torstai 21. tammikuuta 2016

Viikossa opittua

Takana on ihkaensimmäinen viikko klinikkaa ja 8,33% tämän kevään käytännön viikoista. Tällä äärimmäisen syvällä kokemuksen rintaäänellä aion nyt latoa sairaalassa oppimiani faktoja pöytään.

On väliä, mihin sairaalaan päätyy klinikkaan.
Jo ekan viikon, ja jo aivan ekan päivän, ohjelmissa oli valtavia eroja riippuen siitä, missä sairaalassa sisätautien klinikkaa aloitteli. Porissa otettiin vastaan oma potilas ja tehtiin kirjaukset saneluja myöten, Kaupunginsairaalassa vasta lämmiteltiin alkuinfolla ja meillä Turunmaalla seurattiin kiertoa ja tutkittiin omat potilaat osastolla. Eri käytäntöjen vuoksi on hauskaa, että ryhmät kiertävät viikko (tai osassa Vaasan ja Porin hajautuksia kaksi viikkoa) kerrallaan paikasta toiseen, joten jokainen saa palasen lähes kaikkea kevään aikana.

Tapoja olla lääkäri, on yhtä monta kuin lääkäreitäkin.
Tämä tuntuu järjellä ajatellen melkein itsestäänselvyydeltä, mutta murros ajattelussani on tapahtunut vasta oikeiden lääkäreiden työtapoja seuraamalla. Yksi puhuu ronskimmin, toinen on ujo, kolmas puhuu paljon ja neljännelle potilastapaamiset ovat vain pakollinen paha. Silti kaikki ovat yhtälailla lääkäreitä. Ihminen on oma persoonansa lääkärin työtä tehdessäänkin, eikä ammatin oppimisen myötä tarvitse survoutua mihinkään valmiiseen muottiin. Minulle tämä ajatus oli mullistava.



Turunmaa on sairaalana söpö ja lämminhenkinen.
Käytävillä hymyillään ja aamuisin tervehditään. Henkilökunta tuntee toisensa yli osastorajojen ja ruokalassa naurutaso on Assaria kovempi. Minulla ainakin oli tervetullut olo kaikkien suunnasta, vaikka vain neljän päivän vieraileva tähtikaarti olimmekin. Lisäksi en saanut köniin yhdeltäkään ruotsinkieliseltä, vaikka en täydellisesti ruotsia händlääkään.
 
Tapoja olla potilas ja sairastaa, on yhtä monta kuin potilaitakin.
Jos lääkärit ovat keskenään erilaisia, niin ovat potilaatkin. Luonnollisesti kovasti sairas,  todella iäkäs tai sairastumisen myötä juuri uuteen elämäntilanteeseen joutunut ihminen on väsynyt ja vitsit ovat vähissä, mutta muuten osastopäiviin, sairauteen ja sairaalan henkilökuntaan voi suhtautua todella monella tavalla. Yksi heittää vitsiä yli sänkyrajojen hoitajille, lääkäreille ja kanssapotilaille, toinen nyökkäilee tyynen hyväksyvästi kaikelle mitä lääkäri ehdottaa ja kolmas on täynnä kysymyksiä. Onneksi niitä lääkäreitäkin on erilaisia.
 
Sisätautien osastolääkärin päivästä ehkä 5% on rehellistä hands-on -potilastyötä.
Ks. seuraava kohta.
 
Aikaa kuluu _valtavasti_ tietokoneen ääressä.
Tietokonenyhräykseen kuluu aivan hurjan paljon aikaa lääkäreiltä, mutta myös hoitajilta. Kaikki muutokset potilaiden elämässä lääkkeistä pissanvärin muutoksiin täytyy kirjata koneelle, että tilanne pysyy hallinnassa vuorojen, sairaaloiden ja hoitavien lääkäreiden vaihdellessa. Se vie aikaa, valtavasti aikaa, koska koneelle kirjatuilla sanoilla on painoa. 



Käsidesin kulutus sairaalassa on hurjaa.
Tätä meille on taottu päähän koko lääkiksen ajan. Käsidesiä, käsidesiä, käsidesiä, niin maan *erkeleesti käsidesiä koko ajan ja kaikkialla. Tuolla asenteella pärjääkin sitten loistavasti. Aina käsidesiä, kun tilaisuus vain tarjoutuu, ja nykyajan sairaalassa tilaisuuksia tarjoutuu koko ajan ja kaikkialla.

Aikataulut ovat joustavia.
Tänään piti päästä neljältä, olimme valmiita yli kahden. Tiistaina piti päästä puoli kaksi, viimeinen meistä poistui sairaalalta viiden maissa. Ei se ole niin tarkkaa.

Ilman hoitajia mikään ei sujuisi.
Kaksi lääkäriä ja neljä kandia ovat mitätön voima käytännön potilastyön edessä. Meillä ei ennakkotiedoista poiketen tällä viikolla ollutkaan vielä moniammatillista parityöskentelyä, mutta odotan innolla, mitä muille Turunmaan ryhmille on luvassa tulevina viikkoina, koska ainakin omalla kohdalla käytännön hoitotoimien osaaminen on aivan nolla. Tekisi meille aloitteleville lääkäreille varmasti todella hyvää nähdä sairaalakolikon toinenkin kantti ennen tietokoneen taakse juurtumista.
 
Potilaat suhtautuvat kandeihin todella innostuneesti tai ainakin hiljaisen hyväksyen.
Neljän päivän aikana kukaan ei kieltäytynyt meidän läsnäolostamme tai tutkimuksestamme. Saimme kuunnella, katsoa ja seurata tavallista osastotyötä, mutta myös eri suppeiden erikoisalojen vastaanottoja ja toimenpiteitä. Itse pääsin tutkimaan osastolla kaksi potilasta ja seuraamaan gastro- ja kolonoskopiaa, rasitus-EKG:ta ja sydämen ultraäänitutkimusta, mikä on todella kova setti ekaksi klinikkaviikoksi.


Todellisuudessahan minä en vielä tiedä mistään sairaalaan liittyvästä mitään. Yllä olevat pointit siis mistään mitään tietämättömän wannaben yhden viikon sairaalakokemuksista nousseita ajatuksia.

6 kommenttia:

  1. Tosi paljon huomioita oot tehny! Itsekin kun ravitsemustieteen opintojen parissa on tullut käytyä muutaman kerran osastolla (valkoisessa takissa ♥), niin käsidesipöniköitä oli ihan joka paikassa :D Ää, vitsit tää postaus sai mut syyhyämään noiden fysiikan kirjojen pariin, kun haluun mahdollisimman äkkiä olla kokemassa vastaavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes hyvä, jos nostatti motivaatiota! Kyllä tossa maailmassa on niin paljon opittavaa ja ihmeteltävää et huhhuh. Toisaalta kaikki on virkistävän uutta ja ihmeellistä, koska mulla ei oo mitään aikasempaa kokemusta sairaalatyöstä. Sillä lapsekkaalla riemulla jaksaa sit käsidesiä hinkuttaa sormiin ja tuntea ittensä tärkeeks palaseks terveydenhoitokoneistoa, vaikka onkin vasta alotteleva kandi :D

      Poista
  2. Wau, tää sun alkava klinikkaurakka vaikuttaa niin siistiltä että ihan nää pari viimeistä postausta sai mun opiskelumotivaation kattoon! En malta odottaa että minäkin (toivottavasti joskus) pääsen ekaa kertaa vetämään valkotakin niskaan ja nimilappuun nimen lisäksi sen LK-merkinnän ja poukkoilemaan sairaalaan ihan oikeana lääkärin alkuna :D täällä vielä rämmitään kohti pääsykoetta mutta taas kerran on pakko todeta että kyllä, tätä mä haluan :) kiitos superkivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah hyvä, jos näin :D ja kiitos. Kyllä omallakin kohdalla eka viikko klinikassa jo ravisteli, et pakko rueta asioita opettelemaan kunnolla, että tuolla kehtaa naamaansa potilaiden edessä valkosen takin sisällä näytellä. Siispä tällä viikolla kovaa opiskelua täälläkin, kun pitäs ekg ottaa haltuun. Paljon tsemppiä pääsykoelukemiseen ja kyl se siitä, kun vaan jaksaa puskea :) Aikaa on vielä tehdä vaikka mitä!

      Poista
  3. Tosi mielenkiintosta lukea kokemuksia kandiudesta! Itekin haluu jo :D ootteko jollain tietyllä osastolla koko ajan vai vaihtuuko se? Tutkitteko päivittäin potilaita vai tehdäänkö se omalla ajalla?
    Meillä on Kuopiossa ilmeisesti aika erilainen systeemi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan viikko kerrallaan aina eri osastolla. Kaikki tän kevään paikat on kuitenkin sisätautisia, mutta tietty paljon eroja tulee riippuen, minkä suppean erikoisalan osasto on kyseessä ja onko vuodeosasto vai poliklinikka, johon potilaat tulee omin jaloin vaan käymään lääkärillä. Jo näiden kahen viikon aikana oon tosiaan nähnyt kaikenlaista munuaissiirtopotilaan peruskontrollikäynnistä kolonoskopiaan. Potilaat tutkitaan päivän aikana ja heistä kirjotetaan potilastietojärjestelmään tekstit ja tähän on lukkarissa yleensä varattu aikaa. Tietty päivästä riippuen tulee aikataulujoustoja suuntaan tai toiseen, ja tosi paljon on itestäkin kiinni. Kai tuolla sairaalalla sais olla vaikka 24/7 tutkimassa potilaita, jos intoa riittää :D Toistaiseksi ei oo riittäny _ihan_ noin paljon.

      Mä juttelinkin uutena vuotena Kuopiossa yhen lukiokaverin kanssa, joka on Kuopiossa kolmosella, ja se systeemi siellä kuulosti aika erilaiselta kun meillä. Tai sain sen kuvan et ihmiset on syksyn jälkeen jo ihan loppu, kun niin paljon tekemistä ja koulu vyöryy vapaa-ajallekin, kun pitää iltoja käyttää potilaiden tutkimiseen jne. Liekö näin vai puskiko skumppa läpi kaverin puheissa? :D Ja eikös Kuopio just ookin ylpeä siitä et siellä opitaan tosi taitaviks käytännön tempuissa ja tutkimisessa?

      Poista