tiistai 30. elokuuta 2016

Minä olin solmu, jonka sinä avasit

Muistatteko vielä, että joskus muinoin keväällä minä juhlin proffiksia? Ja että samalla otettiin minusta ja Jarkosta iso kasa ihania kuvia hylätyssä tehtaassa? Ja että näitä kuvia ei edelleenkään ole nähty täällä, vaikka kyseisistä kemuista on aikaa yli neljä kuukautta? Olisikohan viimein aika saada kuvat ulos, vaikka näin meidän viidennen vuosipäivän kunniaksi ♥








Omia suosikkejani näistä kuvista ovat ehdottomasti nuo seinää vasten kuvatut suudelmakuvat, joissa olemme molemmat todella rentoja ja kolme ensimmäistä kuvaa myös. Ja tämä viimeinen. Äh, minä tykkään kaikista! Hurjaa miten vauhdilla aika meneekään! Jo viisi vuotta. Hyvää vuosipäivää me! ♥ 

Kaikki kuvat ovat kurssikaverini kuvaamia, eikä kuvien kopioiminen ole sallittua. Kuvat ovat myös täysin muokkaamattomia.

maanantai 29. elokuuta 2016

Rapujuhlat

Voiko juuriltaan itäsuomalainen jörö kuvitella suomenruotsalaisempaa tapaa viettää lauantaina kuin mökkirapujuhlat rapuesiliinaan pukeutuneena, kädessään lauluvihko ja juhlan seremoniamestarina ihka-aito suomenruotsalainen? Ei voi. Meillä oli pari viikkoa sitten ylläkuvatun kaltainen, äärimmäisen erityislaatuinen tilanne, jossa kolme pariskuntaa löysi muutaman viikon varoitusajalla kaikille sopivan viikonlopun, jolloin juhlistaa mökkiolosuhteissa otuksista jaloimpia, rapuja.

Kokemukseni ravuista ennen tuota juhlailtaa rajoittuivat aivan pikkutyttönä porukoiden kanssa juhlimiini rapukekkereihin, jotka jäivät one hit wonderiksi, ja isäpuoleni hillittömään katkarapuhimoon, jonka seurauksena meillä kotona jokaiseen kalaruokaan ja pizzailtaan kuuluivat aina katkaravut. Mitä isommat ravut ja mitä enemmän, sen parempi. Nyt omillaan asuvana suorastaan harmittaa, ettei tullut syötyä katkarapuja kunnolla varastoon, koska kaupassa pakastehyllyllä rapujen hinta melkein itkettää.





Meidän vieraiden osalta rapujuhlinta oli äärimmäisen lokoisaa. Saavuimme kauniina kesälauantaina kaverimme mökille, jossa heidän valmiiksi laittamansa ja kattamansa pöytä suorastaan notkui kaikkea rapuisaa, kalaisaa ja muuten vain hyvää syötävää, unohtamatta myöskään huurteisen jääkylmää snapsiviinaa. Monta tuntia me vain söimme, lauloimme ruotsinkielisiä snapsilauluja, joita vain pari osasi laulaa oikein mutta muut sitäkin suuremmalla tunteella, ja pitelimme mahojamme valmistautuen seuraavaan ruokakierrokseen.

Illan kruunasi yhteinen puusauna, sosionomeille tyypillinen "mistä olen kiitollinen" -kierros, öiset ranskiskebabit ja Sibeliuksen Finlandia viimeisenä hitaana (älkää kysykö, kuulemma joku suomenruotsalaisten juttu). Draamaakin saatiin hetkeksi aikaan, kun juuri Finlandian aikana katosi ilotanssiloikan myötä yksi, vain vähän vajaan tuhannen euron, kihlasormus ruusupuskaan. Onneksi meille kuitenkin on luotu suomenruotsalaiset, koska tämänkin osalta illan seremoniamestari pelasti juhlat löytämällä sormuksen juuri, kun olimme luopumassa toivosta.




Aamuyöllä puoli kuuden aikaan pikkumökin portailla istuessa ja kasteista ruohoa laskuhumaltuneena katsellessani, minä olin jälleen uskomattoman onnellinen. Järjetöntä, miten paljon riemua ja uusia ystäviä parisuhteen myötä voi löytää! Valtavan kokoinen kiitos myös meidän juhlien järkkääjille! Ensi vuonna jaetaan työtaakkaa hieman tasaisemmin jo etukäteen ;)

lauantai 27. elokuuta 2016

Saariston rengastie osa 2: Nauvo-Korppoo-Houtskari

Kokonaisuudessaan rengastien reissumme eteni kaavalla: Turku - (Parainen) - (Nauvo) - Seili - (Nauvo) - (Korppoo) - Houtskari - (Iniö) - Kustavi - Turku. Suluttamattomissa paikoissa yövyimme, kun taas sulutetuista paikoista ainoastaan poljimme läpi tai korkeintaan pysähdyimme taukoilemaan hetkeksi. Kaikkiaan reissuun meni neljä polkupäivää ja kolme yötä. Edellisessä postauksessa kävin läpi reissun alkumatkan ja nyt vuorossa on vuorossa matkan "syvin" saaristo ennen myöhemmin julkaistavaa viimeistä postausta kotiinpaluusta.

Palasimme Seilistä Nauvoon heti aamupäivällä yhdentoista maissa suunnitelmanamme käydä herkkusushilounaalla ennen kakkospäivän polku-urakan starttaamista. Tämä suunnitelmamme myös toteutui ja nautimme lounaan Nauvon ihanassa vierasvenesatamassa, joka on kesällä täynnä putiikkeja, ravintoloita ja iloisia kesäihmisiä. Meidän reissumme aikaan satama oli melko rauhallinen, koska sää ei aivan satasella suosinut ulkoilmafiilistelyä, vaikka sää pyöräilyn kannalta olikin täydellinen: noin +20 lämmintä, ei sadetta, ei överituulta ja puolipilvistä. Sen verran aurinko kuitenkin jo ensimmäisen päivän aikana ehti huomaamatta paistaa, että sain poskiini aivan hillittömät rusketusrajat, jotka muistuttivat pyöräreissusta vielä pari viikkoa kotiinpaluun jälkeenkin...



Kakkospäivän etappitavoite oli polkea Nauvosta Korppoon läpi Houtskariin eli noin 40km pitäen sisällään yhden lyhyemmän ja yhden hiukan pidemmän lauttamatkan. Tehtävä oli helppo ja matka rytmittyi todella mukavasti lauttamatkojen mukaan niin, että pisin etappi osui heti matkan alkuun ja loppua kohti matkat lyhenivät. Korppoossa meillä oli alunperin ajatus käydä tutustumassa kirkonkylään nopsaan ennen lauttamatkaa Houtskariin, mutta uupumuksen pelossa jätimme ylimääräisen kympin polkematta ja kurvasimme suoraan Galtbyn satamaan odottamaan lauttaa ja keittämään nuudelit trangialla. Rengastien reitti ei Korppoossa siis kulje kylän läpi, vaan piipahdus kylään vaatii hiukan ylimääräistä polkemista.

Houtskarin puolella saimme nauttia minusta koko matkan mukavimmista maisemista ja polkuympäristöstä, kun poljimme vuoronperään pienien metsä- ja peltopätkien lävitse paikallisten vilkutellessa takapihoiltaan. Nimestään huolimatta Saariston rengastie ei nimittäin kulje pitkin upeaa rantaviivaa, vaan pitkiltä osin edetään keskellä metsä- ja peltomaisemaa, mikä on tietysti kaunista sekin, mutta ei aivan sitä mitä olin etukäteen ajatellut.





Houtskarissa viimeistään tajusi myös olevansa yhtäkkiä vähemmistöä puhuessaan suomea. Kaupassa ja ravintolassa käynti oli kuin ulkomailla konsanaan, kun 100%:sta yhteistä kieltä ei löytynyt. Kylänä Houtsakarin Näsby oli herttainen, superpieni kyläpahanen, joka kuitenkin oli merkitty karttaamme yhtenä harvoista must see -paikoista ympäri blogeja kehuttujen burgereiden vuoksi. Grillcafé Skagenin saariston parhaat burgerit olivat todella saariston parhaat ja edullisuudessaan aivan verrattomat. Vitosella sain kouraani ison pekoni-munahampparin.






Toisen yön majoituksen järjestimme pystyttämällä telttamme Näsbyn kärkeen yleisen uimarannan reunustalle. Paikka oli todella tuulinen ja viileähkönä kesäpäivänä/-yönä äärimmäisen tyhjä, mutta siksi meille oikein soppeli. Illan ehdottomasti kamalin vaihe oli pestä hiukset kovan tuulen kylmäksi sekoittamassa meressä, vailla toivoa päästä lämmittelemään muualle kuin omien vaatteiden sisään makuupussiin. Tuostakin onneksi toivuttiin ja illan päätteksi katselimme hymyssä suin kalliolla em-jalkapalloa hernekeittoa syöden.

torstai 25. elokuuta 2016

Miksi minusta ei viikon kirrakokemuksen perusteella tule kirurgia?

"Kirurgia - hektinen kusipäiden ala, jolla ei turhia asioita hoideta vaan keskitytään olennaiseen. Joko voidaan leikata tai ei voida leikata, muut ongelmat hoitakoon joku muu."
-Nimetön lääketieteen kandi, 2016-

Kirran kurssi suoritetaan Turussa neljännen vuosikurssin syksyllä ja samaan kurssiin sisältyvät myös traumatologian, anestesiologian ja anestesiologian opetus, vaikka eri erikoisaloista todellisuudessa puhutaankin. Heti sisätautien perään kirurgia on siis vasta toinen kliininen kurssi, joka turkulaiselle lääkiksessä tulee vastaan, vaikka nelosvuoden kandi kauhean kypsältä ääneen sanottuna kuulostaakin.


On kurja totuus, että nämä kaksi kulunutta viikkoa kirran kurssin kandina ovat olleet lähes ainoastaan hämmentäviä/sekavia. Juuri, kun kuvitteli saaneensa vähän sisätautien jujusta kiinni, matto vedetäänkin alta ja pakotetaan jälleen seisomaan uuden kuilun ääressä. Tämä postaus on ysin omistettu tälle hämmennykselle, epäselvyydelle ja epävarmuudelle, jota viimeinen viikko elämästäni on kirurgian osalta ollut.

Kirurgit ovat sähäköitä. He haluavat tietää oleellisen ja toimia sen mukaan, eivätkä pohtia, että entä jos sittenkin tämä johtaakin x:n kautta y:hyn, mikä johtaa q:n kautta ö:hön. Epäilemättä kirurgikin joskus pohtii syviä syy-seuraussuhteita, mutta tässä tekstissä minä kärjistän ja toisaalta esittelen omia ajatuksiani laajasta erikoisalasta vajaan kahden viikon kokemuksella ja runsaalla musta tuntuu nyt tältä -pohjalla. Juttujani ei siis saa ottaa todesta, vaan ainoastaan yhden opiskelijan hämmentyneinä aatoksina aivan kirurgian alkutaipaleelta.


Kirurgit ovat ytimekkäitä. Koko kevään meitä on sisätaudeilla opetettu nyhtämään potilaasta irti kaikki mahdollinen niin anamnestisesti (potilaan haastattelu) kuin statuksenkin (potilaan tutkiminen) osalta. Nyt meidän tulee kuitenkin pyrkiä minimalistiseen, mutta silti kaiken oleellisen kattavaan potilastekstiin, jossa ei turhia jaaritella.

Kirurgit ovat kiukkuisia. Tämä stereotypia minulle on tarttunut telkkariohjelmien plus muutamien kirran kurssia edeltäneiden kirurgikohtaamisten kautta, enkä pidä omasta ajatteluketjustani lainkaan. En haluaisi etukäteen ajatella kenenkään olevan kurja, mutta defenssinä huomaan kuitenkin ajattelevani niin. Jos hän sanoo minulle jotain kurjaa, se on vain kirurgien tyyli eikä siitä pidä loukkaantua. Vaikka eihän se tietenkään saisi mennä noin. Ei kukaan saa asemansa perusteella sanoa toiselle mitään ilkeää niin, että se hyväksytään, eikä toisaalta kukaan saisi etukäteen suhtautua keneenkään huonosti tämän aseman/ammatin takia. Yritänkin ajatella lujasti, että olen vain hölmöyttäni kehitellyt tälläisiä ajatuksia kirurgien ja kirran sairaanhoitajien suhteen, koska ihmisiähän hekin ovat. Kai. 

Kaikki kirurgialla on todella epäselvää. En ole varma, oliko kaikki yhtä epäselvää viime keväänä sisätautienkin kohdalla, mutta nyt kaikki vasta epäselvältä tuntuukin. Varsinkin, kun loppukeväästä ehti jo luulla tuntevansa suurinpiirtein klinikkaviikkojen peruskaavan. Nyt jokainen, ei edes viikko, vaan päivä, on uusi haaste, jonka ohjelmaa ei tiedä kuin päivän etukäteen. Kun sekaan lisätään vielä pakolliset käytännön viikot, joita voi suorittaa oikeastaan missä vain, pientoimenpidepäivät terveyskeskuksissa, viime keväältä osalle roikkumaan jääneen yle-viikon (yleislääketieteen opetusta), 8hx5 päivystykset, leikkaussalien tarkat pukeutumis- ja puhdistautumiskoodit sekä todella sekavasti jaetut ryhmät jne jne, on pikkuinen kandi todella hämillään.

Summa summarum. Tällä hetkellä koen kirurgian olevan kaikkea, mitä minä en ole, mutta yritän parhaani mukaan pitää mieleni avoimena. Eihän sitä ikinä tiedä, jos kirra vaikka lumoaakin minut...

tiistai 23. elokuuta 2016

Ruisrock 2016!

Meidän osalta ei pitänyt huonojen artistien ja säästösyiden vuoksi tulla Ruisrockia 2016. Meidän piti vain hostata Jarkon veljeä ja hänen kaveriaan heidän kolmen päivän festariputkensa läpi ja korkeintaan etkoilla heidän seuranaan takapihan grillibileissä. Toisin kävi. Jo heti perjantaina aamupäivällä aurinkoista festarifiilistelyä sivusta katsellessa alkoivat mahdollisuudet kutkuttaa mahanpohjaa. Josko, pystyisikö sitä, paljonkohan se maksaisi... Pohdin pääni puhki erilaisia, toteutettavissa olevia vaihtoehtoja päästä festaroimaan edes jonain päivänä, kun kohtalo pudotti facebookiin vastauksen kaikkiin kysymyksiini: kurssikaverini halusi eroon sunnuntain lipustaan 30 eurolla. Minä halusin ostaa sen lipun 30 eurolla.




Alkoi hillitön festarihype ja paniikki löytää myös Jarkolle vastaavanlainen sunnuntain 2nd hand poismyyntilippu, koska vaikka kuinka kivaa festaroimaan olisi päästä, ei se tuntuisi miltään, jos tietäisi yhden jääneen ulkopuolelle. Kolmipäiväisten festareiden sunnuntainahan noita lippuja yleensä melkein tyrkytetään pois, mutta me halusimme saada varmuuden riemuun heti perjantaina ja lyödä kaupat lukkoon mahdollisimman pian. Onneksi luotettavanoloinen lipunmyyjä löytyi ja pääsimme mukaan vieraidemme ruissihypeen tietäen, että sunnuntaina mekin rokkaamme!

Ja voi apua, miten mahtava tuo sunnuntai saapuessaan olikaan! Taas. Ruissi ei vain petä. Heti päivän alkuun Robin veti aivan järjettömän hyvän keikan, joka sai sukat pyörimään jaloissani, vaikka minulla ei edes ollut sukkia. Kovasta fanityttöydestäni huolimatta näin Robinin tuolloin vasta ensimmäistä kertaa eikä päivän muilla artisteilla oikein ollut minulle väliäkään. Jo tuo tunnin mittainen hittitykitys, jonka aikana tunsin jokaisen biisin ulkoa ja sain pomppia rantalavan hietikolla paitani hikeen, oli lipusta maksamani 30e arvoinen ja saman myönsivät myös Jarkko ja tämän isoveli - Robin on paras ♥






Loppupäivän ja -illan vain palloilimme festarialueella vailla tarkkaa suunnitelmaa tai minkäänlaista pakkoa kiitää minnekään. Ruger Hauerin ja Teflon Brothersit kävimme katsomassa, mutta omalla kohdallani kaikki hätä putosi Robinin keikan jälkeen. Kunhan vain sain päivän ajan elää ja hengittää festarikuplaa, jossa maailmaan mahtuu vain ystäviä, iloisia ilmeitä ja kesää, kaikki oli hyvin.

Sunnuntaille luvattu hillitön vesisade jätti myös saapumatta, kuten Ruisrockin arvolle tietysti sopii. Anteeksi mainitsinko juuri Ruisrockin ja vesisateen samassa lauseessa? Sehän on mahdotonta. Vähän kuin yrittäisi nollalla jakaa.

lauantai 20. elokuuta 2016

Saariston rengastie osa 1: Turku-Nauvo-Seili

Kokonaisuudessaan rengastien reissumme eteni kaavalla: Turku - (Parainen) - (Nauvo) - Seili - (Nauvo) - (Korppoo) - Houtskari - (Iniö) - Kustavi - Turku. Suluttamattomissa paikoissa yövyimme, kun taas sulutetuista paikoista ainoastaan poljimme läpi tai korkeintaan pysähdyimme taukoilemaan hetkeksi. Kaikkiaan reissuun meni neljä polkupäivää ja kolme yötä. Tässä postauksessa käyn läpi reissun alun Seiliin asti, toinen ja kolmas osa reissusta ilmestyvät myöhemmin.

Kuten kaksi kuukautta sitten nöyrän uhmakkaasti täällä huutelin, meidän kesälomareissuksemme muotoutui äkkilähtörantaloman sijaan 250 kilometrin mittainen saariston rengastie - pyöräillen. Helppo nakki, sanoi moni matkalla tapaamamme himopyöräilijä, joka yhden päivän lenkkinä polkaisi koko ison rengastien, mutta aikamoinen haaste, sanoin minä, jonka kesäkuuhun mennessä pisin yhtäjaksoinen pyöräreissu oli 30km pyöräily kesäbileisiin. Ja tämäkin siis vuonna 2014.

Kun lähtöaamuna nostimme selkäämme täpötäyteen pakatut rinkat, jotka pitivät sisällään aivan kaiken neljän päivän retkielämään tarvittavan mm. teltan, ison pyöräpumpun, trangian, makuualustat, makuupussit ja kertakäyttögrillin, meinasi ainakin minulta hymy hetkeksi hyytyä. Jumankauta se rinkka painoi! Hyvä rinkka selässä taakka on kuitenkin helppo unohtaa alkujärkytyksen jälkeen ja näin kävi meillekin. 60 kilometriä kohti ensimmäisen päivän etappia, Nauvoa, alkoivat valua.


Ensimmäinen epätoivo iski tuulisella välillä Kaarina-Parainen noin 15km jälkeen. Tuntui, ettei pyörä etene mihinkään, edessä on aina vain uusi mäki ja jatkuva tuuli vinkuu korvissa ärsyttämässä. Onneksi tie kuitenkin kaarteli matkallaan ja asettui välillä paremmin metsien suojaan, eikä ärsytykseni siis päässyt nousemaan tappiinsa vasta kuin ekan päivän viimeisien 20km aikana, kun tie vain jatkui viivasuorana tuulitunnelina eteenpäin eikä etäisyyskylttejä Nauvoon näkynyt ikuisuuksiin todistamassa, että kyllä minä etenin, vaikka vauhti tuntui matelevan.

Uupumuksen kannalta tuo ekan päivän polkuraivo olikin koko reissun pahin ja sekin oli onneksi kestettävissä, kun koko ajan tiesi, että matkaa oli naurettavat vajaa 20km jäljellä ennen lepoa. Vaikka Nauvon pikkuiselle kylänraitille kurvatessa edessä oli vielä tuossa vaiheessa matkaa määrittämätön määrä uusia pyöräilypäiviä, olo oli voittaja, koska jo tuossa vaiheessa olin polkenut tuplasti aiemman ennätykseni yli ja selvinnyt siitä hengissä.



Nauvossa meillä oli todella reippaasti aikaa käydä kaupoilla ostamassa illan ruokatarvikkeet, löllyä vierasvenesataman laiturilla ja tutustua kylään ennen Seilin lautan lähtöä. Kevään tuutorileirin jälkeen päätin, että Jarkon on nähtävä Seili ja tämän reissun yhteyteen saimme visiitin näppärästi ujutettua. Hiukan hankalaksi ratkaisuksi osoittautui kuitenkin päätös yöpyä Seilissä, jossa vieraille avoimet alueet on rajattu tiukasti, mutta loppujen lopuksi löysimme loistavan merenrantapaikan, johon pystytimme jokamiehen oikeuksien nojalla telttamme. Ainakin kesänä 2016 Seiliin liikennöi m/s Östern ja matka maksoi aikuiselta 6e suuntaansa. Kurjaa kyllä pyörästä olisi pitänyt maksaa 4e lisämaksu per pyörä, joten teimme satamassa pikapäätöksen jättää pyörät Nauvoon odottamaan paluutamme.




Kun tuona iltana istui merivedenpuhtaana silokalliolla merenrannalla, kehossa pieni pehmeä uupumus, silmissä auringonlasku ja vieressä maailman paras matkakaveri, oli mahdotonta olla olematta äärimmäisen onnellinen. Ei ollut eilistä, ei huomista vaan tasan se hetki ja siinä oli kaikki tarvittava ♥