torstai 4. helmikuuta 2016

Rebel

Meillä on tällä viikolla luentoviikko, mikä tarkoittaa lääkärin vaatekoodin murtumista ja tiukkojen sairaalahygieniasääntöjen unohtamista viikoksi. Viikon ajan minun ei myöskään tarvitse yrittää pönkittää minimaalista ammatillista itsetuntoani uskottavilla, valkotakin alle sopivilla lääkärivaatteilla tai meikkaamalla huolellisesti. Viikon saan olla tasan ja täsmälleen minä.

En tarkoita, että edelliset kaksi viikkoa olisin aamuisin herännyt kahta tuntia aikaisemmin meikkaamaan kasvoni 10 vuotta uskottavimmiksi, mutta kyllä suhteellinen junnukasvoisena itseään pitävänä, on pakko jaksaa aamulla vähän laittautua ennen sairaalalle siirtymistä. Muuten ropisee peiliin katsoessa se vähäinenkin kulkukortin ja lääkäritakin tuoma itsevarmuus. Luennolle sen sijaan ei tarvitse. Tuttujen kurssikavereiden kanssa on aivan yksi ja sama näytänkö uskottavalta vai en, koska he tietävät totuuden kuitenkin. Huolella rajatut silmät eivät heidän kanssaan auta mitään.


Hiusten osalta sairaalassa painitaan uskottavuuden, aamuisen ajankäytön ja sairaalahygienian välillä, koska auki hiuksia ei saa pitää. Toisaalta pitäisi saada nukkua mahdollisimman pitkään, mutta kuitenkin saada hiukset kiinni niin, että tuntisi itsensä hyväksi ja omaa silmää miellyttäväksi. Samalla hiusten pitäisi kuitenkin olla hillityt ja uskottavat lääkärihiukset. Yhtälö on hankala, koska kovista maanitteluista huolimatta Jarkon kouluttaminen hovikampaajakseni on edelleen perusletin tasolla. Suosikkini, korkea sotkuinen nuttura on omiin silmiini epäuskottava (mutta käytän sitä silti) ja lettien pyörittely vie liikaa aikaa tai luo pikkutyttöefektin. Ponnari on perushyvä, mutta päivän myötä otsan vauvahiukseni ja katkeilleet takatukkajouheni tykkäävät rueta törröttämään. Kuinka paljon turhia asioita ihminen voikaan miettiä? Onneksi luentoviikolla ei ole tälläkään väliä, vaan hiukset voi uhalla jättää vain auki, vaikka muuten en ikinä hiuksia auki oikein pidäkään. Muahah, because i can.




Vaatteet ovat minulle iso osa minua. Tunnen oloni kurjaksi, jos olen pukenut päälle jotain omaan silmääni tylsää tai epäminumaista, eikä aloittelijakandina tee mieli hukata yhtäkään hyvän mielen murusta vaatteiden takia. Lääkärin homma asettaa kuitenkin haasteensa myös pukeutumiselle. Ei saa olla liian lyhyttä helmaa hameessa. Neuleessa tai oikeastaan missä vain pitkähihaisessa tulee kuuma takin kanssa. Housujen pitää olla ehjät. Teksti- ja printtipaitojen soveliaisuus täytyy pohtia etukäteen ("En oo gynekologi mut voin mä vilkasta" olis kova.). Kaula-aukon tulee olla hillitty. Mekon kanssa saattaa takki kiinni näyttää itsensäpaljastelijalta. Sukkien kuviot näkyvät sisäkengistä läpi. Tämän kaiken jälkeen ehdot täyttävistä kaksista farkuista ja muutamasta t-paidasta täytyisi koota asu, jossa tuntisi itsensä uskottavaksi ja itsevarmaksi potilaiden edessä takki kiinni, sekä oman elämänsä kuumaksi Allison Cameroniksi (House) sairaalan tunneleissa viiletelleessään. Luentoviikolla ei sen sijaan ole väliä. Olkoon helman pituus vaikka negatiivinen ja kaula-aukko napaan, luentosalissa se on aivan yksi ja sama.

Kynsilakat ja muut elimistön lisäosat kuten kellot, sormukset ja isot korut, ovat klinikassa pannassa sairaalahygienisistä syistä, mutta luentoviikoilla ketään ei kiinnosta, vaikka kokoaisin ympärilleni jouluvalot. Siksi elämä on pitkästä aikaa taas aikataulussa, kun saan käyttää rannekelloa. Punaiset kynnet ovat tähän tietysti vain lisäplussaa.

4 kommenttia:

  1. Se tunne kun ennen klinikkaa ymmärtää, että lääkäri ei vaan oikeasti voi näyttää Addison Montgomery-Shepherdiltä. Ei liehuvia hiuksia, isoja koruja, korkkareita, takki pysyy visusti kiinni ja kynsilakat kuivuu purkkeihin... Onneks ei oo uravalinta lookista kiinni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut Addisonhan on enemmän semmonen hallintonainen. Ehkä sä voit rueta sairaalan pääpomoks, niin sit voit viiletellä tekoripset väpättäen ja kannat kopisten ;) Ainoot potilaskontaktitkin on kirjeitse lähetetyt laskut :D

      Poista
  2. Moi! Pakko kysyä sulta yhtä kauan miettimääni asiaa kun nyt postauksen aiheeseen liittyy. Elikkäs haen kolmatta kertaa nyt lääkikseen Turkuun ja naamastani löytyy kolme lävistystä. Ymmärrän hyvin ja olen sisäistänyt sen että niistä on sitten lääkäriopiskelijana luovuttava, mutta missä vaiheessa se tapahtuu? Saako preklinikassa olla viellä nastat naamassa? Tunnetko ketään lävistettyä lääkäriopiskelijaa? Tuntuu että munkaltaiset lääkikseen hakijat on tosi harvassa. :o
    Kiitos tosi paljon tästä blogista! Motivoivaa ja mukavaa luettavaa koska kirjoitat tosi hyvin :) Tsemppiä opintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ei mun mielestä preklinikassa ketään kiinnosta, mitä naamasta löytyy. Ainakin yhden kulmakorun oon meijän kurssilta bongannu ja kakkosen (tai ykkösen) yhdellä tytöllä on rastat, jotka nekin on sit klinikassa kielletty, eikä hänen hiuksensa oo preklinikan aikana mihinkään muuttunu, mutta kieltämättä kovin paljoa lävistyksiä ei oo näkyny. HEI! Nyt kun mietin niin yhdellä klinikassa olevalla tytöllä saatoin nähdä tossa poskiluun päällä olevan upotuksen just viime viikolla. Ja en tarkkaan tiedä mikä linja noissa läväreissä on, koska meille puhuttiin, että limakalvolävistyksiä ei kasvojen alueella saa olla. Niin et mikä sit on limakalvolävistys ja mitä katotaan muuten vaan pahasti, jos se kandilta naamasta löytyy... :D Mut pointtina et preklinikassa koruille ei musta ole mitään estettä. Ei siellä potilasta nähdä kuitenkaan :D

      Kiitti ja paljon tsemppiä kevääseen! Toivottavasti pääset ens syksynä esittelee lävistyksiä Medisiinalle ;)

      Poista