keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Pala Turkua on kuollut

Tänään oli uskomattoman kaunis päivä. Juuri täydellinen kevätpäivä, jolloin tekee mieli vaihtaa talvitakki keyempään ja repiä sukat pois jaloista paljaat nilkat maailmalle paljastaen. Tai sitten oli juuri täydellinen päivä istua luennoilla aamukahdeksasta iltakuuteen ja ahdistua kevyesti huomisesta ekg-tentistä. Ei saa kuitenkin ymmärtää väärin, sillä mieleni ei ole lainkaan musta, vaan ehkä jopa parempi noin, koska sheivaustottumukseni eivät ole vielä valmistautuneet paljaiden kehonosien esittelyyn... Ja kyllä minä täydestä päivästä huolimatta varastin hetkeni auringolta. Vietin sairaalanmäellä aurinkoista seinänvierusta vasten tunnin muka ekg-kirjaa pläräten, vaikka todellisuudessa nautin vain poskea kuumottavasta valopallosta ja tummaan villakangastakkiin porautuvasta lämmöstä. Kiusakseni snäppäilin siskolleni Kuopion talvierämäähän vihreää nurmikkoa ja hiekasta tyhjennettyä asfalttia. Vastauksena sain monta metriä lunta suoraan Kuopion kodin takapihalta. Tasan eivät käy kaupunkien lahjat.

Eletään valoistuvien iltojen aikaa ja erityisen hyvin sen huomaa, kun on viikottain liikenteessä aina samaan aikaan. Pääsykoekeväänä loistava mittari valon riemuvoitolle oli valmennuskurssin tunnit, jotka joka viikko kulkivat samaa rataa, samaan kellonaikaan. Tänä keväänä tuota virkaa hoitaa kehitysmaalääketieteen valinnainen kurssi, jonka luennot järjestetään joka keskiviikko kolmesta kuuteen. Tammikuussa kuudelta ulkona oli pahimmillaan -15 astetta pakkasta ja säkkipimeää, kun tänään kuudelta ulkona oli 5 astetta plussaa ja upea auringonlasku. Homma etenee!

 
Kotimatkalle osui tänään muutakin merkittävää kuin kauniin kevätpäivän kaunis auringonlasku. Puolentoista kilometrin matkalle osui hetki. Ei vain määrätty kohta kellosta tai tietty kasa sekunteja vaan tilanne, joka tuntui joltakin ja tuli aivan tyhjästä, hetki. Helsingintien varteen melko lähelle meitä, ollaan rakentamassa uutta kerrostaloaluetta ja kuten elämässä yleensäkin, vanhaa on purettava ennen kuin voidaan saada uutta. Kaivinkoneen karuun syleilyyn päätyy, on päätymässä tai on jo päätynyt mm. Ekotori-kirpparin entinen rakennus ja yliopiston osakuntien kerhotalo Uusis, joka minulle oli tänään se juttu. Parilla kaivinkoneen rouhaisulla päähäni iskeytyi totuus, että olemme asuneet Turussa niin pitkään, että kaupunki alkaa elää ympärillämme. Emme ole nähneet vain nykyisyyttä vaan myös jo mennyttä. Se opiskelija-Turku, johon minä tulin syksyllä 2012, ei ole enää sama, johon uusi opiskelija astuu. Ei ole Sotkua, se purettiin jo pari vuotta sitten, eikä Uusista, jonka tilalla huomasin viime perjantaina olevan vain montun, kun reissasin Helsinkiin. Kaupunki elää ja muuttuu, kuten teemme mekin sen sisällä.



Uusis oli meille kummallekin Jarkon kanssa ensiaskel kohti opiskelijaelämää. Jarkon eka haalarimerkki ikinä on peräisin Uusiksen bileistä ajalta, jolloin vasta minä oli päässyt opiskelemaan. Minä vietin ekat sitsini tiukassa sumpussa 40 muun piltin kanssa Uusiksella ja illan päätteeksi talutimme porukalla liikaa juonutta kaveria Nummesta satamaan kotiin. Uusiksen tanssilattialla Jarkko myös tapasi ekaa nykyisen bändinsä kitaristin, minun silloisen luokkakaverini, joskaan kumpikaan ei silloin vielä tiennyt toisistaan tai soittotaidoistaan. Paria kuukautta myöhemmin pojat löysivät toisensa muusikoidennetistä etsimästä bändiä, ja nyt tulevalla viikolla tuosta hetkestä lähtenyt bändi on todellisuutta Turku Band Stand 2016 -finaalissa (Ferry is Closed facebookissa tästä).

Tänään 16.3.2016, päivälleen kolme vuotta ja seitsemän kuukautta minun muutostani Turkuun, Uusis on maan tasalla ja ainoastaan muistot pitävät elossa tuota osaa opiskelija-Turusta. Vähemmästäkin tulee hetki.

 
Ps. Voi kauhea, kun ei ole hetkeen mitään postannut niin tuntuu nyt kirjoittaessa, että tekisi mieli vuodattaa tähän ylös aivan kaikki, mitä on viime aikoina tapahtunut ja kuulunut. Yritän kuitenkin pidätellä ja päästää kaiken ulos vasta, kun on aikaa keskittyä tähän paremmin. Kiireen luomasta tauosta huolimatta ihana huomata, miten hyvältä tää kirjottaminen taas tuntuukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti