lauantai 20. helmikuuta 2016

Hajautus Turun lääkiksessä

Ennen varsinaista Vaasa-reportaasia, joka on luvassa huomenna, kerron hiukan taustatietoa Turun tilanteesta ja siitä, miksi ylipäätään vietin viikon Vaasassa, joka sijaitsee 335 kilometriä opiskelupaikkakunnastani pohjoiseen. Aluksi kirjoitin tämän taustainfon samaan Vaasa-avautumisen kanssa, mutta kun postaus kerrassaan venähti, päätin jakaa tekstin kahtia. Tänään siis aiheena ylipäätään hajautusopetus Turun lääkiksessä ja huomenna minun eka hajautusmatkani Vaasaan.

Turun lääkis siis singauttaa kolmosesta eteenpäin opiskelijoita pitkin Suomea, kun klinikkavaiheen opetuksen resurssit yksin Turussa alkavat kasvavien kurssikokojen kanssa loppua. Yliopisto tekee yhteistyötä Porin, Vaasan, Loimaan, Salon ja Uudenkaupungin sairaaloiden kanssa niin, että jokaisen ryhmän klinikkaohjelmaan osuu aivan varmasti hajautusta jokaisena klinikkavuotena, yleensä useamman kerran. Meidän kurssimme (ja meidän jälkeemme tulevien kurssien) kohdalla hajautusmäärät tulevat vielä lisääntymään vanhempiin kursseihin verrattuna, koska olemme Turun ensimmäinen jättikurssi.

Hajautuksista Pori, Vaasa ja Uusikaupunki ovat yöpymisreissuja, kun taas Saloon ja Loimaalle reissataan joka päivä omalla autolla/junalla/bussilla. Opiskelijalle ei reissaamisesta koidu kuin korkeintaan henkistä stressiä, koska tiedekunta luonnollisesti maksaa matkat hajautuskaupunkiin ja takaisin bussilla/junalla sekä järjestää ja maksaa yöpymisen paikoissa, joissa yövytään. Lisäksi ainakin Vaasassa jokaiselle opiskelijalle jaettiin yksi taksikortti, joita kimpassa käyttämällä pääsimme näppärästi liikkumaan sairaalalle, asemalle ja kämpille pidempinä päivinä. Meidän ryhmämme kevääseen osui ainoastaan yksi yöpymishajautus, tämä kulunut viikko Vaasaa, ja lisäksi viikot Loimaalla/Uudessakaupungissa ja Salossa. Poria ei tämän kevään ohjelmaan mahtunut meillä ollenkaan. Kuitenkin jo ilman Poriakin ryhmämme kahdestatoista käytännön viikosta olemme kolme viikkoa reissunpäällä muualla kuin Turussa. 

Hajautus on siis enemmän sääntö kuin poikkeus. Erityisryhmään kuuluvat kuitenkin lapselliset opiskelijat (= opiskelijat, joilla on lapsia), joiden katoaminen kuvioista viikoksi tai kahdeksi olisi perheen takia vaikeaa. Heille pyritään hajautusviikkoja jakamaan mahdollisimman vähän tai ainakin jättämään Pori ja Vaasa väliin. Muutenkin isännän muodostessa klinikkaryhmiä monia asioita saa toivoa, mutta tietysti on eri asia, miten hyvin toiveita voidaan toteuttaa, kun toivojia on 150. Ryhmien ja hajautusten muodostumiseen vaikuttaa perheellisyyden lisäksi sattuma, speksiin osallistuminen, tutkijalinjoilla oleminen ja oma toive Turussa pysymisestä/pois täältä pääsemisestä.

Hajautus ei nimittäin välttämättä ole pelkkää pakkopullaa ja tuskaa jossain pienissä sairaaloissa kaukana kotoa. Vanhemmilta kursseilta terkut ovat hajautusten suhteen olleet hyvin positiivisia, koska isossa yliopistosairaalassa, joka on vuosikymmeniä ollut jatkuvan kandisateen alla, voi työntekijöihin iskeä leipääntyminen. Kandeja pyörii jaloissa koko ajan, jatkuvasti pitää olla opettamassa ja pitää jaksaa vastailla kysymyksiin, joita uraansa aloittelevien lääkäreiden päähän pulpahtelee. Hajautuspaikkakunnilla kandit ovat uusi juttu eikä meitä vyöry kerrallaan sairaalaan kuin kahdeksan tai 16. Lisäksi hajautukset liimaavat ryhmää yhteen, niin kuin yhteiset matkat aina tekevät. Kuten Jarkko viime sunnuntaina minun lähtiessä Vaasaan totesi: Vähänkö hauskaa, te pääsette niinku yliopiston maksamalle luokkaretkelle! Niinpä ja siitä lisää huomenna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti