tiistai 20. joulukuuta 2016

Meidän kihlajaiskuvat

Tiedättekö, kun välillä tulee vastaan sellaisia tarjouksia, joista ei vain voi kieltäytyä? Minulle tuli vastaan tälläinen tarjous pari viikkoa meidän kihlautumisesta, kun kurssikaverini Josefina kysyi, josko haluaisimme, että hän ottaisi meistä kihlajaiskuvat. Josefina kirjoittaa ja ennen kaikkea kuvittaa omaa Blue Zone -blogiaan, jonka perusteella tiesin kameranjäljen olevan timanttista, ja jos minulla on mahdollisuus saada meistä upeat valokuvat hyvän kaverin kuvaamana, on vain yksi oikea vastaus: tottakai haluaisimme!

Emme olleet minkäänlaisesta kihlajaiskuvauksesta tosissaan Jarkon kanssa aiemmin puhuneet, emmekä varmaan olisi edelleenkään puhuneet, joten voidaan laittaa täysin Josen ansioksi, että meillä on nyt kuvamuistot kihlajaissyksyltä.

30647121483_7df8e0f2f1_o

Ja vieläpä millaiset muistot! Vietimme yhtenä pakkassunnuntaina kaksi tuntia kotimme lähellä Aurajoen rannassa kuvaamassa ja kaksi päivää myöhemmin Josefina ilmoitti kuvien muokkausten olevan valmiit. Meillä kävi sään suhteen hirmuinen tuuri, koska melko hyvin harmaan Turun talven keskellä meidän kuvauspäiväksemme muutama viikko sitten osui luminen ja pilvinen pakkaspäivä, mikä ympäristön puolesta mahdollisti meille todella kauniit puitteet. Lisäksi ainakin minä olen kovasti talvi-ihminen, joten koen, että talviset kuvat sopivat pienessä erilaisuudessaan meille mainiosti.

Mutta nyt niitä kuvia. Kerrankin silmäkarkkia minun blogissani
 
31418215046_7d2079aa42_o
31084378910_69513865a3_o
31339742511_5e6f32b3bd_o
31339723641_157c0e5c1d_o
31455533255_4618be629d_o
31455540375_ea5614d394_o(1)
31339468041_eac7b5cdb4_o(1)
30647367353_dd3c63b80b_o
31084390450_82cb09f37e_o

Olen edelleen kuvia katsellessani aivan lumoutunut, miten Josefina sai tallennettua meidät niin kauniina ja rakastuneina. Minun on ollut itse mahdotonta valita mitään yksittäistä suosikkia, koska esimerkiksi vaikka kaikki tämän postauksen kuvat ovat minusta upeita ja ehdottomasti suosikkieni joukossa, monia upeita suosikkeja jäi myös postauksen ulkopuolelle! Kaikki kuvat ovat niin eri tavalla hienoja. Päädyimme kuitenkin lähettämään sukulaisille tuota mustavalkoista teenjuontikuvaa ja meidän kotiinkin valitsemaa kuvaa, jossa molempien päät ovat leikkautuneet hiukan pois ja sormuskätemme ovat keskiössä. 

Valtavan kiitos Josefinalle, joka tallensi kauniisti meille tärkeän syksyn ♥ 

Kaikki postauksen kuvat: Josefina


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Tositarinoita: Alle viikko jouluun ja mä olen niin lomalla - vai olenko?

Jäin perjantaina joululomalle suorittamalla kunnialla traumatologian tentin, mikä tarkoittaa, että lääkiksen nelosvuoden syksy kirurgian kursseineen on nyt ohi! Aivan puhtaasti en kuitenkaan voi heittäytyä x-asentoon syömään suklaata ja lukemaan todella mielenkiintoista Pohjois-Korea -kirjaani, koska syvärit eivät joululomasta välitä. Oikeastaan päinvastoin, koska nythän minulla vasta onkin aikaa perehtyä tieteellisten artikkeleiden maailmaan, kun ei ole opetusta häiritsemässä.

Kaikki totta, ja aion minä syväreitäkin tehdä, mutta myös todella paljon muuta. Tositarinoiden puolella lisää näistä joululomasuunnitelmista!

Linkki: http://tositarinoita.utu.fi/2016/12/18/alle-viikko-jouluun-ja-ma-olen-niin-lomalla-vai-olenko/ 
 
IMG_2811 – Kopio

Löysin tietokoneen kansioista söpön kuvan minusta ja Jarkosta meidän ekalta seurustelusyksyltä viiden vuoden takaa ♥ Ensi viikolla mahdollisesti lisää söpöjä kuvia meistä, koska minulla on nyt hallussani meidän viralliset kihlajaiskuvat.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Tositarinoita: Sanakirja lääkisarjen ymmärtämiseen

Lääkis on useilta osin erilainen muihin yliopistotutkintoihin verrattuna eikä meidän opiskeluarkea voi oikein ymmärtää, jos ei tiedä perusteita lääkiksen tutkinnon etenemisestä. Siksi Tositarinoiden puolella nyt lyhyt katsaus lääkiksen eroihin muihin aloihin verrattuna ja muun muassa selitykset sanoille syvärit, preklinikka ja kandi. Tämän blogin puolella olen jo aiemmin kirjoittanut hiukan pidemmän tekstin lääkiksen tutkinnosta ja sen erityispiirteistä, ja sen voi lukea täältä.

Linkki: http://tositarinoita.utu.fi/2016/12/13/sanakirja-laakisarjen-ymmartamiseen/

tiistai 13. joulukuuta 2016

Miten kirran kurssi käytännössä toimii?

Viime kevään sisätautikurssilla luento- ja osastoviikot vaihtelivat niin, että yhtä luentoviikkoa seurasi kaksi osastoviikkoa, ja osastoviikkojen ideana oli osallistua mahdollisimman paljon osaston toimintaan seuraamalla poliklinikoita, aamukiertoa ja mahdollisia toimenpiteitä. Systeemi toimi minusta hyvin. Osastoilla, joissa lääkärit olivat opetusmyönteisiä ja innostuneita meistä kandeista, systeemi toimi oikeastaan erittäin hyvin, koska päiville riitti ohjelmaa eikä luentojen ja osastotyön yhteensovittamista tarvinnut miettiä, koska luennot olivat omalla viikollaan. Toisin on (tai oikeastaan oli, koska kirra on periaatteessa jo taaksejäänyttä elämää) kirurgialla.

IMG_3828

Kirran kurssilla osasto- ja luento-opetusta ei ole eroteltu omille viikoilleen, vaan aamupäivät klo 12 asti vietetään osastolla ja iltapäivät klo 12-15 istutaan luennoilla. Systeemi on ongelmallinen kahdesta syystä. Aluksikin aamupäivällä tulee usein kiire, koska monesti leikkaukset tuppaavat venymään yli kahdentoista ja potilaan sisuskaluja levittävä haka kädessä on hiukan paha alkaa jupeltamaan leikkaavalle kirurgille, että kun minun pitäisi luennolle ehtiä. Toisekseen vaille kahdeksan aamulla alkanut koulupäivä, johon on jo ennen kahtatoista mahtunut aamukierto ja leikkauksen seuraaminen tai mahdollisesti siinä avustaminen, ei tee hyvää kenenkään keskittymiskyvylle loppupäivänä. Jos päivittäisen kolmen tunnin luentorykelmän ajan kykeneekin keskittymään, ei kotona ole mitään toivoa jaksaa enää itsenäisesti opiskella, mitä meiltä luonnollisesti edellytetään. "Ei teille sen kirjan kanssa tule edes kiire, kun joka päivä vaan luette parikymmentä sivua." Jepjep aivan, mutta missä välissä päivää minä luen ne 20 sivua kirjaa keskittyneesti, koska ilman ajatuksen kanssa lukemista kirjasta oppiminen jää vain yritykseksi...

Jatkuva kiireen ja kellon vahtimisen tunne on kirran kurssin yksi merkittäviä miinuksia, koska mihinkään asiaan ei voi uppoutua täysillä, koska hetken päästä onkin jo sännättävä muualle.

IMG_3864
IMG_3858

Kirurgian osastotyöskentelemisen raamattuna toimii lokikirja. Vihkonen pitää sisällään osasto osastolta eriteltynä viikkojen ns. tavoitetehtävät, joiden suorittamisen kuittaa kulloinkin ohjaava lääkäri. Tyypillinen osastoviikko pitää sisällään aamukierron, leikkaussalin, poliklinikan ja mahdollisen opetuskierron, joita osalla osastoista pidetään, ja viikossa täytyy kerätä allekirjoitukset jokaisen tehtävän kohdalle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ryhmänjohtaja edeltävällä viikolla jakaa seuravan viikon päivät ja tehtävät niin, että jokainen ryhmän noin 11 jäsenestä saa viikon aikana kerättyä kaikki kyseiseltä osastolta vaadittavat kuittaukset lokikirjaansa, joka täytyy palauttaa täytettynä opetushoitajalle ennen kirurgian kurssin hyväksyttyä suorittamista.

Vaikka lokikirja on periaatteessa vain ohjeellinen, eikä pyri millään tapaa rajoittamaan innostuneiden kandien osallistumista kaikkeen, mihin vain ehtii, johtaa sen olemassaolo käytännössä allekirjoitusten epätoivoiseen keräämiseen ja onnelliseen sluibailuun heti tarvittavien merkintöjen saavuttamisen jälkeen. Minä esimerkiksi vietin koko tenttiä edeltävän viikon kotona, koska olin saanut vatsakirurgian merkinnät jo syksyn toisen viikon aikana Vaasasta.

IMG_3868

Osastotyöskentelyn lisäksi kirran kurssiin kuuluu 5 x 8h päivystämistä joko päivystyspoliklinikalla tai leikkaussaleissa. Määrä on paljon, mutta päivystysten aikana oppii valtavasti, kun pääsee itse tekemään ja näkemään. Varsinkin varsinaisessa päivystyspisteessä, jossa pääsee tikkaamaan haavoja, tutkimaan murtumia ja oikeasti tutkimaan/diagnosoimaan/hoitamaan itse potilaita. Leikkaussalipäivystäminen sen sijaan on samanlaista leikkaussalissa avuttomana seisomista kuin normaalistikin kandina oleminen leikkaussalissa, mutta pääsin minä kuitenkin esimerkiksi näkemään sektiosynnytyksen Porin leikkuripäivystykseni aikana, mikä oli kokemuksena todella hieno.

IMG_3866

Kirran kurssi on muutenkin tarjonnut paljon ihmeellisiä kokemuksia, joita en olisi päässyt näkemään ja kokemaan missään muualla. Suurin osa valituksestani kurssia kohtaan johtuu juuri käytännön järjestelyistä, joissa on minusta paljon parantamisen varaa. Täytyisi yrittää aikanaan kurssipalautteeseen kaivella mielestä kaikki syksyn aikana valittamani epäkohdat, jos joku asia vaikka muuttuisi tulevaisuudessa parempaan suuntaan.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kaksi allergikkoa ja kissa

Olemme viimeiset kolme viikkoa eläneet kissaperhearkea. Olemme kaivaneet kissaa sängyn alta sählymailan kanssa, keränneet kakkoja hiekka-astiasta ja lässyttäneet luvattoman paljon pienelle karvakasalle. Nyt kolmen viikon määräaikaisen huoltosuhteen jälkeen alkoi eilen yllättäen näyttää siltä, että kissaperhearkemme jatkuu. Jatkuu, vaikka olemme edelleen kaksi allergikkoa ja kissa.

Homman nimihän oli, että Jarkon bändikaverin perheen kissa tarvitsi kodin kahdeksi viikoksi ennen kuin kissa muuttaisi perheen kanssa Lontooseen. Epäröin kovasti jo kahden viikon kanssa, koska kokemukseni omasta allergiastani ja kissoista ovat olleet hankalia. Jatkuvaa nenän vuotamista, silmien turpoamista ja kissoja, jotka lymyävät mattojen alla, iskevät jalkoihin kiinni unien aikana ja ovat vihaisia. Toisaalta olimme Jarkon kanssa kumpikin janonneet lemmikkiä jo pitkään. Minä myönnyin, kokeillaan.

Untitled

Kaksi viikkoa muuttui nopeasti kolmeksi viikoksi, mutta edelleen oli selvää, että kissa on vain läpikulkumatkalla. Me kuitenkin aloimme kovasti kiintyä. Ujosta ja kehnoturkkisesta sängyn alla lymyilijästä kuoritui jo parissa viikossa kiiltäväturkkinen lempeä kisse, joka ei kovin aktiivisesti hae huomiota, mutta sitä saadessaan nauttii täysillä. Kisu, joka päivisin pitkälti vain nukkuu, mutta jonka öiset rapinat paljastavat sen tutkivan uutta kotiaan aktiivisesti. Kisse, jonka jokaiselle uudelle aluevaltaukselle olemme huokailleet ihastuksesta ja kehuneet ylistäen, vaikka kyse olisikin vain sohvan selkänojalla istumisesta. Samaan aikaan kissan perheen suunnasta saimme kuulla, että heille sopisi oikein hyvin, jos haluaisimme pitää kissan, koska sen muuttaminen Lontooseen ja asuntoon, jossa ei oikeastaan saisi pitää lemmikkejä, olisi monimutkainen homma.

Kipinä syttyi, mutta myös sammui melko pian, koska mitä jos allergiatilanteemme ei tämän kolmen viikon aikana olekaan näyttänyt todellisia kynsiään ja kissan loppuelämää koskeva päätös tehdään vain meidän mielihalujemme mukaan järkeä kuuntelematta? Se ei olisi oikein kissaa kohtaan.

Untitled

Allergian osalta minä olen kolmessa viikossa saanut hämmästyä, sillä allergiani ei olekaan kovin paha. Voin pussailla, paijata ja silitellä kisseä oireinani vain pientä nenän vuotamista. Silmäoireita saan, jos kaivelen silmiäni välittömästi kissaan koskemisen jälkeen, mutta tavallisessa elämässä silmäni ovat aivan rauhalliset. Myös ihoni oireilee ainoastaan, jos kissan kynsi tekee ihorikon. Ehjä iho ei ole ottanut kissakontaktista millään tavalla nokkiinsa. Kolmen viikon aikana olen ehkä kahdesti pohtinut allergialääkkeen ottamista, mutta pärjännyt kuitenkin ilman. Jarkko sen sijaan on ollut oireisempi. Hän aivastelee ja on limainen nenästään paljon minua pahemmin, mutta ei onneksi myöskään oireile silmien tai ihon kautta. Kuluneet kolme viikkoa myös Jarkko on elänyt ilman allergialääkkeitä siedättymistä toivoen.

Untitled

Kolme viikkoa on kuitenkin lyhyt aika nähdä oman kehon toiminta kunnolla ja tehdä päätöksiä, jotka perustuvat allergiaoireisiin, koska ilman allergioita kissa olisi jäänyt meille jo kauan sitten. Sen verran ihastuneita olemme pikkumuruseemme. Nyt tarvitsemme kuitenkin jatkoaikaa, jota onneksi kissan perheeltä saimme. Voimme heidän puolestaan jatkaa allergiatestiämme ja  kokeilla allergialääkkeiden ja pidemmän allergeenialtistuksen vaikutusta oloomme muutamien kuukausien ajan, ja jos tilanne tuntuu meistä mahdottomalta, he ottavat kissan hoteisiinsa. Myös kissan puolesta koen tämän olevan hyvä ratkaisu, koska se on kuluneiden viikkojen aikana kotoutunut meille todella hyvin ja saa meiltä osakseen vähintäänkin riittävästi rakkautta ja hellyyttä, mutta toisaalta tiedän myös, että jos joudumme kissasta luopumaan, se kotiutuu vanhojen omistajiensa luokse pidemmänkin tauon jälkeen ja on siellä hyvässä hoivassa.

Untitled

Onko kenelläkään kokemuksia elämästä eläinallergikkona eläinten kanssa? Mielelläni kuulisin kokemuksia, jos sellaisia jollakulla on.

perjantai 9. joulukuuta 2016

Lounaspaikkasuositus Turussa

Me olemme kovan luokan sushifaneja, Jarkko jo aikojen alusta lähtien ja minäkin jo monen vuoden ajan muutaman epäröivän kokeilukerran jälkeen. Olemme Turussa vannoneet Hanko Sushin nimeen. Kovasti kehuttua kauppahallin Kadoa emme ole vielä testanneet, mutta Sushi Pandan sen sijaan olemme todenneet niin huonoksi, että ensimmäistä kertaa ikinä sushia jäi syömättä, kun heiltä tilasimme.

Parin viikon ajan olen Hansan kauppakeskuksessa pistänyt merkille, että kahvilaketju Aschan mainostaa lounassushibuffetia 15 euron hintaan klo 14 asti. Tänään menestyksekkään anestesiologian tentin jälkeen joululahjashoppailujen lomassa oli pakko käydä testaamassa tuo buffet.

Untitled

Etukäteen olimme molemmat hyvin skeptisiä. Buffetsushi ja kahvilasushi eivät sanoina herättäneet suurinta mahdollista luottoa ruuan laadun suhteen, ja vuosien kuluessa meistä on kehittynyt rehellisesti sanoen melkoisia sushinirppiksiä, jotka haluavat sushinsa olevan tuoretta, maukasta ja kaunista. Rohkea kuitenkin rokan syö ja kokeilunhaluinen sushinirppistelijä kahvilasushibuffetin.

Ja wou! Buffetin sushi oli niin hyvää! 15 euron hinnalla sai vapaasti hakea tarjoilupöydästä erilaisia makeja ja nigirejä, joita kaksi kokkia pöydän vieressä jatkuvasti valmisti. Lisäksi buffetiin kuului misokeittoa, inkivääriä sekä tietysti soijaa ja wasabia. Erilaisia nigirejä oli tarjolla neljää sorttia (lohi, grillilohi, rapu ja "taikinahuppu") ja makeja taisi olla viittä erilaista, joukossa sekä perinteisiä levämakeja että kaliforniamakeja.

Erittäin iloisesti yllättyneenä vahva suositus Hansan Aschanin sushibuffetille ja varma uusintareissu luvassa itsellekin jossain vaiheessa!

maanantai 5. joulukuuta 2016

Kirran käytännön viikot - päiväni kuvina

Viimeiset kaksi viikkoa kirran kurssista ovat käytännön viikkoja, joiden aikana ei ole muuta opetusta kuin käytännön viikon suorituspaikassa tapahtuvaa työssäoppimista. Suomeksi sanottuna haahuilemme kahden viikon ajan henkilökohtaiseksi ohjaajaksemme nimetyn kirurgin perässä ja otamme osaa kaikkeen, mitä hän tekee. Minä vietän molemmat pakollisista kahdesta kirurgian käytännön viikosta (olen aiemmin syksyllä tehnyt anestesiologian käytännön viikon ja YLE-viikon) tekonivelosastolla Turun kirurgisessa sairaalassa, joka on Tyksin ns. haarakonttori noin 2km päässä pääsairaala-alueelta.

Ajattelin, että poikkeuksellisesta viikosta voisi olla hauska tehdä päiväni kuvina -tyyppinen postaus, joten seuraavaksi paljon kuvia ja mahdollisimman minimissä pidettyä selitystä kuvien takaa.
 
Untitled
Untitled
Untitled
Untitled

Herääminen klo 6.30 ja hoitokissemurusen ruokkiminen / Meikkaaminen kahvin tippuessa / Aamukahvi / Aamupala ja rauhallinen blogihetki ♥

Untitled
Untitled

3,4 kilometrin aamutaivallus kotoa Kirurgiselle sairaalalle. Onneksi tykkään kävellä, joten ainoa miinus matkasta on ydin-tyksiä aikaisempi herääminen. / Ihana talvinen Kupittaan puisto.

Untitled
Untitled
Untitled

10min kestäneen aamukierron jälkeinen puolentoista tunnin odottelu ns. renkituvassa ennen leikkausten alkua (tyypillistä kirraa...) / Onnellinen kandi, joka on juuri selvinnyt polven tekonivelleikkauksessa assaamisesta, vaikka ortopedinen avaruusleikkaushuppukypärä oli koko leikkauksen ajan vinossa ja painoi päätä, ja kypärän ilmastoinnin akku putosi housunliepeestä niin, että hoitaja joutui kaivautumaan steriilin leikkaussalitakkini sisään kandin seisoessa nolona steriilit kädet ojossa, kahdesti. / Kirurgisen sairaalan leikkaussalikäytävä lyijyliiveineen ja saleissa olevien potilaiden sänkyineen.

Untitled
Untitled
Untitled

Kävin hakemassa YTHS:ltä influenssarokotteen. Lääkiksen klinikkavaiheen opiskelijoille tarjotaan ilmaiset influenssarokotukset, koska pyörimme paljon sairaalassa ja olemme potilaskontaktissa aivan kuten valmiitkin terveydenhuollon työntekijät. / Syvärit. Täysin kesken ja levällään. Ei sen enempää lisättävää. / Meijän kisse ♥

Kissen lisäksi iltaan mahtui myös ruuanlaittoa ja sohvalla makaamista, mutta näistä en muistanut näpsäistä kuvaa, enkä usko postauksen laadun näiden kuvien poisjäämisestä ainakaan kärsivän.

Enää yksi viikko koulua ja kaksi helpohkoksi haukuttua tenttiä ennen joululomaa! Hurraa!

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Tositarinoita: Niin täynnä persereikävitsejä. Turku on oikeasti Suomen kuumispylly!

Olin vallan unohtanut jakaa tämän tekstin tänne! Tositarinoiden puolella siis lyhyehköä pohdintaa siitä, miten minusta tuli turkulainen. Huomisen postaus tuleekin olemaan lähes identtinen tämän blogin ja tositarinoiden puolella, joten sitä en tälle puolelle erikseen jaa. Luvassa on päiväni kuvina -tyyppinen postaus kirran käytännön viikoista.

Linkki tässä:  http://tositarinoita.utu.fi/2016/11/28/niin-taynna-persereikavitseja-turku-on-oikeasti-suomen-kuumispylly/

Ps. Olen jo pari kertaa kirjoittanut tositarinoiden sijaan toRitarinoita. Katsotaan, milloin eka virhe pääsee lipsahtamaan oikolukuni läpi ihan valmiiseenkin tekstiin. 

lauantai 3. joulukuuta 2016

20-luvun synttäribileet

Tasan viikko sitten minun bileunelmistani tehtiin kahdella tasolla totta. Sain järkätä 20-luvun teemabileet ja mukana juhlissa olivat sekä minun että Jarkon ystävät ♥ Minulle tuo ilta merkkasi valtavan paljon, koska minulla on ollut iso kynnys järkätä meidän kaveriporukoita yhdistäviä bileitä, koska aina tapahtuu klikkiytymistä ja lisäksi murehdin, että onko kaikilla varmasti nyt mukavaa.

Meidän 50v-juhlien (minä 24v + Jarkko 26v.) kohdalla päätin kuitenkin jättää murehtimatta. Minulla olisi joka tapauksessa hauskaa, koska kaikki vieraat olisivat minulle tuttuja ja olisihan erillisillä kaveriporukoilla kuitenkin toisensa, jos kunnollista sekoittumista ei juhlissa saataisikaan aikaan. Jos jollakulla tästäkin huolimatta olisi aivan sysikurjaa, se olisi hänen ongelmansa ja ovi pysyisi koko illan auki - kahteen suuntaan.

Untitled
Untitled

Ylimääräisen ajattelun unohtamisesta taisi olla hyötyä, koska juhlan emännän (yöks mikä sana) näkökulmasta meidän juhlat eivät olisi voineet mennä paremmin! Kaikki (noin 25/28, mikä on hurja luku!) olivat panostaneet teemaan todella antaumuksella. Kaksiomme jokainen neliö oli täynnä upeita 20-luvun mekkodaameja, höyhenpuuhkia, otsapantoja, pukumiehiä ja tyylikkäitä hattuja. Koko illan asunnossamme soi 20-luvun musiikki eikä kukaan kaipaillut Antti Tuiskua tai edes Robinia nostattamaan tunnelmaa. Boolikulho tyhjeni kummallakin tekokerralla ripeään tahtiin ja muutkin tarjoamiset katosivat parempiin suihin niin, että aamulla siivoaminen oli todella helppoa tyhjiä astioita kasaan keräillessä.

Viimeiset vieraat poistuivat meiltä viiden maissa, joten minulle usein merkittävä hyvien bileiden merkki - aamun asti venynyt juhlinta - toteutui myös. Illan aikana ympärille katsellessa kaikkialla hymyiltiin, ennestään tuntemattomat ihmiset kävivät keskusteluja keskenään ja vessaan viritetyt musiikit naurattivat lähes jokaista. Ainut, joka taisi hiukan mököttää, oli introvertihko hoitokissamme, joka onneksi yön myötä hiukan suli ja loppuyöstä viihdytti juhlakansaa antautumalla rapsuteltavaksi (kissestä lisää tulevaisuudessa!).

Untitled
Untitled
31244833312_7067c31ae6_z

Mikä sitten teki upeista juhlistamme juuri 20-luvun juhlat?

No juhlakansa tietysti. 30 aikakauden juhlataminetyyliin pukeutunutta vierasta luo salakapakkatunnelman mihin vain.
Koristelut ja kattaus. Viritimme olohuoneen ovenkarmeihin vanhat läpikuultavat verhot, puhalsimme musta-valkoisia ilmapalloja rykelmiksi huoneiden nurkkiin, kokosimme valkoisen joulukuusemme olkkariin ja loimme pienen baarinurkkauksen olohuoneen hyllyyn. Lisäksi olin askarrelut pianonkosketinviirin keittiöön Tarjoilupöydälle loimme tunnelmaa kultaisilla kakkupapereilla, helminauhoilla, kynttilöillä, kauniilla tarjoiluastioilla ja nelilokeroisella valokuvakehyksellä, jossa oli meidän kummankin kuvat ja korttipohjille kauniisti askarreltuna meidän kummankin synttäripäivämäärät.
Kakku ja booli. Leivoin juhliin Irish coffee -juustokakun, joka oli aivan superhyvää. Kakku katosi hetkessä ja sopi täydellisesti hiukan perusbileitä fiinimpään tunnelmaan. Boolina tarjosimme greippiboolia, joka myös oli mahtavan erilainen ja hiukan arvokkaampi juoma perusmehubooliin verrattuna. Booli luotiin miksaamalla mielivaltaisella suhteella greippimehua, omenamehua, vissyä, viinaa ja valkoviiniä.
Musiikki. Kuten sanoin jo edellä, ennen aivan juhlien viime hetkiä kaiuttimista soi ainoastaan 20-luvun musiikki, lukuunottamatta vessamusiikiksi jossain vaiheessa vaihdettua ganstaräppiä. Meillä oli kaiuttimet keittiössä, olohuoneessa ja vessassa, joka oli todella hauska uusi keksintö. Ukulelen tahtiin juhlakansa tosin viihdytti itseään laulamalla mm. Eppu Normaalia ja saimmepa nauttia spontaanista viettelevästä tanssiesityksestäkin illan aikana!

Untitled
Untitled

Kiitos vielä kaikille juhlijoille, jotka teitte illasta niin mahtavan! ♥ Kuvia illasta on vähän, mutta kaikki superbloggaajathan sanovat sen olevan nimenomaan onnistuneiden juhlien merkki.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Vesivahinko

"Ainiin muuten, meillä on vesivahinko. Se tulee teidän puolelta." Kauneinta mitä naapuri voi toiselle sanoa.

Me kuulimme nämä sanat viime viikko sitten perjantaina, kun satuimme törmäämään seinänaapuriimme lounaalta kotiin kävellessä. Välittömästi yksinkertaisen lauseen sisällön ymmärrettyäni, lisämumuaisesta syöksähti adrenaliinimyrsky vereen ja rinta-alassa muljahti: meidän puolelta, vesivahinko?! Vesivahinko sanana kuulostaa homeelta, väliaikaisasunnolta ja kymmenien tuhansien eurojen laskulta, joka johtuu hutiloinnista, suihkuun sammumisesta tai laittomasta astianpesukoneen asennuksesta, joista mitään emme ole kuluneen yli neljän vuoden aikana harrastaneet. Silti meidän naapurimme keittiössä on vesivahinko. Ja se tulee meidän puoleltamme.

IMG_3797

Naapurimme teille tulee pian huoltomies kylään -vinkistä viisastuneena ehdimme tehdä vessalle pienen perjantaipikasiivouksen ennen huoltomiehen saapumista, vahvistaaksemme yleistä uskoa kunnon kansalaisuuteemme ja säädylliseen kylpyhuone-elämäntapaamme, johon ei kuulu suihkuun sammumista, veden huljuttelua ympäriinsä eikä edes virheellisiä pesukoneasennuksia. Onneksi omaa kylppäriä vesivahinkosilmällä katsellessa uskalsimme jo kahden akateemikonkin analyysien perusteella huokaista helpotuksesta - omilla toimillamme emme olleet mitenkään voineet aiheuttaa minkäänlaista vesivahinkoa.

Samaa mieltä oli onneksi myös kylppärimme tilan tarkistamaan tullut vesivahinkojen ammattimies. Saimme puhtaat paperit oman toimintamme osalta ja vieläpä kehut hyvin pidetystä kylpyhuoneesta. Vesivahingon taustalta löytyi seinän sisässä meidän vessanpönttömme takana kulkenut patteri/lämpö(?)putki, joka tihutti vettä meidän vessamme ja naapurin keittiön välisen seinän sisään. Huh, mikä helpotuksen huokaus.

IMG_3791
IMG_3790

Toistaiseksi näyttää, että selvisimme vähällä. Huoltomies kävi yhden päivän korjaamassa hajonnutta putkea meidän vessamme kautta ja nyt olemme vajaan viikon viettäneet reikä vessan seinässä. Tulevina päivinä huoltomies tulee uudelleen tarkastamaan tilanteen ja toivottavasti toteaa korjauksen onnistuneeksi, jolloin saisimme seinän reiän umpeen, vessanpöntön jälleen tiukasti paikalleen ja jättää koko vesivahinkotapauksen taaksemme. Toinen vaihtoehto on, että korjaus ei ole onnistunut pienen seinäreiän kautta, ja seuraavaksi meidän kylppärimme koko yksi seinä puretaan ja meidän täytyy muuttaa evakkoon remontin ajaksi. Jotenkin toivoisin tuota ensimmäistä.


torstai 24. marraskuuta 2016

Tositarinoita: Miksi ihmeessä juuri lääkis?

Luulen, että on näppärintä, että nostan aina tänne linkkinä nuo omat tositarinoita-postaukseni, koska aiheet pyörivät kuitenkin hyvin samoina kuin täälläkin. Lukee sitten kuka haluaa :)

Uusi blogi luonnollisesti lähtee perusteista ja hetken kestää, että saan itseni sen verran tutuksi perusjuttujen osalta, että pääsen tarkemmin pohtimaan lääkis/yliopistoelämää ja tuomaan esiin omia ajatuksiani. Toisessa postauksessa pohdinkin tämän hetkisen tulevaisuuteni kannalta hyvin oleellista päätöstä, miksi juuri lääkis?

Linkki tässä:  http://tositarinoita.utu.fi/2016/11/24/miksi-ihmeessa-juuri-laakis/


Ps. Huomenna kirran tentti! Toivon niin paljon, että se menisi hyvin, koska vietetään viikonloppuna Jarkon kanssa meidän 50v-yhteissynttärijuhlia ja olisi ihana juhlia kavereiden kesken tentinkin osalta hyvillä mielin.

Lääkiksen kestoinhokki - syvärit

Koska kirurgian kursseja on lääkiksen aikana vain yksi, mutta koko kuuden vuoden ajan on kuitenkin saatava valittaa jostain, voimme iloita, että meillä on syvärit eli syventävät opinnot. Aluksi voi valittaa, kuinka niitä ei ole. Sitten kuinka ei tajua yhtään, mitä pitäisi tehdä ja lopulta, kun ymmärtää, mitä pitäisi tehdä, kuinka ei vain jaksa tehdä mitään.

Pikakertauksena lääkiksen tutkinnosta sen verran, että lääkiksessä me emme kirjoita kandia, emmekä tee gradua, vaan kandeja meistä tulee kahden ekan vuoden opinnot hyväksytysti suorittamalla ja kirjallista opinnäytettä vastaa syventävät opinnot, jotka voivat olla lähes mitä vain maan ja taivaan väliltä. Osaa suorittaa syvärit väitöskirjan tekemisen oheistuotteena tutkiessaan jotain oikeasti merkittävää, osa tekee opetusmateriaaleja nuoremmille vuosikursseille ja tylsimmät (kuten minä) perehtyvät tietystä aiheesta tehtyihin tutkimuksiin ja kirjoittavat näiden pohjalta noin 20 sivun kirjallisuuskatsauksen. Optimaalisesti syvärit aloitetaan ehkä kakkos-kolmosvuonna ja saadaan pakettiin muiden opintojen ohella tehden ehkä 1,5-2 vuodessa. Minä olen tehnyt syväreitäni nyt kolmisen vuotta.

Untitled

Kohdallani kyseessä ei todellakaan ole työn erityinen asema, liian kiireinen arki tai poikkeuksellisen työläs syväriprojekti, vaan puhdas saamattomuus. Kun tehtävän ainoa deadline on yli kahden ja puolen vuoden päässä odottava lisensiaatiksi valmistuminen, minä olen ollut todella laiska tarttumaan toimeen. Varsinkin, kun en ole aikaisemmin oikein ymmärtänyt, mihin työni lopulta tähtää, ja englanninkielisten artikkeleidenkin lukeminen on ollut hyvin tahmeaa. 

Tänä syksynä muiden syväreiden edistymistä katsellessa, tilanne on kuitenkin viimein alkanut ärsyttää minua itseäni niin paljon, että on ollut pakko tarttua toimeen. Samoilla linjoilla on onneksi ollut myös kanssani lähes samasta aiheesta, mutta hiukan eri näkökulmasta omaa katsaustaan tekevä kaverini, ja meidän syväriohjaajamme, joten tämän syksyn ajan syvärit ovat tosissaan konkretisoituneet. Itse asiassa jopa niin, että ohjaajamme ennusteissa meidän syventävät opintomme ovat valmiit keväällä 2017. Wou.

Untitled

Paljon on tietysti kiinni meistä itsestämme. Valitut 40 tieteellistä artikkelia lasten aivojen toiminnallisesta kehityksestä kielenkehityksen näkökulmasta (minun syväriaiheeni ♥) eivät muutu luetuiksi, eivätkä valmiiksi opinnäytetekstiksi itsestään. Olen varannut joulunalusviikolta aikaa syväreiden työstämiselle ja myös muulla joululomalla olisi tarkoitus jättää hieman aikaa artikkeleiden lukemiselle ja kirjoittamiselle, mikä ei tällä hetkellä ahdista minua lainkaan. Olen oikeasti kiinnostunut aiheestani ja antaisin sille mielelläni aikaa juuri nytkin, mutta harmittavasti kirurgian, anestesiologian ja traumatologian tentit vaativat akuutimpaa huomiotani kuluneella ja tulevilla viikoilla, mistä pääsemme jälleen ajan jakamisen vaikeuteen. Ollapa vain yksi asia, johon saisi kerralla keskittyä täysillä!

pöööööööö

Tänään otettiin kaiken kirrakiireen keskellä kuitenkin merkittäviä konkretian askeleita kohti syväripalkkioksi suunnittelemaani skumppapulloa ja fine dining -illallista, kun toimitin kirjallisen syvärisuunnitelman tiedekunnan hallintoon. Nyt meidän syväreistämme on viimein vuosien työstämisen jälkeen tehty virallista ja ensimmäiset kaksi opintopistettäkin kilahtivat opintorekisteriin. Enää 18 noppaa uupuu ja homma olisi siinä...

maanantai 21. marraskuuta 2016

Eka työsuhde bloggaajana!

Elämme jänniä aikoja ystävät hyvät. Noin kuukausi takaperin keräsin kaiken rohkeuteni ja blogin suhteen keräämäni itseluottamuksen, ja hain töitä. Bloggaajan töitä. Pari viikkoa sitten sain sähköpostiini ilmoituksen, että minut oli valittu. Minut oli todellakin valittu yhtenä seitsemästä yhteensä 68 hakijan joukosta, mikä on uskomattoman mahtavaa!

Kyseessä on Turun yliopiston Tositarinoita Turun yliopistosta -markkinointiprojekti, jossa seitsemän opiskelijaa jakaa eri sosiaalisen median kanavissa opiskelijaelämäänsä seuraavan puolen vuoden ajan alkaen tästä päiväs. Meitä perinteisiä bloggaajia on kolme, vloggaajia kaksi ja instagrammaajia kaksi. Naisia viisi ja miehiä kaksi. Mahtavia tyyppejä seitsemän.

IMG_3748

Projektin ideana on esitellä yliopisto-opinnoista kiinnostuneille ja hakemista suunnitteleville ruohonjuuritasolla, mitä yliopisto-opiskelu aivan ihka-aidossa todellisuudessa on, koska hakuoppaiden kuvaukset ja muovisesti hymyilevät mainoskuvat ovat aina tietyllä tavalla feikkejä. Ne tuovat kyllä rivi kerrallaan esiin opiskelun ja kyseisen yliopiston opintojen suhteen tarjoamat mahdollisuudet, mutta eivät todellisuutta, mitä luennoilla, harkkatöissä ja esimerkiksi potilaan sängyn vieressä kandina seisoessa opiskelu oikeasti on, eivätkä opiskelijaelämää, joka on miljoona kertaa enemmän kuin opinto-oppaan kurssikuvaukset. Siksi olemme me. Seitsemän eri alan ja tiedekunnan oikeaa opiskelijaa, jotka täsmälleen tietävät, mitä todellisuus Turussa ja Turun yliopistossa on.

Ja voi, että minä olen innoissani! Pääsen ensi kertaa kirjoittamaan osana todellista projektia, oikean mainostuksen piiriin ja saamaan työstäni korvauksen. (Kaikki somettajat saavat puolen vuoden työstään korvaukseksi iPadin.) Minulle tämä kaikki merkkaa valtavasti ja olen rehellisesti sanoen aivan todella ylpeä itsestäni. On mahtava tunne luottaa omiin taitoihinsa jonkin asian suhteen. Tämän blogin lukijat tietävät, millainen jännittäjä minä olen. Tätä projektia en ole kuitenkaan jännittänyt bloggaamisen osalta yhtään. En yhtään! Luonnollisesti tietysti jännäsin muiden somettajien tapaamista ja mainoskuvien ja -videoiden kuvaamista, joten jännityksen määrä taitaa olla kohdallani vakio, mutta kirjoittaminen itsessään minua ei ole huolettanut. Siitä iso kiitos kuuluu teille tämän blogin lukijoille ja erityisesti kommentoijille, jotka olette monta kertaa innostaneet minua jatkamaan. Kiitos! ♥

IMG_3739
IMG_3745
IMG_3746

Tämä ei ole mikään loppupuhe. Ei, vastahan minä olen aloittanut. Seuraavat puoli vuotta huhtikuun loppupuolelle asti minä kirjoitan kahta blogia: Tositarinoita ja Krista_llia. Toinen pysyy tiukemmin perusasioissa yliopisto-opiskelun, opiskelijaelämän ja lääkiksen saralla olematta kuitenkaan mikään kuiva faktashow, ja toinen jatkaa siitä, mihin on tähän mennessä jäänytkin eli minun vapaana selityskanavana lääkiksestä, elämästäni ja ajatuksistani.

Seuraa molempia tai vain toista, mutta anna kummallekin mahdollisuus, koska minä todella haluaisin tämän onnistuvan! Linkki Tositarinoihin vielä tässä. Rakkautta ♥