torstai 8. syyskuuta 2016

Aneviikko

Minulla on nyt takana kolme viikkoa kirurgian kurssin opetusta. Plakkarissa on viikko pööpöilyä gastrologian poleilla Tyksissä, viikko monenmoista gastron opetusta Vaasassa ja viikko anestesiologiaa Turussa. Puhtaan kirurgian opetuksen ohella meille nimittäin opetetaan tänä syksynä perustiedot myös anestesiologiasta, traumatologiasta ja säteilysuojelusta, ja ainakin minulle jo aivan ensimmäiset kokemukset anestesiologiasta ovat olleet valaisevia.  

"Ahaaaaa, että ne ei ainoastaan pistä ihmiseen nukutusainetta ennen leikkausta."
JA
"Jaaaaaa, että tuon takia niiden kannattaa sittenkin olla aivan oma erikoisalansa."

Minulla ei siis etukäteen ollut mitään ajatusta, mitä anestesialääkäreiden työhön oikeasti kuuluu, ja olin vain pienessä päässäni pohtinut, että miten ihmeen vaikeaa ihmisen nukuttaminen voi olla, jos siihen tarvitaan kuuden vuoden erikoislääkärikoulutuksen käyneitä ihmisiä. Tämä on alkanut kirran kurssin aikana pikku hiljaa selvitä.


Anestesialääkäri ja -hoitaja kun eivät tosiaan ainoastaan nukuta potilasta, vaan vahtivat ja ylläpitävät leikkauksen aikana potilaan kaikkia elintoimintoja, mukaan lukien niinkin perustavanlaatuiset toimet kuin hengitys ja verenkierto. Kirurgin tehtäväksi jää vain marssia saliin potilaan ollessa valmis viillettäväksi ja hoitaa hommansa, kun tätä ennen koko joukko ihmisiä on häärännyt leikkaussalissa jo aivan minimissään puolisen tuntia (eilen meni puolitoista tuntia) varmistaakseen, että potilas on saatu uneen, kivuttomaksi, liikkumattomaksi, elintoiminnoiltaan vakaaksi sekä leikkausalue on saatu puhtaaksi ja peitellyksi. Leikkauksen aikanakin anestesiapää on se, joka vastaa potilaan elimistön toiminnasta = hengissä pysymisestä ja kirurgi pyrkii "vain" hoitamaan operaationsa. Tämän oivallettuani aloin äkisti nauttia ajatuksesta, että anestasialääkäri on opiskellut muutaman vuoden peruslääkäriä enemmän.

Tällä viikolla anen ohjelma on pitänyt sisällään leikkaussaleissa anestesialääkärin työn seuraamista ja hänen valvonnassaan pienten anestesiologisten toimenpiteiden tekemistä. Minä esimerkiksi aloitin viikkoni kanyloimalla ihkaensimmäisen oikean potilaani! Ja vieläpä onnistuin siinä kerrasta! En kuitenkaan vielä oikein laskenut tuota ns. oikeaksi potilaan kanyloimiseksi, koska hän oli pistoni aikaan jo unessa. Onneksi heti tiistaina sain kuitenkin kanyloida hereillä olevan potilaan, ja minun pistämäni kanyyli toimi koko leikkauksen ajan ainoana suoniyhteytenä. Olinko ehkä hiukan ylpeä itsestäni, vaikka ulospäin koitinkin pysytellä tyynen coolina, koska onhan kanyylin pistäminen nyt perusjutuista perusjutuin, varsinkin anestesiapuolen ihmisille. Minulle tuo pisto oli kuitenkin voitto, koska onhan eka kerta nyt aina eka kerta.


Kanyloinnin lisäksi olen viikon aikana päässyt ventiloimaan potilasta maskin ja palkeen avulla ja laittamaan larynxmaskin. Nukutuksen aikana potilaalta katoaa pitkälti kyky hengittää itse, joten hengitystä hoitamaan tarvitaan respiraattori, joka pumppaa happea/ilmaa/nukutusainetta keuhkoihin sisään ja ulos. Jotta tuo systeemi toimii, täytyy potilaan ilmatien pysyä auki, mikä varmistetaan joko laittamalla suun kautta henkitorven suulle asettuva larynxmaski tai intuboimalla potilas eli työntämällä henkitorveen ilmaputki, joka pienen ilmapalluran avulla pumpataan ilmatiiviiksi. Intubaatio on myös se toimenpide, jota telkkarissa aina vimmatusti tehdään, kun potilas valahtaa huonokuntoiseksi, eli todellista showlääketiedettä parhaimmillaan.

Meillä oli syksyn alussa ilmatien turvaamisharkka, jossa saimme kokeilla nielutuubin, larynxmaskin ja intubaatioputken laittoa. Harkassa kaikki sujui helposti, mutta tottakai todelliset ihmiset ovat nukkeja mutkikkaampia ja vielä keskenään hyvin erilaisia. Niinpä tänäänkin meinasi mennä sormi suuhun, kun larynxmaski ei tykännytkään solahtaa paikalleen. Onneksi vieressä oli koko ajan anelääkäri, joka lopulta hoiti homman, ja jonka toteamus, että tälle potilaalle maski oli oikeasti vaikea laittaa, lohdutti hiukan epäonnistunutta kandia.

Eka intubaatiokokeilu antaa vielä odottaa itseään, mutta jospa kolmen viikon päästä, kun menen käytännön viikolle jälleen leikkausosastolle seuraamaan anestesiologia. Tällä hetkellä fiilis tuon viikon suhteen on erittäin hyvä!


Kaikesta itse puuhailun hypeilystä huolimatta parastahan tässä viikossa oli kuitenkin leikkaussalimyssy, joka salli venyttää hiustenpesua yhdellä ekstrapäivällä.

P.s. Huomenna Liedon terveyskeskukseen pientoimenpidepäivään, jossa poistelemme oikeiden potilaiden oikeita luomia jne. Hauska tunne oikeastaan vähän jopa odottaa huomista eikä olla vain kauhuissaan.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hurjan mielenkiintoiselta, en malta odottaa että pääsisin itse tuohon tilanteeseen :) Onnea onnistuneesta kanyloinnista! Itsekin kerran pääsin kanyloimaan unessa olevan potilaan ja oli sekin tosi hienoa, vaikka onhan hereillä olevan potilaan kanylointi vähän erilaista. Ja ihan syystä voit olla ylpeä itsestäsi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllävän nopeasti vuodet vaan kuuluu ja yhtäkkiä tajuaakin olevansa jo hurja pitkällä opinnoissa ja tekevänsä asioita, joista ennen vaan kuuli luennoilla. Et yllättävän pian pääset säkin tositoimiin, vaikka nyt tuntus et kaikki on ihan alussa ;)

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta, oon monesti miettinyt tuota samaa että miks anestesialekuri erikoistuu ku jos vaan tökätään mömmöt potilaalle ja katsellaan vierestä kun kirurgi leikkaa :D Tämä siis täysin maallikon pohdintoja, itsellä vielä pääsykoe selättämättä. Tämä oli hyvin valaisevaa, lisää tällaisia kirjoituksia kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah hyvä et joku muukin ollut yhtä pihalla :D Oon monta vuotta jo miettiny et mitä ne anet oikein tekee ja ihmetelly et miks kaverit on innostuneita anestesiologiaan erikoistumisesta. Et mitä jännää siinä nyt on jos vaan nukutellaan ihmisiä. Tää viikko valaisi :D

      Poista