torstai 24. maaliskuuta 2016

Pieni askel erikoislääkärille, suuri askel kandille

Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsin, kuuden viikon mittainen urani sairaalassa ei ole riittänyt tekemään minusta, ei lääketieteen, ei potilaiden kohtaamisen eikä sairaalaelämän asiantuntijaa. Siksi sairaalaa pyörittäville erikoislääkäreille ja hoitajille lähes leipäännyttävän päivittäiset puuhat ja toimenpiteet ovat minulle maailmankäsitystä mullistavia. Aaa se tapahtuu noin! Jaaaa tuota tuo luennolla mainittu juttu meinasikin!

(Olen tähän mennessä tehnyt yhden neljän tunnin päivystysvuoron Tyksissä ja jo tuohon neljään tuntiin mahtui kaksi wooo nään tämän ekaa kertaa -hetkeä. Olen itse kandina kuin pesusieni, jolle kelpaa mikä tahansa sairaalaan ja sen elämään edes pienesti viittaava tiedonmuru. Kun ei tiedä mitään, kaikki tieto on kultaa, jota tarpeeksi kokoamalla voi pikkuhiljaa rueta rakentamaan omaa käsitystä työstä sairaalassa, eri ammattiryhmien yhteistyöstä, lääkäriydestä ja kaikesta, mikä potilaan hoitoketjuun vain voi liittyä. En tiedä osaanko nyt avata tarpeeksi ajatteluani, mutta haen takaa sitä, että räkänokkana on vaikea hahmottaa suuria kokonaisuuksia ja yrittää ymmärtää organisaation toimintaa, kun ei vielä edes ymmärrä, miten yksi palikka tuossa valtavassa lego-tornissa toimii. Jos ensin tajuasi kuinka ratas pyörii, voisi alkaa oivaltaa, miten tuon yhden rattaan liike vaikuttaa sen naapureihin.)

Pieni syrjähdys aiheesta, anteeksi, mutta tuo aihe on minusta vain valtavan mielenkiintoinen, ja varmasti tulen kevään/tulevaisuuden myötä palaamaan siihen uusiksikin. Tabula rasa, vai miten se meneekään. Oikeasti minun piti tänään puhua yksilön ja kandin kannalta isoista jutuista, jotka sairaalassa kuitenkin ovat arkea, johon tuo edellisen kappaleen alku ennen syrjähtämistä jo vähän yritti pohjustaa.

Kuten meille on luennoilla opetettu, eteisvärinän käypä hoito ohjeistaa rytminsiirtoon äkillisesti alkaneen flimmerin hoitona. Käytännössä tämä yleensä tarkoittaa sähköistä rytminsiirtoa eli kardioversiota eli kevyesti nukutetun potilaan sydämen rytmin kääntämistä takaisin sinusrytmiin defibrillaattorilla. Defibrillaattori taas on sähköä sylkevä masiina, joita voi bongata nykyisin sairaaloiden lisäksi myös ostoskeskuksista. Elokuvista tuttujen "sähkökahvojen" sijaan sähkö johdetaan nykyään sydämen läpi yleensä kahden rintakehään kiinnitettävän tarralapun avulla ja irti-huudon jälkeen vain painetaan napista, joka sykäyttää jännitteet liikkeelle. Potilas säpsähtää, kandi säikähtää ja rytmi palautuu. Ei draamaa, ei jännitystä, vain asiallista sairaalahoitoa. Niinhän sitä luulisi. Kuitenkin kun asioita näkee ensi kertaa livenä, tilanne ei usein tunnu niin mustavalkoiselta kuin käypä hoito antaa olettaa.

Kuva täältä

a) En ole ikinä nähnyt ketään nukutetettavan. Aluksikin minusta on aivan käsittämätöntä, että on kehitetty aine, joka pystyy hetkeksi sammuttamaan täysin ihmisen tietoisuuden niin, että häntä voidaan iskeä 200 joulen voimalla ainoana reaktiona voimakas lihassäpsähdys. Sama aine pysäyttää hetkeksi myös hengityksen, mutta se on iha normaalia nukutuksen aikana ja palautuu yleensä ku annetaan isku. Kandille on kuitenkin melko epänormaalia nähdä ihmisen lipuvan minuutin sisällä nukutusaineen annosta pois tästä todellisuudesta ja rintakehän hengitysliikkeiden loppuvan täysin. Anestesiasta palaamisen seuraaminen oli myös todella kiinnostavaa. Tajunnan tasoa mittaava vektori kerrallaan uni kevenee: aluksi kädet koukistuvat oppikirjamaisesti vasteena kivulle, sitten kasvot kääntyvät pois kivun suunnasta, sitten reippaaseen puhutteluun ja ravisteluun vastataan äännehtimällä, kunnes pikkuhiljaa silmät alkavat aueta ja potilas palaa lopullisesti tähän maailmaan vailla minkäänlaista muistikuvaa, että häntä on juuri potkaistu kunnon sähköiskulla.

b) Kardioversio, jossa sydän siis hetkeksi pysäytetään, tuntuu todella isolta jutulta. Ei ole telkkarin sairaalasarjaa, jossa potilaita ei jytkittäisi deffalla takaisin elävien kirjoihin kuoleman porteilta, ja nyt minun edessäni käännetään tyynesti eteisvärinää samalla masiinalla. Potilas, joka äsken kävi itsekseen vessassa ennen toimenpidettä, makaa nyt sängyssä nukutettuna vailla omaa hengityskykyä, ja seuraavaksi aiomme johtaa hänen sydämensä läpi massiivin määrän sähköä, joka hetkeksi pysäyttää hänen verta kierrättävän elimensä, jotta se osaa itse taas lähteä takomaan oikeassa rytmissä eteisvärinän sijaan. Kuulostaa todella ufolta ja olikin todella vaikuttavaa nähdä toimenpiteen suoritus omin silmin.

Vaikka touhu kuulostaa hurjalta, kyse on todellakin sairaala-arjesta, joka vain tuoreen kandin silmiin näyttäytyy ekstrakiinnostavana. Tai ainakaan erikoislääkärit eivät enää meidän kandien tapaan jaksaneet säpsähtää deffan iskiessä. Minulla sen sijaan kääntyi rytäkässä varmaan omakin rytmi.

4 kommenttia:

  1. Hauskasti ja mielenkiintoisesti kuvattu! :) ite olen muutamissa kardioversioissa ollut mukana, ja toki ne edelleen kiinnostavat. Sait toimenpiteen kuulostamaan kirjoitettunakin tosi jännältä.
    Olisipa näissä teksteissä se tykkää-nappi! :D peukutuksen sijaan kirjoitan nyt siis tämän sanallisen tykkäämisen ilmaisun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah kiitos paljon :D Ehkä pitäs yrittää nörtteillä tänne alapaneeliin sellanen tykkäsin-nappula...

      Poista