keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Olo äärimmäisen zen

En aikaisemmin voinut tajuta, kun suuret aikuiset puhuivat, miten lomalla on siis pakko päästä pois kotoo, et saa pään tyhjennettyä kaikesta stressistä. Nyt tajuan. Vietin melkein kuukauden joululomastani karhunosan 550 kilometriä Turusta koilliseen poissa kotoa, mutta kuitenkin kotona. Ei tarvinnut karata Thaimaahan (vitsi miten paljon haluaisin kirjoittaa Thaimaaseen, koska minusta se vain on parempi niin) tai edes Kanarian saarille, vaan 111 000:n asukkaan Kuopio riitti mainiosti. Meitsi unohti kaiken kuluneeksi kolmeksi viikoksi.

Unohdin opiskelevani. Poikkeuksena tosin hetket, joina vonguin opiskelija-alennuksia kauppojen kassoilla jouluostoksia tehdessäni. Monista paikoista saa muuten alennuksia, kun vain tajuaa kysyä, vaikka missään seinällä opiskelijabonuksista ei huudeltaisikaan. Tämä siis vink vinkkinä. Koska Kuopio on minulle vain kotikaupunkini, ei sen kaduilla ole riskiä törmätä ihmisiin, joiden olemassaolo muistuttaisi minua tulevasta klinikasta, aivojen totaalityhjenemisestä lääketieteellisen tiedon osalta, syväreistä tai vastaamattomista maileista. Kuopiossa vastaan tulevat ihmiset ovat vain hymyileviä haamuja ajalta ennen korkeakouluopintoja. He nostavat mieleen lukiovuodet, ylä- ja ala-asteen sekä kaiken sen elämän, jota Kuopiolla on ollut minulle tarjota: hurjat teinibileet, isoshommat, ekat kesätyöt, uimareissut, kaupungilla luuhaamiset jnejne... Koko elämäni ennen Turkua siis ja se elämä oli enimmäkseen äärimmäisen kivaa!



Unohdin ensi kevään. Minua jännittää tuleva kevät aivan hurjasti. Joudun jatkuvalla syötöllä uusiin tilanteisiin, joissa en ole tilanteen herrana, vaan oppityttönä tekemässä asioita jatkuvasti ekaa kertaa. Se tulee olemaan minulle iso haaste, mutta Kuopiossa tuleva klinikka ei käynyt päässäni kuin nopeasti pyörähtämässä vain kadotakseen jälleen tietoisuudestani. Kaukana kaikesta arjesta muistuttavasta on helppo unohtaa, että uusi jännittävä todellisuus odottaa vain muutaman viikon päässä, ja sen sijaan elää vain hetkessä tai korkeintaan huomisessa. Nyt kävelytän koiraa, sitten syön ja huomenna teen saman, paitsi, että luen lisäksi myös joululahjaksi saamaani kirjaa. Life is simple. 

Unohdin olevani omaa talouttaan pyörittävä aikuinen. Turussa opiskeluarjen lisäksi elämä on ruuanlaittoarkea, pyykinpesuarkea, mitä-tänään-syötäisiin -arkea, tiskausarkea, siivousarkea ja kaupassamaksamisarkea. Kuopiossa loma sen sijaan oli ruoka-valmiina-pöytään -arkea, minä-valitsen-joku-muu-maksaa -arkea, saanko-ottaa-parvekkeelta-ton-skumpan-mukaan -arkea, astianpesukonearkea ja pikkusisko-voi-imuroida -arkea.


Unohdin bloggaavani. Lomailin niin kovalla intensiteetillä, että olisi ollut aivan mahdoton tehtävä vetäytyä toistuvasti omaan rauhaani kirjoittamaan. Lisäksi olisin kirjoittaessani vahingossa saattanut muistaa opiskelevani ja siirtyväni vuodenvaihteen jälkeen klinikkaan, joten lomazen olisi mennyt mönkään bloggaamisen myötä. Onneksi päässäni ei parin viime viikon aikana edes pyörinyt kovin kiinnostavia ajatuksia, joita olisi ollut mielekästä jakaa. Vai mitä mieltä olette, kun ajatukseni ovat pyörineet kehää ruuan, koiran, ulkoilun, lukemisen, kynsien lakkaamisen ja nukkumisen välillä.


Vaikka loma Kuopiossa oli kuinka zen tahansa, oli kuitenkin ihana palata omaan oikeaan kotiin. Turussa ei ole tiskikonetta, mutta ei ole myöskään Kuopiokodin arkea niskassa kannettavana, vaan tasan ja ainoastaan oma arki, jonka pyörittämisen säännöt määrämme vain minä ja Jarkko. Ei tarvitse kuunnella pikkusiskon tuskaa, miten hän ei pääse kaupungille, eikä äitiä, joka harmittelee, kun on koirankarvoja lattialla. On vain minä, mies ja meidän koti, joka kyllä kestää pystyssä, vaikka lattialla olisikin muutama pikkukivi.

2 kommenttia:

  1. Hihi, "ruoka-valmiina-pöytään -arkea, minä-valitsen-joku-muu-maksaa -arkea, saanko-ottaa-parvekkeelta-ton-skumpan-mukaan -arkea, astianpesukonearkea ja pikkusisko-voi-imuroida -arkea" - tohon varmaan samaistuu yksi jos toinenkin :'D

    VastaaPoista