maanantai 29. elokuuta 2016

Rapujuhlat

Voiko juuriltaan itäsuomalainen jörö kuvitella suomenruotsalaisempaa tapaa viettää lauantaina kuin mökkirapujuhlat rapuesiliinaan pukeutuneena, kädessään lauluvihko ja juhlan seremoniamestarina ihka-aito suomenruotsalainen? Ei voi. Meillä oli pari viikkoa sitten ylläkuvatun kaltainen, äärimmäisen erityislaatuinen tilanne, jossa kolme pariskuntaa löysi muutaman viikon varoitusajalla kaikille sopivan viikonlopun, jolloin juhlistaa mökkiolosuhteissa otuksista jaloimpia, rapuja.

Kokemukseni ravuista ennen tuota juhlailtaa rajoittuivat aivan pikkutyttönä porukoiden kanssa juhlimiini rapukekkereihin, jotka jäivät one hit wonderiksi, ja isäpuoleni hillittömään katkarapuhimoon, jonka seurauksena meillä kotona jokaiseen kalaruokaan ja pizzailtaan kuuluivat aina katkaravut. Mitä isommat ravut ja mitä enemmän, sen parempi. Nyt omillaan asuvana suorastaan harmittaa, ettei tullut syötyä katkarapuja kunnolla varastoon, koska kaupassa pakastehyllyllä rapujen hinta melkein itkettää.





Meidän vieraiden osalta rapujuhlinta oli äärimmäisen lokoisaa. Saavuimme kauniina kesälauantaina kaverimme mökille, jossa heidän valmiiksi laittamansa ja kattamansa pöytä suorastaan notkui kaikkea rapuisaa, kalaisaa ja muuten vain hyvää syötävää, unohtamatta myöskään huurteisen jääkylmää snapsiviinaa. Monta tuntia me vain söimme, lauloimme ruotsinkielisiä snapsilauluja, joita vain pari osasi laulaa oikein mutta muut sitäkin suuremmalla tunteella, ja pitelimme mahojamme valmistautuen seuraavaan ruokakierrokseen.

Illan kruunasi yhteinen puusauna, sosionomeille tyypillinen "mistä olen kiitollinen" -kierros, öiset ranskiskebabit ja Sibeliuksen Finlandia viimeisenä hitaana (älkää kysykö, kuulemma joku suomenruotsalaisten juttu). Draamaakin saatiin hetkeksi aikaan, kun juuri Finlandian aikana katosi ilotanssiloikan myötä yksi, vain vähän vajaan tuhannen euron, kihlasormus ruusupuskaan. Onneksi meille kuitenkin on luotu suomenruotsalaiset, koska tämänkin osalta illan seremoniamestari pelasti juhlat löytämällä sormuksen juuri, kun olimme luopumassa toivosta.




Aamuyöllä puoli kuuden aikaan pikkumökin portailla istuessa ja kasteista ruohoa laskuhumaltuneena katsellessani, minä olin jälleen uskomattoman onnellinen. Järjetöntä, miten paljon riemua ja uusia ystäviä parisuhteen myötä voi löytää! Valtavan kokoinen kiitos myös meidän juhlien järkkääjille! Ensi vuonna jaetaan työtaakkaa hieman tasaisemmin jo etukäteen ;)

2 kommenttia:

  1. Vieraathan sen juhlan tekee ;) kiitos mahtavasta seurasta ja legendaarisista bileistä! Ens vuonna aivan ehdottomasti uusiks!

    VastaaPoista