kunnes pari viikkoa ennen tenttiä alkaa tulla hätä. TaLO (tapauslähtöinen oppiminen) siellä, TaLO täällä, labraviikko tuolla ja alkukuulustelu siellä. Mikrobilsa on kiinnostavaa, mutta pakka on melko levällään eri oppimismuotojen ja syksyn mukanaan tuoman en jaksa, ei kiinnosta -olotilan kanssa painiessa. Onneksi löydän lopulta tentin lähestyessä jostakin hetkeksi kadonneen deadlinekauhuni, ja tänään voin hyvillä mielin sanoa oppineeni mikrobilsan kurssilla paljon uutta. Eri bakteerit ja virukset yksilöityivät kurssin myötä päässäni omiin lokeroihinsa, entisen tuo on pöpö ja tuo on myös pöpö -ajattelun sijaan, joten seison ylpeänä oppimiseni takana, vaikka kaikkea en todellakaan osaa. 

Kaiken raskaan opiskelun ja ekojen potilaiden kohtaamisen keskellä, ehdimme myös juhlia kurssin kesken enemmän kuin ikinä. Syyskuussa reissaamme hautajaismatkalle Pietariin, lokakuussa juhlitaan hautajaisia/kandiutumista ja tällä viikolla isäntämme ja emäntämme vielä järkkäsivät meille yhteiset pikkujoulut.


Tämä hurjan pitkä katsaus on preklinikan loppu. Ensi kevät ja elämä siitä eteenpäin on iso mysteeri, joka tulee varmasti antamaan paljon inspiraatiota kirjoittamiseen, mutta luojan kiitos ensin on loma, koska lääkiksen kolmas vuosi osa 1 oli rankka. Seuraava puolivuosikontrolli kirjoitetaankin sitten klinikan puolelta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti