lauantai 18. kesäkuuta 2016

Jos vaikka huomenna vähän pyöräiltäisiin...

Ei löytynyt alle 100 euron äkkilähtöä, joten huomisesta alkaen tapahtuu tämä:

Kuva: http://www.saaristonrengastie.fi/

O-ou.... Minun pyöräilyhistoriani pitää kyllä sisällään paljon arjen hyötypyöräilyä, mutta pisin yhtäjaksoinen lenkki, jonka olen pyörän selässä tehnyt, on vain 30 kilometria. Sen sijaan jo huomenna edessä olisi 60 kilometriä ja tulevina päivinä lähes 200 lisää. O-ouuuuuu :D (Järkytyspäissäni joudun laittamaan tekstiin jopa hymiön, joita normaalisti välttelen.)

Tulevina päivinä tulee blogissa yllä olevasta syystä olemaan siis hiljaista, koska edessä on telttamajoitusta rajallisen tekniikan seurassa, mutta jos jalkani, sormeni ja koko kehoni tulevista päivistä vain elossa selviävät, on tulevaisuudessa ainakin kerrottavaa.

Toivottakaa onnea, koska sitä hyvin todennäköisesti tarvitaan, että saaristosta elävinä ulos poljemme! :D (Toinen järkytyshymiö, tilanne on vakava.) Huh huh.... #yolo 


Ps. Vastaan rästiin jääneisiin kommentteihin heti, kun elämä hiukan rauhoittuu. Isoja aiheita pohdittu mm. korkeakoulu-uudistus -tekstiin liittyen, niin haluan keskittyä kunnolla ennen kuin vastailen! :)

torstai 16. kesäkuuta 2016

18 päätöstä lauseelle

Koska makuuhuoneen sisustusuudistus on liian vaiheessa esiteltäväksi, pää liian lomamoodissa manujutuista kirjoittaakseen ja nämä minusta vain yksinkertaisesti hauskoja, tänään monissa blogeissa vastaan tullut 18 x jatka lausetta -tehtävä/haaste.

En ymmärrä.. miten nelosvuoden kandit voivat olla niin chillinviileitä ekassa lääkärin työssään! Instagram vain laulaa, kuinka elämä on ihanaa ja työ parasta. Eikö niitä stressaa yhtään??
 
Seuraavaksi ajattelin.. jos olen aivan rehellinen vastauksessani, niin juoda oluen, jota en jaksanut eilen illalla juoda, mutta tyylikkäämpi ja myöskin totuudenmukainen vastaus on, että tehdä falafelhamppareita ja viimeistellä jälkkäriksi tulevan kinderpiirakan.
 
Viime aikoina.. olen odottanut paljon lomaa ja viimein saavuttanutkin sen. Seuraavat 4 viikkoa, matkin Naantalin aurinkoooo....
 
Muistan ikuisesti.. montakin hetkeä, mutta jostain syystä tulee nyt mieleen toissavuoden syksy, kun tajusin, että allaskaapissa rapiseva asia ei olekaan huonoon asentoon jäänyt pullopussi vaan elävä hiiri.


En osaa päättää.. milloin menisin Kuopioon käymään. Töiden aikana lykkäsin ajatusta koko ajan kohti lomaa ja nyt lomalla en keksi, milloin olisi optimaalinen rako karata vajaaksi viikoksi itään Kuopion, Turun ja mahdollisten kesävieraiden elämän kannalta.
 
Noloa myöntää, mutta.. olen aivan kädetön kaikissa klassisesti ns. miesten töiksi mielletyissä kotitöissä. En tällä hetkellä saa edes omaan pyörän renkaaseeni ilmaa, koska en osaa käyttää renkaan venttiiliä. Olen tällä viikolla katsonut sivusta kavereideni muuttoa ja miten he muun muassa laittelevat lamppuja kattoon noin vain. En minä vain osaisi.
 
Viikko sitten.. olin töissä! Vaan enpäs ole enää, muahah. Paitsi kuukauden päästä taas, mutta siihen on vielä monta paniikkia aikaa.
 
Päivän paras juttu.. on minun ja Jarkon kahdenkeskiset lomanaloittajaisjuhlat, jotka päätin tänä aamuna pidettäväksi. Itse tehtyjä hampurilaisia, viiniä ja jälkkäriksi kinderpiirakkaa kruunattuna tietysti aivottomalla jalkapallon katsomisella vailla kiirettä mihinkään.

Salainen taitoni on.. kyky leipoa todella hyviä sämpylöitä. Monta treenikertaa se vaati, mutta nyt tiedän osaavani edes jotain tässä maailmassa hyvin.
 
Jos saisin yhden toiveen se olisi.. alle 100 euron äkkilähtö rantalomalle. Mieluiten huomenna tai ylihuomenna, kiitos.
 
Minulla on pakkomielle.. makuuhuoneen verhojen asentoon nukkumaan mennessä. Verhojen saumaan ei missään nimessä saa jäädä rakoa ja ikkunamme leveyden takia syntyvä "pakollinen" rako on jäätävä aina tiettyyn reunaan ikkunaa, ettei kukaan pysty tarkkailemaan meitä nukkumassa, vaikka ikkunan taakse hiipisikin. Ennen makuuhuoneen sisustusmyllerrystä minua ällötti kauheasti ajatus, että yöllä herätessäni näkisin jonkun hahmon makuuhuoneen verhojen takana ihan vain katselemassa nukkumistani. Googlatkaa Turun hiippari, niin alatte ymmärtää.
 
Kaikista pahinta on.. jos aamulla on kiire ja on lähtö jonnekin tärkeään paikkaan. On aivan painajaismainen tilanne herätä aluksikin vahingossa liian myöhään, todeta, että illalla valitut vaatteet ei sovikaan päivän säätilaan, hiukset on yöllä painunut typerästi mutkalle, maito menee kahvissa paakkuun ja pyörävarastoon kiitäessä tajuaa, että pyörän avaimet onkin Jarkolla, joka viimeksi on pyörää käyttänyt.

Söin tänään.. Aloitan coolilla, blogiuskottavalla ruualla. Söin aamupalaksi kahvin kaverina paahdettua ruisleipää, jossa oli päällä avokadoa, sitruunapippuria ja suolaa. Sittemmin olen syönyt katkaravun makuiset nuudelit ja nuollut puhtaaksi kinderpiirakan kulhon, mutta ei niistä sen enempää.
 
Ärsyttävintä on.. että jalkapallon em-kisat eivät herätä minussa tunteita, vaikka kuinka yritän. Haluaisin kovasti fiilistellä kisoja, mutta toistaiseksi en ole saanut aikaan minkäänlaista flowta nahkapallon seuraamiseen. Sitkeästi aion kuitenkin jatkaa yrittämistä, koska pakkohan siinä lajissa on jotain erityistä olla, kun miljardit ihmiset ympäri maapallon jaksavat seota sen vuoksi.
 
Tekisi mieli.. saada jo falafelit tulille. Harmi vain, että unohdin laittaa herneet yöksi likoamaan, joten 8 tunnin liotusaika tulee täyteen vasta viideltä, jonka jälkeen herneet täytyy keittää, jonka jälkeen täytyy tehdä taikina, jonka jälkeen täytyy leipoa pihvit, jonka jälkeen.....
 
Minusta on söpöä.. että Jarkko tuli Kuopiossa ollessaan surulliseksi, kun kerroin nähneeni Turun kodin ikkunasta vauvafasaaneja ilman häntä.

Hävetti.. manuillessa, kun olin juuri kuunnellut noin 15 minuuttia labratestiä suorittavan hoitajan tarinointia bakteereille tehtävistä testeistä/menetelmistä/tempuista innokkaasti nyökkäillen, ja hetken hiljaisuuden jälkeen jouduin kysymään taas uudestaan, että niin mitäs tässä siis oikein tehtiinkään ja mitäs nämä bakteerit olikaan.
 
Olenko ainoa, jonka mielestä.. meidän pitäisi tämän kuvan perusteella ehdottomasti yrittää lasta?


Tulevina päivinä sitten lisää mikrobilsan manuilusta ja makuuhuoneen sekä mun hiusten uudistumisesta.  Nyt on lomallejäämisjuhlien aika!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Not in my back yard!

Niin sen piti olla. Mehän ei jakseta rueta takapihalla riehumaan kukkien kanssa. Ei vaikka kiva varmasti olisikin, mutta me ei vaan olla sellasia. Me ei oltu sellaisia yli 3,5 vuoteen, kunnes äkisti meistä tulikin juuri sellaisia -takapihahuuman uhreja.


Olen sivusta katsellut, kuinka äiti hoivaa toinen toistaan upeampia kukkia kesä toisensa jälkeen, ja kironnut aamut ja illat, joina minun osakseni on osunut kastella kukkaset. Esteetikkona pidin kyllä kukkien kauneudesta, mutta valtavaa takapiharoihua sisälleni ei teinivuosina syttynyt. Ei syttynyt myöskään katsellessa sivusta kavereiden innokasta parvekeviljelyä, ei vaikka he keräsivät hyvää satoakin ja olivat innostuneita puuhastaan. Meille jemmatut chilin taimetkin unohdimme ottaa mukaan kyläreissullamme. Silloin kyseessä oli kyllä taktisen unohduksen sijaan kirvelevä vahinko, koska chilistä olimme oikeasti kiinnostuneita.


Tänä keväänä taisimme sitten yllättäen kasvaa vanhoiksi, tai tulla vain järkiimme hukatun luonnonvaran kanssa, koska Jarkon pienen lämmittelyn jälkeen idea eloisasta takapihasta roihahti minunkin päässäni liekkeihin, kuin Tori.fi:stä ostettu tuore pallogrillimme riittävällä sytytysnesteellä. Kyllä, meillä pn nykyään myös pallogrilli, kuten kunnon lähiöunelmaan kuuluu. Ja kyllä, tällä hetkellä rakastan sen savuisaa tuoksua yli kaiken.
 
Viimeisen kuukauden ajan olemmekin hoivanneet takapihaamme kuluneiden lähes neljän vuoden edestä. Olemme repineet rikkaruohoja luumupuun alta raa'alla voimalla kaikenlaisten saksien puutteessa, olemme luopuneet vanhasta ja ostaneet uutta, olemme nähneet elämän ja kuoleman tapahtuvan kukkaruukuissa (aloittelijoilla ei kaikki mene aina putkeen) sekä olemme ihastuneet.


Nyt kaksi työpäivää ennen kesälomaa, minulla on kesälomalle vain yksi varma tavoite. Minun on saatava juoda rauhassa aamukahvit lämpimällä takapihalla. Olen kehittänyt tästä lähes pakkomielteen, koska viime viikkoina sää on viikonloppuisin ollut aivan liian kylmä takapiha-aamukahvifiilistelylle. Onneksi sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa. Jos ei ihan äkkilähtöä Turkkiin, niin ainakin aamukahvia auringonpaisteessa 10 metriä kahvinkeittimestä.

Ps. Hauskaa myös, että nuorempana vihasin sydämeni pohjasta pelargonioita, mutta nyt joka aamu ne pihalla nähdessäni, vain hymyilyttää.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Korkeakoulu-uudistus

Pohdin korkeakoulu-uudistus -aiheeseen tarttumista jo keväällä hakukiiman käydessä kuumimmillaan, mutta perehtymisen puutteen takia en uskaltanut silloin rueta huutelemaan mielipiteitäni ennen faktojen kunnollista tarkistamista. Parempi olla hiljaa, jos ei asiasta huhupuheita enempää oikeasti tiedä. Tällä viikolla sain kuitenkin kommentin, jossa minun toivottiin kirjoittavan aiheesta, ja tämän innoittama päätin viimein rueta tutkimaan asiaa. Mistä meidän vanhojen pierujen (neiti 23v. täällä moi) kammoksumassa korkeakoulu-uudistuksessa oikein on kyse?

Hallitus ei ole tyytyväinen. Kansa pääsee kiinni työelämään liian myöhään, maksaa liian paljon yhteiskunnalle näinä "hukkavuosina" ja toisaalta maksaa liian vähän takaisin yhteiskunnalle työvuosinaan. Kansa on saatava töihin aiemmin ja pysymään töissä pidempään, että kykenisimme edes jotenkuten pitämään pystyssä horjuvan hyvinvointiyhteiskuntamme, sanoo edellinen ja nykyinen hallituksemme. Puhuttiin/puhutaan eläkeiän nostamisesta, työajan pidentämisestä, opintotuen leikkaamisesta ja tarpeesta saada nuoret jatko-opintoihin nopeammin.

Korkeakoulu-uudistuksen merkittävin uudistus on/oli 2-vaiheinen ensikertalaiskiintiöiden tuominen korkeakoulujen hakusysteemiin. Ensimmäisessa vaiheessa korkeakouluille annettiin vuoden 2014 syksyn yhteishausta alkaen vapaaehtoinen mahdollisuus varata ensikertalaisille oma erillinen kiintiönsä uusista opiskelupaikoista. Uudistuksen toisessa vaiheessa kevään 2016 yhteishausta (tämän kevään haku siis) alkaen korkeakoulut määrättiin luomaan tälläinen ensikertalaiskiintiö. Enää koulut eivät siis voinee valita, vaan jokaisen koulun sisäänottomäärästä tuli varata tietty osa ensikertalaisille.

 "Säädösten mukaan korkeakoulut voivat syksyllä 2014 järjestettävästä yhteishausta lähtien halutessaan varata aloituspaikkoja ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Uudistuksen toisessa vaiheessa korkeakoulupaikkojen varaaminen ensikertalaisille tulee pakolliseksi." 

Kuuma kysymys tietysti on, kuka määritellään hakutaistelussa ensikertalaiseksi:
  1. Alkuunkin ulos kiintiöstä rajataan kaikki, jotka ovat aiemmin suorittaneet Suomessa korkeakoulututkinnon, eli menneet sisään korkeakouluun ja tulleet ulos papereiden kanssa. Riittääkö kandin tutkinto ulos rajaamiseen, ei ole minulle aivan varmaa, mutta sellainen tunne minulle jäi tietopaketin luettuani.
  2. Toisekseen ensikertalaiskiintiöön ei ole asiaa, jos on ottanut vastaan opiskelupaikan korkeakoulusta syksyllä 2014 tai sen jälkeen. Tätä aiemmin vastaan otettuja korkeakoulupaikkoja ei huomioida, paitsi tietysti, jos on erehtynyt saamaan tutkintonsa valmiiksi ja joutuu sitä myöten kiintiön ulkopuolelle jo kohdan 1 perusteella.
Näin ollen esimerkiksi minä, joka olen hallituksen korkeakouluvihollinen nro 1 aloitettuani jopa kaksi eri korkeakoulututkintoa ennen asettumistani lääkikseen, olisin edelleen ensikertalaiskiintiössä tilanteessa, jossa jonkin mielenhäiriön vuoksi päättäisin hakea nyt toiseen korkeakouluun. 1) En ole saanut aloittamiani tutkintoja valmiiksi = en ole suorittanut korkeakoulututkintoa. 2) Otin vastaan paikan fysiikalla syksyllä 2011, biologialla syksyllä 2012 ja lääkiksessä syksyllä 2013. Kuitenkin vain vuotta myöhemmin lääkikseen päässeet ovat jo toisessa tilanteessa, koska he ovat ottaneet paikan vastaan kriittisenä syksynä 2014. --> Ulos ensikertalaiskiintiöstä uuden haun mahdollisesti tullessa ajankohtaiseksi. 

Tähän asti olen pysytellyt raaoissa faktoissa. Ihan jo senkin takia, että ymmärtäisin itse, mihin tämä opiskelumaailma on menossa, mutta nyt alkaa olla faktat ladeltu pois alta ja voin kertoa oikeasti, mitä tämä tarkoittaa.

Vuodet ennen haluttuun korkeakouluun pääsemistä tulevat olemaan vielä entistäkin enemmän löysässä hirressä roikkumista, koska omaa kakkosvaihtoehtoalaa ei välttämättä uskalla ottaa vastaan, jos seuraavana vuonna ensikertalaisia suositaankin jo reippaammilla prosenteilla. Tänä vuonna lääkiksissä ensikertalaiskiintiöiden osalta tilanne oli melko vakio, n. 65% aloituspaikoista on varattu ensikertalaisille, mutta kenties tilanne elää tulevaisuudessa, ja kiintiöiden koko voi jopa muuttaa opiskelupaikkakunnan valintaa.
  • Turun yliopisto: väh. 100/153 ensikertalaisille = 65,4%
  • Itä-Suomen yliopisto: väh. 107/164 ensikertalaisille =  65,2%
  • Oulun yliopisto: väh. 94/145 ensikertalaisille = 64,8%
  • Tampereen yliopisto: väh. 94/145 ensikertalaisille = 64,8%
  • Helsingin yliopisto: väh. 74/112 ensikertalaisille = 66,1%  

Alat, joihin ei vain marssita sisään, koska tekee mieli, ovat kohta pullollaan lukiosta suoraan korkeakoulumaailmaan siirtyneitä äärimmäisen suoritusorientoituneita nuoria, samaan aikaan kun unelmaansa tavoittelevat alanvaihtajat joutuvat maksamaan. Eikä tarvitse olla edes oikea alanvaihtaja, vaan yksi paniikkiratkaisuna vastaanotettu kun-en-tiedä-mitä-haluisin-niin-ehkä-meen-tonne -hätävaraopiskelupaikka riittää rajaamaan ulos ensikertalaiskiintiöstä. Enkä todellakaan sano, että suoraan lukiosta korkeakouluun siirtyneet olisivat muita huonompia, mutta itse vain koen nyt jälkikäteen kasvaneeni paremmaksi kahden "hutivuoden" aikana. Jos itsevarmuus on välillä koetuksella jo nyt, mitä se olisi ollut lääkiksen ovien auetessa kaksi vuotta aiemmin.

Lisäksi minusta on 2010-luvulla, jatkuvan oppimisen aikakautena, aivan järjetöntä vaatia 18-vuotiaita nuoria korkeakouluhaun kynnyksellä tietämään, mitä he haluavat lopullisena korkeakoulututkintonaan opiskella, koska kun yhden paikan on ottanut vastaan, vaihtaessa on automaattisesti heikommassa asemassa ensikertalaiskiintiön ollessa yli 50%. 

Ja mitä nuoret tekevät tyhjän päällä kelluessaan ja seuraavan vuoden pääsykoetta taas odotellessa, kun mitään ei voi opiskellakaan, ettei tipahda kiintiöstä? Töitä, joita ei riitä tällä hetkellä edes koulutetuille ihmisille, saati lukiosta yleissivistävän koulutuksen saaneille ylioppilaille?

Loppukaneettina kolmannella hakukerralla unelma-alalleni sisäänpäässenä, nykyisenä lääketieteen kandidaattina tiivistän, että minusta korkeakoulu-uudistus on epäonnistunut projekti, joka syö nuorten hyvinvointia luomalla liian suuria paineita täsmäoikean alan valintaan kertalaakista ja eriarvoistaa erilaisissa elämäntilanteissa eläviä hakijoita.
 
***

Hei nyt muuten, kun luin uudelleen tuon kommentin, jossa mielipidettäni kyseltiin, tajusin, että eihän tämä aihe, josta olen juuri höyrynnyt kilometripostauksen, ollut lainkaan se mitä kysyttiin :D Minulta kysyttiin mielipidettä lääkikseen pääsemisestä tulevaisuudessa mahdollisesti suoraan lukiotodistuksella, eli pääsykokeen arvon leikkaamisesta, eikä ensikertalaiskiintiöistä. Hups. Paskaa kyllä sekin, että ei sinänsä väliä.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Vuosi reilistä

Ihan vaan, koska mä en kestä. Täällä minä nökötän hyisessä tuuli-Suomessa vailla minkäänlaista varmuutta kesän lämmöstä, kun taas tasan vuosi sitten samaan aikaan nautin ensimmäisestä reilipäivästä Roomassa varmana ainoastaan tulevan seitsemän viikon seikkailuista. Huh huh tätä kontrastien määrää. Onneksi huomenna pääsee taas töihin manuilemaan... Enkä minä Rooman helleöistä appelsiinipuistossa istuskellen ja öisen kaupungin ihastelusta pienissä viinihiprakoissa oikeasti tykännytkään.
 

Mistä muuttua extremehalvaksi lomamatkaksi ja mahdollisimman äkkiä? Ärsyttää oikein, että viime vuonna oli tähän aikaan tuollainen seikkailu edessä ja nyt ei ole mitään varmaa kiikarissa. Pöh.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Peruspäivä klinikassa: no jaaa -klinikkapäivä

Kuten postausparin aiemmassa osassa kävi ilmi, on klinikkapäiviä moneen junaan. Karusti kahteen junaan jaettuna on tehokkaita, huippuhienoja japanilaisen luotijunan kaltaisia päiviä, joissa jokainen elementti tukee tavoitetta, ja sitten on... no resiinoja. Tämä postaus on resiina, klinikkapäivä turhimmillaan.

Klo 8.00 Saapuminen lukujärjestyksen mukaisesti osastolle
Edellisenä iltana ryhmänjohtajamme on ystävällisesti ryhmämme whatsapp-ryhmässä muistuttanut aamun alkavan kello kahdeksan osastonhoitajan infolla. Ennen osastolle siirtymistä keräämme koko kahdeksan hengen tiimimme kasaan hissiaulassa ja olemme valmiita syöksymään kohti osastoa ja uutta, ihanaa päivää kandeina. Osaston infotiskille ilmottauduttuamme saamme kuitenkin kuulla, että itse asiassa osastonhoitaja tulee töihin vasta kello 9 ja osaston lääkäri on sairaslomalla, joten jos te kandit menisitte vaikka kahville.

Klo 8.15 Kahvitauko
Tottelemme ja juomme ylihintaista kahvia sairaalan kanttiinista. Ryhmäydymme, valitamme niskaan hönkivästä tentistä, epäsujuvista klinikkaviikoista ja kahdeksen aamujen tuskaisuudesta. Onneksi tunnemme olomme sentään uskottaviksi, koska saamme istua sairaalan kahviossa valkoisissa takeissa. Ehkä joku luulee, että meillä on joku oikea meeting menossa. Vähemmän uskottavalta olo tuntuu, kun lähtee kävelemään kahviosta jälleen osastolle päin ja huomaa tiputtaneensa kahvit takilleen.

Klo 9.00 Osaston esittely
Usein klinikkaviikkojen maanantait alkavat osaston yleisellä esittelyllä. Täällä huoneessa majailee osastonhoitaja, täällä ovat valvontamonitorit, tässä on tutkimusvälineitä ja tuolta lääkärit lähtevät kierrolle. Kiireisinä päivinä me emme kuitenkaan ole kenenkään ensisijainen intressi, joten jos se evali (= erikoistuva lääkäri) vaikka kertoo teille sitten kierrolla enemmän, kun meillä on tässä nyt aika kiire.


Klo 9.30 Kierrolle valmistautuminen
Löydämme tiemme lääkäreiden huoneeseen ja esittelemme itsemme kandeiksi, jotka ovat tämän viikon mukana osastolla ja kierroilla. Saamme vastineeksi mulkaisun ja kyllästyneen tervehdyksen päin tietokoneen ruutua. Paperikierrosta ei ole tietoakaan, vaan lähinnä istumme pienillä jakkaroilla huoneen seinustalla ja koitamme kuikuilla lääkäreiden olkien yli nähdäksemme, mikä pian nähtävillä potilailla on vaivana. Puoli tuntia hiljaa istuttuamme, evali nousee ylös tuoliltaan ja olemme valmiit kierrolle vailla pienintäkään tietoa, mikä potilaiden tilanne on. 

Klo 10.00 Kierto
Lampsimme kuin ankanpojat jonossa evalin perässä potilashuoneesta toiseen läträten käsidesiä sormiimme, joilla emme todellakaan koske huoneessa mihinkään. Hyvä, että ehdimme kaikki edes sisään huoneeseen, ennen kuin jo joukkiomme alkaa purkautua jälleen ulos, koska parhaimmillaan kiertokulkueeseen kuuluu meidän noin neljän kandin lisäksi erikoistuva lääkäri, valmis erikoislääkäri, sairaanhoitaja ja sairaanhoitajaopiskelija eli noin kahdeksan henkeä. No jaa -kierroilla meille ei puhuta mitään, meitä ei pyydetä katsomaan potilaan löydöksiä eikä meille varsinkaan kerrota mitään ylimääräistä, kuten miksi tähän hoitoon päädyttiin tai mitä muuta oltaisiin voitu harkita. Mitäs sitä nyt ylimääräisiä jaarittelemaan.

Klo 11.30 Lounas
Ainoa hyvä hetki päivästä

Klo 12.00 Poliklinikoiden tai toimenpiteiden seuraaminen
Hyvinä päivinä meille on selkeät ohjeet, mihin mennä, monelta ja mitä seuraamaan. Huonoina päivinä kukaan ei tiedä mistään mitään. Ei ole ärsyttävämpää vastausta kuin että "jos teillä on tyhjää niin voitte sitten mennä seuraamaan vaikka poleja tuonne" *epämääräinen kädenheilautus vasemmalle* Niin siis minne?? Milloin?? Ja kenen polia??


Klo 13.00 Omien potilaiden tietoihin perehtyminen
No jaa -päivinä meille ei todellakaan ole valmiiksi lääkärin toimesta mietitty potentiaalisia potilaita, vaan läpijuoksukierron jälkeen saamme aivan itse valita osastolta mieluisat potilaat. Kun olemme keskenämme suorittaneet jaon yrittäen valita vajavaisten esitietojemme perusteella meille mahdollisimman opettavaiset potilaat tutkittaviksi, toteamme, että osastolla on tasan yksi toimiva tietokone meidän kahdeksan kandin käyttöön. Jos jotain kautta kuitenkin onnistuu löytämään itselleen vapaan koneen ja onnistuu vielä saamaan potilatietojärjestelmänkin auki, alunperin simppeliltä vaikuttanut potilastapaus paljastuukin äärimmäisen kompleksiksi monisairaaksi henkilöksi, jota on elämässä vielä kohdannut jokin iso järkytys lähiaikoina. Jes, mahtava mennä kandina pyytämään tälläistä herkkää potilasta kyykkäämään, viemään sormea nenään silmät kiinni ja kertomaan kuinka paljon kahvia hän päivittäin juo!

Klo 14.00 Oman potilaan tutkiminen
Kun on viimein saanut kerättyä kaiken rohkeutensa ja listannut oleelliset kysyttävät/tutkittavat asiat paperille, ja avaa potilashuoneen oven, paljastuu huoneesta yllätys: a) juuri saapuneet omaiset, b) potilaskuljettaja, joka aikoo viedä potilaan röntgeniin, c) hoitaja mittaamassa verenpainetta, d) potilas syömässä juuri pöytään kannettua ruokaa, e) potilas menossa suihkuun, f) potilas nukkumassa tai g) potilas puhelimessa. Edellä olevia voi myös kombinoida keskenään, koska lopputuloksena on kuitenkin tutkimustilanteen lykkääntyminen.

Klo 15.00 Potilastekstin kirjoittaminen
Päivän viimeinen homma ja deadlinepäivä viikon potilastekstin palauttamiselle, jotta ohjaava opettaja ehtii lukea ja korjata tekstimme. Muuten hyvä, mutta potilastietojärjestelmään tehdään huoltotöitä ja koko sovellus on iltapäivän poissa käytöstä. BINGO, JEE!

***

Tämä on huono päivä. Päivä jollaisen jälkeen tuntuu turhalta koko koulu. Miksi raahautua paikalle, jos ketään ei kiinnosta meidän opettamisemme? Yhtä hyvin voisi käydä koko lääkiksen vaikka kirjekurssilla. Yllä olevassa on sentään yritystä, mutta aivan yhtä hyvin koko päivä olisi voinut loppua heti alkuunsa huonoon kiertoon, jonka jälkeen ei olisi enää mitään ohjelmaa. Postauksen kannalta tälläinen päivä olisi vain ollut todella mälsä, joten jatkoin kurjaa aamupäivää kurjalla iltapäivällä.

Paljon on tottakai merkitystä meidän kandien omalla asenteella ja aktiivisuudella, mutta aivan kaikkea emme mekään pysty pelastamaan. Itselleni olen jo ekan klinikkakevään aikana tehnyt äärimmäisen selväksi, että jos joskus pääsen elämässäni niin pitkälle, että olen ohjaavana lääkärinä uusille kandeille, haluan tehdä kaikkeni, että he saavat olemassaolostani irti jotain muutakin kuin pahaa mieltä. Se on minusta kollegiaalisuuden, lääkärin ammatin ja ihan vain noin koko ihmisyyden perusta.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Minisarjavinkki: Sekasin

Meillä ei ole Netflixiä, Viaplayta eikä mitään muutakaan palvelua, jonka kautta voisimme yhden sarjan loputtua etsiä uuden katsottavaksi. Olemme vanhanaikaisia. Kokeilimme viime syksynä Netflixiä ilmaisen kuukauden ajan (= sen ajan että ehdimme katsoa aiemmin kesken jääneen Breaking badin loppuun), mutta muuten emme kokeneet netflix&chilliä tarpeelliseksi. Vaihtoehtoina tv-viihteen seuraamiselle ovat meillä siten oikea televisio ja kanavien omat toistopalvelut tabletilla. Olemme vahvasti team Areenaa.

Kuva: Yle

Hyvien dokkareiden lisäksi Yle on nyt pistänyt ulos todella mielenkiintoisen Sekasin-ohjelman. Sarja on osa laajempaa mielenterveyden ongelmia ja niiden tabunomaisuutta avaavaa Sekasin-projektia, jossa mm. monet bloggaajat ovat avanneet omia kokemuksiaan mielenterveydestä. Projektin slogan Jokainen meistä on joskus sekasin kertoo paljon. Mielenterveyden ongelmat eivät ole vain niiden joidenkin ongelma, vaan jokaisen meidän mieli voi tehdä tepposet elämäntilanteen ollessa vaikea. Ei ole niitä ja meitä vaan kaikki ovat samalla viivalla.

Neljä nuorta, kaikki omalla tavallaan sekasin ja yksi suljettu osasto. Sekasin-ohjelman perustuu tositapahtumiin -tekstiin suhtaudun hyvin varauksella, mutta ohjelmana 4 x n. 30min minisarja on äärimmäisen viihdyttävä! Minuun sarjan outous ja melkein fantasiamainen ote todellisuuteen iski lujaa, Jarkko taas oli hiukan epäilevämpi, mutta viihtyi silti sarjan parissa läpi neljän jakson.

Neljän nuoren näyttelijän tiimi (pois ruudusta ainainen Aku Hirviniemi) tekee mahtavaa työtä. Raikkaan näyttelijätyön lisäksi sarjan koukuttavuuden kantava voima on minusta nokkela kieli ja hahmojen aitous. Olen aivan sulaa vahaa kummankin mieshahmon edessä, koska he vain ovat sarjassa mielenkiintoisen hauskoja. Hahmojen tarinat ovat julmia, mutta sarja ei jumahda möyrimään koulukiusaamisessa tai huonossa isä-poika -suhteessa, vaan etenee kuin juna vieden tarinaa koko ajan eteenpäin päähenkilöiden välisen suhteen kautta.

Kuva: Yle

Sarjan voi katsoa pienissä vajaan 10min paloissa tai neljänä pidempänä noin 30min jaksona. Me katsottiin pidempinä jaksoina ja tällöin juoni oli minusta helpompi pitää omassa mielessään eheänä, mutta tyyli on tietysti vapaa. Korostan vielä loppuun, että äärimmäisen raikas ja viihdyttävä ohjelma kyseessä! Lisäplussaa lääkisläisen silmin katsottuna tulee tietysti sijoittumisesta terveydenhuollon maailmaan, joten katsokaa ja nauttikaa!