maanantai 8. helmikuuta 2016

"Sanelua potilaasta..."

Huh hei, taas yksi neitsyys heitetty matkalla kohti lääketieteen lisensiaatin arvoa. Eka oma poliklinikkapotilas ja ensimmäinen sanelu ovat nyt menneisyyttä.

Meidän ryhmä on tämän viikon TYKS:in sisätautien opetuspoliklinikalla, jossa nyt kolmosen keväällä otamme vastaan yhden oman potilaan ja kutosvuonna palaamme tositoimiin pitämään laajemmin omaa vastaanottoa. Jokaiselle kolmosvuoden kandille on varattu 45min aikaa haastatella ja tutkia oma potilaansa, jonka esitietoihin on saanut (ja on pitänyt) tutustua etukäteen. Kolmen vartin henkilökohtaisen lääkärishown jälkeen potilas oireineen ja löydöksineen esitellään muulle ryhmälle ja kliiniselle opettajalääkärille, ja tapausta ruoditaan yhdessä. Päivän päätteeksi tutkimusvuorossa ollut kandi sanelee potilaansa vastaanottokäyntikertomuksen ja poistuu sairaalasta onnellisesti hymyillen. Tai näin ainakin minä tänään tein.


Tämä päivä oli äärimmäisen hyvä päivä. Olin kuumotellut maanantaita viikonlopun yli, koska maanantaina tutkimisvuorossa olleiden kandien 1&2 (nro. 2 täällä hei!) piti hakea potilastiedot jo perjantaina viikonlopun aikana tutustuttavaksi. Nostin kissan ensimmäisen kerran pöydälle eilisaamuna ja perehdyin huolella potilaan ongelmaan ja mahdolliseen hoitoon, minkä jälkeen jätin vihkoon luomani toimintasuunnitelman muhimaan päivän ajaksi. Illalla palasin tapaukseen yhdessä kandin nro 1 kanssa ja pallottelimme ideoitamme kummankin potilaasta, mikä teki ajatuksenjuoksulle erittäin hyvää. (Tietoja uskalsimme tutkia yhdessä, koska tapaukset käsiteltäisiin joka tapauksessa koko ryhmän kesken, joten huoli pois henkeä haukkova tietoturvavastaava.) Lopulta illalla sängyssä maatessani päässä ei enää edes pyörinyt potilastapaus, vaan keittiöön suunnittelemani laskosverhoprojekti, mikä on aika hurja suoritus kovan luokan stressaajajännittäjältä. Mutta minusta vain todella tuntui, että suunnitelmani ei asiaa vatvomalla enää paremmaksi muuttuisi. Sama siis ajatella verhoja.


Tänään kello 8.00 osaston meetinghuoneessa istuessa päässä eivät tosin enää pyörineet laskosverhot, vaikka suunnitelmani oli kuinka hyvä tahansa. Tästä hetkestä hiukan yli vartti myöhemmin, noin klo 8.20, kutsuin elämäni ensimmäistä kertaa potilaan työhuoneeseeni tutkittavaksi ja esittelin itseni lääketieteen kandidaatiksi, joka tänään ottaisi hänet vastaan. Nyt tuosta kahdeksan tuntia myöhemmin olen lääketieteen kandi, joka on juuri hoitanut kunnialla ekan oman poliklinikkapotilaansa ja sanellut tämän tekstit koneelle. Kandi, joka on vaihteeksi täynnä uskoa itseensä ja uravalintaansa.

Sanelua potilaasta XXX. Sanelijana LK Krista X *kauttaviiva* kliininen opettaja el X päivämäärä 8.2.2016
*uusi rivi*
*otsikko* Tulosyy
Potilas tullut sieltä ja täältä tämän ja tuon takia *piste*
*uusi rivi*
*otsikko* Esitiedot
Potilas xx-ikäinen tätä työtä tekevä tämän sukupuolinen ihminen *piste* Perussairauksina tämä *pilkku* tuo *pilkku* se ja tämä *piste*
.
.
.

 Sanelu loppu kiitos

8 kommenttia:

  1. Jee, onnea! Tämä blogi on muutenkin kyllä ihan paras :) Ja älä huoli, ei kyllä yhtään missään kohtaa ole tullut sellaista oloa, että kenenkään potilastietoturva vaarantuisi millään tasolla. Työskentelen itsekin sairaalamaailmassa ja kyllä kollegoiden kanssa on lupa puhua yleisellä tasolla potilaistakin, koska kaikkia meitä sitoo sama vaitiolovelvollisuus. Eikä hetken päästä enää edes mitenkään voi muistaa, että mikä ketäkin vaivasi, joten luonnollinen aivojen tietoturvasilppuri toimii myös hyvin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos :) Oon ton tietoturvajutun kanssa vaan tosi varuillaan täällä kirjottaessa, koska vaikka tiiän, et toimin just niinkun pitääkin, en haluu jättää kellekään muulle mitään nokan koputtamista, et "lääkäritkin vaan keskenään ja netissä potilaista juoruaa". Siks pakko tälleen klinikkauran alussa ainakin suorastaan rautalangasta vääntää, et kyllä olen ajatellut asioita ennen tekemistä ja kyllä, tiedän miten salaussääntöjen kanssa toimitaan. Mut kiitos tosi paljon kivasta kommentista! <3

      Poista
  2. Mahtavaa! Ihan turhaan siinä aikaisemmassa postauksessa pohdit epävarmuutta. Nyt oot näyttänyt itsellesi, että pystyt hoitamaan homman kunnialla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jippii niinpä! Tää viikko on kyllä ollu kerrassaan mainio :)

      Poista
  3. Onnittelut, ensimmäisen poliklinikkapotilaan sanellut lääketieteen kandi Krista! On kyllä varmaan huikea fiilis ja tuon yhden keissin varmaan muistaa aina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Todellakin muistaa ja kyllä se aika mehevältä tuntu eilen nähdä oma sanelu purettuna osana potilaan hoitokertomusta.

      Poista
  4. Mulle tuli niin hyvä mieli, kun luin tän tekstin :) Varmaan ehkä sen takia, että joskus tulevaisuudessa tulen mahdollisesti itsekin olemaan asiakastyössä (en tosin lääkärinä vaan psykologina), ja näin opintojen alkuvaiheessa kauhistuksen sekaisella innolla mietin sitä ensimmäistä kertaa kun kaikki kirjoista ja dioista löytyvä tieto pitäisi ottaa käytäntöön jonkun todellisesta ongelmasta kärsivän ihmisen tapauksessa.

    Siis todella ihana tää sun blogisi! Jotenkin vaan niin aito, sopivan humoristinen ja elävä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan parhautta kuulla tämmönen kommentti, kiitos :)

      Kyl näihin ekoihin potilaskertoihin liittyy niin paljon jännitystä ja epävarmuutta, että tuntuu aivan mahtavalta, jos niistä huolimatta onnistuu hoitamaan homman niin, et on itseensä tyytyväinen. Ja ykskin onnistuminen antaa hurjasti intoa ja voimia jatkaa pinnistelyä eteenpäin, vaikka tietää et edessä on hurjan monta kuoppaa, joista kaikkia ei mitenkään saa vältettyä.

      Nyt tän positiivisuusaallon harjalla uskallan uhota, et kun pudotaan niin sit mennään vaan pohjalle hetkeks ja noustaan sieltä entistä taitavampana. Todennäkösesti todellisuudessa ryömin en-osaa-mitään-enkä-ikinä-opikaan -montun pohjalla ikuisuuden, kun eka iso pettymys itseen tulee :D Mut kai sieltäkin sit noustaan! :DD

      Poista