sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Viimeiset sanat

(Heti, kun kirjoitin otsikon tuohon silmieni nähtäväksi, tajusin, että tuohan kuulostaa aivan blogin kuolinilmoitukselta! Onneksi ei sentään siitä ole kysymys.)

Otsikko on raflaava, mutta siltä tässä lähes tuntuu. Huomenna alkaa klinikka, joka tulee muuttamaan koko käsitykseni opiskelusta, enkä minä tiedä, kuinka selviän siitä hermojeni kanssa kasassa. Tähän asti potilas on ollut vain luentodiojen seassa seikkaileva mystinen hahmo, mutta huomisesta alkaen hän on edessäni oleva elävä ihminen, jota minun tulisi osata tutkia, diagnosoida ja hoitaa. Olen pitänyt klinikkapaniikin enimmäkseen kurissa välttelemällä koko aiheen ajattelemista, mutta kun tunnit minun ja klinikan välillä ovat valahtaneet alle viiteentoista, alkaa olla aika kohdata totuus. Huomenna minun on oltava lääketieteen kandidaatti.

Koko tuleva keväämme tulee pyörimään samalla kaavalla: viikko sisätautiopin luentoja ja kaksi viikkoa harjoittelua eri sisätautien erikoisalojen ja sairaaloiden osastoilla. Edellisen, lukukauden ensimmäisen viikon, istuimme luennoilla, joten tulevat kaksi viikkoa ovat harjoittelua ja niiden sekaan siroteltuja harjoitustöitä. Harjoitteluihin kahdeksaantoista 8 tai 9 hengen ryhmään jaettu kurssimme singahtaa ympäri ämpäri Turkua ja sen lähi- sekä ei-niin-lähiseutuja viikoksi tai kahdeksi kerrallaan, joten kurssillemme tulee ensi kertaa pitempi ero, kun kaverit saattavat olla kaksi viikkoa vaikka Vaasassa samalla, kun itse nökötät Tyksissä ja Salossa.

Kaikkiaan tilanne on vielä äärimmäisen sekava, koska kaikki on kaikille uutta. Viime viikolla ihmiset valtasi kollektiivinen kyselyikä, kun vuoron perään kyselimme toisiltamme, kuinka tämä ja tämä sujuu, jos toinen vaikka sattumalta tietäisi vastauksen, vaikka aikalailla yhtä pihalla taidamme olla vielä kaikki. Yhdenkin viikon päästä olemme varmasti jo viisaampia tai ainakin rauhallisempia, kun pahimmat höyryt on saatu päästeltyä, mutta voi apua, mikä viikko on luvassa ennen tuon sisäisen rauhan asettumista.

Oma klinikkatieni alkaa Turunmaan sairaalassa, joka on Turun alueen kaksikielinen sairaala. Tässä kohtaamme kaksi ensimmäistä jännityselementtiä samassa lauseessa: klinikkatieni alkaa ja kaksikielinen. Tulevalla viikolla ei siis tule riittämään, että olen aivan jäässä lääkäriyteni, potilaiden kohtaamisen ja täysin uuden tilanteen kanssa, vaan minun täytyy myös henkisesti valmistautua kohtamaan ruotsin kieltä ja suorittamaan jäätymiseni på svenska. Tällä hetkellä fiilikset tämän suhteen ovat kuitenkin yllättävän rennot, koska tilanne ei tässä hetkessä muuksi muutu. Minä en puhu priimaa ruotsia ja sillä on vain mentävä. Todennäköisesti tilanne tulee kuitenkin olemaan paljon vähemmän rento, kun ensi kertaa eteeni osuu suomea puhumaton potilas, jolta osaa anamneesiksi kysyä ainoastaan har du ont i magen?


Seuraava käytännön jännityksenaihe on moniammatillisen harjoittelun periaate, jota Turunmaan sairaala noudattaa opetuksessaan. Seuraavan viikon olemme jaettuna lääkäriopiskelija+sairaanhoitajaopiskelija -pareihin, ja hoidamme sekä tutkimme meille nimetyn potilaan yhdessä. Näen tämän valtavana mahdollisuutena, koska oma kokemukseni sairaalatyöskentelystä on täysi nolla, mutta tottakai minua jännittää kauhujeni viikon jakaminen ventovieraan ja todennäköisesti minua paljon taitavamman hoitajan kanssa. Entä, jos hän pitää minua toivottamana? Jos olen viikon verran taakkana hänelle, koska enhän minä oikein mitään vielä osaa? Voin vain toivoa, että parikseni osuisi joku kiva tyyppi, jonka seurassa kehtaisin rohkeasti kokeilla ja oppia uutta, koska parhaimmillaanhan ensi viikosta tulee äärimmäisen mahtava juuri mahtavan parin ansiosta.

Totuus tämän kaiken ihmettelyn jälkeen on se, että huominen jännittää minua aivan hurjasti, vaikka se ei jännittämällä miksikään muutu. Välillä pienen pieninä välähdyksinä olen kuitenkin innostunut: Potilaita! Lääkäreitä! Sairaala! Minä??

Kyllä vain. Tervetuloa loppuelämääsi nainen.

6 kommenttia:

  1. Tsemppii kovasti! Ei kannata jännittää asioita etukäteen vaan elää hetkessä ja keskittyä aina sillä hetkellä meneillään olevaan potilaaseen/uuteen tilanteeseen. Kaikesta selviää aina jollain tasolla ja jos pitää hermot kylmänä, niin yleensä menee aina paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tuota kyllä kaikesta jotenkin selviää -ajatusta oon kyllä viljelly paljon ja toisaalta yrittäny myös ajatella, että nyt on paras mahdollinen aika tehdä virheitä, kun niitä pakko on kuitenkin tehdä...

      Poista
  2. ääks niin siistiä! lycka till ekaan klinikkapäivään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack! :D Elossa ollaan ja innolla mennään eteenpäin!

      Poista
  3. Wow, onpa teillä paljon klinikkaa ja hajautettua opetusta! Siinähän saa reissata ihan kunnolla. Meillä Oulussa tulee kolmosvuoden aikana täysipäiväistä klinikassa pyörimistä vain kolme viikkoa (1 vko sisätauteja ja 2 vko kirraa) ja 7 kappaletta 6-7 h päivystyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Meillä on 12 neljän päivän (ma-to) viikkoo sisätautien eri aloja ja yhteensä 20h päivystystä nyt keväällä. Toisaalta tätä ennen ei oo ollu mitään. Jännää kyllä miten eri tavoilla eri kaupunkien lääkikset siirtää/yhdistää opiskeluja klinikkaan. Esim. Tampereella kai mennään heti alusta asti potilashommiin ja meillä muhitaan kolmosvuoteen asti luennoilla.

      Ja reissausta tosiaan on luvassa tulevan kevään ja myös tulevien vuosien aikana, kun Turku vähän hajauttelee valtavia sisäänottomääriä :D

      Poista