torstai 17. maaliskuuta 2016

Näpit irti opintotuesta!

Postauksen vieraskirjoittajana Jarkko.

Kun minä sanon ”näpit irti”, niin te huudatte ”OPINTOTUESTA!!”
Kun minä sanon ”koulutus on tärkeä”, niin te huudatte ”KÄYTTÄKÄÄ JÄRKEÄ!”
Kun minä sanon ”Stubb, Soini, Sipilä”, niin te huudatte ”EMME ALISTU IKINÄ!” 

Yllä olevat kaavat tulivat tutuiksi, kun matkustimme opiskelijakavereiden kanssa Turusta Senaatintorille osoittamaan mieltä ja marssimaan opintotukileikkauksia vastaan. Krista ei paikalle päässyt, joten hän pyysi minua kirjoittamaan aiheeseen liittyvän tekstin. Annan siis nyt lyhyen briiffin päivän tapahtumista omasta näkövinkkelistäni.

Mielenosoitukseen lähtemisen kynnys oli tehty äärimmäisen pieneksi. Turun tuomiokirkon edestä tarjottiin ilmaista kyytiä ymmärtääkseni TYY:n ja ÅAS:n järjestäminä kolmen linja-auton verran. Minä ja pari opiskelijakaveria värkättiin tyylikkäät banderollit edeltävinä päivinä ja hypättiin bussiin protestimielialaa täynnä – vaikka kyllä sitä moodia sai vähän alkuun etsiäkin. Itse en ollut koskaan osallistunut mielenosoitukseen, mikä on sinällään hassua, koska minulla on olevinaan mielipiteitä niin moneen asiaan.

Mutta kyllähän se hurmos sieltä löytyi! Senaatintorille on kokoontunut opiskelijoita ympäri Suomen ja kaikki heistä pitävät hallituksen opintotukeen kaavailemia leikkauksia kohtuuttomina - etenkin kun otetaan huomioon ne surullisenkuuluisat valokuvat missä sankarimme ministerit Sipilä ja Stubb lupaavat, ettei koulutuksesta leikata. Koulutuslupaus oli avainsana.

Koulutuslupaus vääntäytyikin mielenosoittajien keskuudessa koulutuskusetukseksi. Mikä laitettakoon pähkinänkuoreen mielenosoituksen facebook-sivun seinällä olevan tekstin avulla:

Hallitus on päättänyt leikata maan pienituloisimmalta väestönryhmältä, opiskelijoilta, toimeentulosta historiallisen paljon - 150 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa viidennestä koko korkeakouluopiskelijoiden opintotukibudjetista.

Lähtökohdat mielenosoitukseen olivat synkät, sillä kokoomuksen uraohjus opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi jo ennen mielenosoitusta, että opiskelijoiden mielenosoitus herättää hänessä lähinnä empatiaa. Hallituksen kirjaamia suunnitelmia ei tulla muuttamaan, koska hallitusohjelmaan kirjatut asiat sovittiin hallituspuolueiden kesken jo ennen kuin hänestä tehtiin opetusministeriä.

Tätä kantaa entinen opiskelija-aktiivi Grahn-Laasonen on toistanut useaan otteeseen. ”Opiskelija-aktiivi” on joko kasvanut liian ulos opiskelijan arjesta tai sitten oma poliittinen ura Stubbin taluutushihnassa on tärkeämpi. Kyseenalaisten toki yhden ihmisen mahdollisuuden vaikuttaa politiikassa asioihin, kun hallitusohjelmat ja puolueet hengittävät niskaan, mutta ministeritason henkilöllä pitäisi jo pientä vaikutusvaltaa ollakin. Ja selkärankaa.

Stubb onkin kovaan ääneen kiitellyt Grahn-Laasosen arvokasta työtä, jota hän tekee päivittäin suomalaisen koulutuksen eteen. Hauskaa, miten mielikuvat voivatkaan riippua siitä, minkälaisten lasien läpi asioita katsoo. 


Joka tapauksessa Senaatintorin puheiden jälkeen marssimme edellämainittujen iskulauseiden kaikuessa eduskuntatalon eteen Kansalaistorille, jossa oppositiopoliitikot pääsivät poimimaan irtopisteitä vihaisesta opiskelijajoukosta. Kansalaistorin protestoijia kuunnellessa ja katsellessa en voinut olla ihmettelemättä suurta ristiriitaa Suomen poliittisen kartan ja väkijoukon välillä. Hallitus näyttäisi hyvin erilaiselta, jos mölyävän väkijoukon perusteella pitäisi päätellä puolueiden kannatusta.

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja Vihreiden Ville Niinistö saivat ehdottomasti suurimmat suosionosoitukset. Molemmat huudattivat kansaa ja varmasti nauttivat tilanteesta, jossa ei tarvitse olla kummoinen kummitus saadakseen osakseen hurraahuutoja ja huomionosoituksia. (Arhinmäki veti tutulla retoriikallaan tämän taas kaikista övereimmäksi.) Rinteestä ei tähän tosin oikein ollut – vastaanotto oli hyvinkin nuiva.

Erityisen nuivaa vastaanotto oli luonnollisesti hallituspuolueiden edustajille. Mikä on sinällään ymmärrettävää. Vähemmän ymmärrettävää oli se väkijoukosta kumpuava aivoton tyhjä huuteleminen, joka ei parin hauskan läpän jälkeen enää jaksanut itseäni innostaa. Kovasti vaaditaan dialogia ja samaan aikaan huudellaan hävyttömyyksiä.
Oh snap...

Muutenkin puheista puolet menivät minulta täysin ohi! Kaiuttimia oli asetettu vain lavan läheisyyteen, joten kun joku hallituspuolueen edustaja yritti nousta lavalle, nämä edellämainitut ölisijät pitivät huolen, että jo valmiiksi hiljaisista volyymeistä ei irtoa mitään kuultavaa siihen etäisyyteen, missä me päivystimme. Olenko tylsä mielenosoittaja, jos minua häiritsee, että en kuule mitä vastapuoli yrittää sanoa?

Ölinästä heijastuu turhautuneisuus. En minä itsekään enää kauaa opintotukia nosta, kun valmistuminen lähestyy, mutta valmistuttuanikaan en aio ikinä unohtaa kuinka tärkeässä arvossa pidin niitä tukieuroja, jotka tililleni kolisi, sillä ilman niitä mahdollisuuteni opiskella olisivat olleet paljon rajallisemmat. Ei Suomesta mitään Yhdysvaltoja pidä tehdä.

Tämän kehnohkosti järjestetyn torikokouksen jälkeen hyppäsimme bussiin ja huristelimme takaisin Turkuun. Muutimmeko jotain? Näillä näkymin emme, mutta tulipahan tehtyä ja hyvällä asenteella. Mielenosoitukset ovat tarpeellisia ja uskon niiden kannattavuuteen vähintäänkin poliittisen keskustelun ja mediahuomion herättäjinä. Ja vaikka aihe oli vakava, meillä oli erittäin hauskaa.

Jään mielenkiinnolla ja kauhunsekaisin tuntein odottamaan millaisia arvovalintoja Suomen hallitus tulevaisuudessa vielä työntää ilmoille.

-Jarkko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti