perjantai 19. elokuuta 2016

Elossa kesän jälkeen

MOI! Se oli sellainen kesäloma se. Tuli vahingossa pieni 2kk blogilomakin, joka harmittaa minua suunnattomasti. Ei tosiaan ollut tarkoitus laittaa kirjoittamista tauolle, mutta hurjan kesän aikana niin vain kävi, koska kun en ollut töissä, olin kiitämässä jossakin muualla. Joudun nyt tässä kirjoittaessani miettimään itsekin, että hei oikeasti nainen, olitko muka niin kiireinen koko ajan, mutta kyllä minä olin. Kirjoittamiselle ei vain ollut aikaa. Nyt olen jälleen koulussa ja suurinpiirtein kiireisempi kuin ikinä lääkiksen aikana, mutta josko tämä tästä.

Nelosvuoden kandi. Kirurgian kurssi. Kliininen tuutori. Kaksi manua ja yli puolet lääkiksestä takana. Minä.

Viimeisen viikon ajan ajatukseni ovat olleet koulun suhteen yhtä puuroa, eikä tuosta puurosta ole tullut vielä selkoa suuntaan eikä toiseen. Lupaan kertoa heti, kun löydän annokseeni voisilmän tai edes ripauksen sokeria, mutta tällä hetkellä syksy näyttää suolattomalta kasalta limaisia, veteen keitettyjä kaurahiutaleita. En minä lannistunut ole, mutta tällä hetkellä en vain yhtään käsitä, mitä tuleva syksy tulee pitämään sisällään ja millaisia haasteita se pakottaa ottamaan vastaan. Sellainen epätietoisuus on raskasta.

Toisaalta jos unohdetaan kirra, lääkis antaa tällä hetkellä helmiä. Puolitoista viikkoa olen saanut tuutoroida ehdottomasti mahtavinta fetusryhmää, jota lääketieteelliset tiedekunnat voivat sisällään kantaa, ja huolimatta joka iltaisesta puistossa/jonkun kotona/rannalla/baarissa riekkumisesta, joka on vienyt tuhottomasti aikaa, olen nauttinut joka hetkestä. On ollut eheyttävää tajuta, että maailma rullaa eteenpäin ja minä rullaan sen mukana. Neljässä vuodessa olen ottanut paikkani lääkiksessä ja nyt yritän latoa tiskiin eväitä samaan uusille fetuksille. Ympyrä sulkeutuu.

Toivottavasti tauko ei karkottanut kaikkia lukijoita, koska minulla on paljon purettavaa kesän manuissa, pyöräreissussa, tulevassa syksyssä, tuutoroinnissa jne.jne.

Be right back, lupaan ♥

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mahtavaa että joku edelleen seuraa :)

      Poista
  2. Ihanaa! En malta odottaa uusia postauksia - kerrankik itse lääketieteen ylioppilaana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos! Ja hurjasti onnea tuoreelle lääk. yo:lle!! ;)

      Poista
  3. Oot takasin! Kiva taas päästä lukee sun juttuja kahvikupin kera :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä! :D Mäkin aina luen blogeja just kahvihetken viihdykkeenä.

      Poista