lauantai 20. elokuuta 2016

Saariston rengastie osa 1: Turku-Nauvo-Seili

Kokonaisuudessaan rengastien reissumme eteni kaavalla: Turku - (Parainen) - (Nauvo) - Seili - (Nauvo) - (Korppoo) - Houtskari - (Iniö) - Kustavi - Turku. Suluttamattomissa paikoissa yövyimme, kun taas sulutetuista paikoista ainoastaan poljimme läpi tai korkeintaan pysähdyimme taukoilemaan hetkeksi. Kaikkiaan reissuun meni neljä polkupäivää ja kolme yötä. Tässä postauksessa käyn läpi reissun alun Seiliin asti, toinen ja kolmas osa reissusta ilmestyvät myöhemmin.

Kuten kaksi kuukautta sitten nöyrän uhmakkaasti täällä huutelin, meidän kesälomareissuksemme muotoutui äkkilähtörantaloman sijaan 250 kilometrin mittainen saariston rengastie - pyöräillen. Helppo nakki, sanoi moni matkalla tapaamamme himopyöräilijä, joka yhden päivän lenkkinä polkaisi koko ison rengastien, mutta aikamoinen haaste, sanoin minä, jonka kesäkuuhun mennessä pisin yhtäjaksoinen pyöräreissu oli 30km pyöräily kesäbileisiin. Ja tämäkin siis vuonna 2014.

Kun lähtöaamuna nostimme selkäämme täpötäyteen pakatut rinkat, jotka pitivät sisällään aivan kaiken neljän päivän retkielämään tarvittavan mm. teltan, ison pyöräpumpun, trangian, makuualustat, makuupussit ja kertakäyttögrillin, meinasi ainakin minulta hymy hetkeksi hyytyä. Jumankauta se rinkka painoi! Hyvä rinkka selässä taakka on kuitenkin helppo unohtaa alkujärkytyksen jälkeen ja näin kävi meillekin. 60 kilometriä kohti ensimmäisen päivän etappia, Nauvoa, alkoivat valua.


Ensimmäinen epätoivo iski tuulisella välillä Kaarina-Parainen noin 15km jälkeen. Tuntui, ettei pyörä etene mihinkään, edessä on aina vain uusi mäki ja jatkuva tuuli vinkuu korvissa ärsyttämässä. Onneksi tie kuitenkin kaarteli matkallaan ja asettui välillä paremmin metsien suojaan, eikä ärsytykseni siis päässyt nousemaan tappiinsa vasta kuin ekan päivän viimeisien 20km aikana, kun tie vain jatkui viivasuorana tuulitunnelina eteenpäin eikä etäisyyskylttejä Nauvoon näkynyt ikuisuuksiin todistamassa, että kyllä minä etenin, vaikka vauhti tuntui matelevan.

Uupumuksen kannalta tuo ekan päivän polkuraivo olikin koko reissun pahin ja sekin oli onneksi kestettävissä, kun koko ajan tiesi, että matkaa oli naurettavat vajaa 20km jäljellä ennen lepoa. Vaikka Nauvon pikkuiselle kylänraitille kurvatessa edessä oli vielä tuossa vaiheessa matkaa määrittämätön määrä uusia pyöräilypäiviä, olo oli voittaja, koska jo tuossa vaiheessa olin polkenut tuplasti aiemman ennätykseni yli ja selvinnyt siitä hengissä.



Nauvossa meillä oli todella reippaasti aikaa käydä kaupoilla ostamassa illan ruokatarvikkeet, löllyä vierasvenesataman laiturilla ja tutustua kylään ennen Seilin lautan lähtöä. Kevään tuutorileirin jälkeen päätin, että Jarkon on nähtävä Seili ja tämän reissun yhteyteen saimme visiitin näppärästi ujutettua. Hiukan hankalaksi ratkaisuksi osoittautui kuitenkin päätös yöpyä Seilissä, jossa vieraille avoimet alueet on rajattu tiukasti, mutta loppujen lopuksi löysimme loistavan merenrantapaikan, johon pystytimme jokamiehen oikeuksien nojalla telttamme. Ainakin kesänä 2016 Seiliin liikennöi m/s Östern ja matka maksoi aikuiselta 6e suuntaansa. Kurjaa kyllä pyörästä olisi pitänyt maksaa 4e lisämaksu per pyörä, joten teimme satamassa pikapäätöksen jättää pyörät Nauvoon odottamaan paluutamme.




Kun tuona iltana istui merivedenpuhtaana silokalliolla merenrannalla, kehossa pieni pehmeä uupumus, silmissä auringonlasku ja vieressä maailman paras matkakaveri, oli mahdotonta olla olematta äärimmäisen onnellinen. Ei ollut eilistä, ei huomista vaan tasan se hetki ja siinä oli kaikki tarvittava ♥

2 kommenttia:

  1. En tiedä onko kyseessä selainkohtainen ongelma, mutta olen pannut merkille, että blogisi kaikki kuvat menevät omituisella tavalla tekstin päälle. Se haittaa lukemista aika paljon. Sisältö sinänsä on tosi hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Tutkin asiaa nopsaan ja Firefox ja Safari näyttävät toimivan normaalisti. Chrome jäi testaamatta, mutta ongelmaksi osoittautui Internet Explorer. Käytätkö IE:tä? Tosi pahalta kyllä näytti noi ekat kuvanjälkeiset tekstirivit, että en ihmettele että lukeminen tuntuu vaikealta. Surkeinta tässä on, että en osaa ongelmalle mitään tehdä :/ Käytän itse juurikin firefoxia läppärillä ja safaria tabletilla, enkä ie:tä ikinä, joten en ollut edes huomannut ongelmaa. Oon pahoillani :( Kiitos kuitenkin että kerroit viasta!

      Poista