keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Yle-viikko Porissa

Minä vietin viime viikon hajautusopetuksessa Porissa. En tosin kirran kurssin puitteissa, kuten tämän syksyn tyyliin sopisi, vaan yleislääketieteen opintokokonaisuuteen kuuluvan yle-viikon parissa.

Turussa yleislääketieteen, eli se mitä käsitetään terveyskeskuslääkärin työnä, opetus kulkee koko kuuden vuoden ajan sivujuonteena muiden erikoisalojen kurssien ohella. Kuulostaa sinänsä jännältä, koska kuuden vuoden lääkiksen jälkeenhän meistä tulee juuri niitä tk-lääkäreitä, että miksi yleislääketiedettä ei opiskella aivan koko ajan, mutta jippo taitaa olla siinä, että terveyskeskuslääkärin työ pyörii aivan kaiken lääkiksessä opetettavan ympärillä. Tk-ssa pitää osata kaikista erikoisaloista sen verran, että osaa itse hoitaa helposti hoidettavissa olevat ongelmat, ohjata jatkotutkimuksiin epäselvät ja potentiaalisesti vakavammat ongelmat sekä tietysti erottaa joukosta vaarattomat, itsestään ajan kanssa hoituvat vaivat. Kuulostaa helpolta, ja olinkin aina itse ajatellut, että kyllähän tk-lääkärin hommat nyt hoituvat kuuden vuoden opintojen jälkeen, mutta tämänkin oletuksen suhteen lääkis on opettanut, että totuus oletusta ihmeellisempää. Tk-lääkärin työ on todella haastavaa.

Untitled
Untitled

Turun yle-viikko tarkoittaa kolmosvuoden keväällä tai nelosvuoden syksyllä suoritettavaa neljän päivän klo 8-16 tapahtuvaa ohjattua lääkärin työtä opetusterveyskeskuksessa Turussa, Salossa, Porissa tai Vaasassa. Viime viikon ma-to me kandit otimme jokaisena päivänä vastaan neljä omaa potilasta ikiomissa vastaanottohuoneissamme, joiden ovenpielissä luki nimikyltissä meidän nimemme ja tittelimme. Hurjaa, minkä fiiliksen pieni nimikyltti voikaan saada aikaan! Ekaa kertaa ikinä minkään ovenpielessä luki Xxx Krista, lääketieteen kandidaatti, ja varsinkaan sellaisen oven, joka johdattaa omaan söpöön vastaanottohuoneeseeni, jossa kaikki tarvikkeet korvalampusta liukuvoiteeseen odottavat kauniissa rivissä vain minua ♥

Meillä oli viikon aikana jokaisen potilaan vastaanottoon varattuna kokonaisuudessaan 90 minuuttia. Kuulostaa todella hurjalta määrältä aikaa, mutta ihmeellisesti minä ainakin sain puolitoistatuntisen tuhlattua lähes jokaisen potilaan kohdalla. 90 minuuttinen oli jaettu suuntaviivoja antaviin 30 minuuttisiin, joista ensimmäisen aikana minä itse pyysin potilaan huoneeseen, haastattelin, keskustelin ja tutkin hänet. Tämän tehtyäni soitin ohjaavalle lääkärilleni, joka saapui samaan huoneeseen keskustelemaan minun ja potilaan kanssa, tutkimaan mahdollisesti lisää/itse ja kertomaan jatkosuunnitelman. Viimeiset 30 minuuttia vastaanotosta oli varattu potilastekstin, lähetteiden ja reseptien kirjoittamiseen sekä seuraavan potilaan tietoihin perehtymiseen. Ja kappas, sitten olikin jo aika aloittaa setti alusta. Kontrastia tosielämään opetustilanteessamme oli melko rajusti, koska todellisessa terveyskeskuksessa kaikkeen edellä mainittuun on yleensä aikaa vain 20 minuuttia. 20! Aivan järjetöntä.

Untitled
Untitled
Untitled

Mitä kaikkea minulle tuli neljän päivän aikana vastaan? Tuntui, että aivan kaikenlaista, vaikka potilasaineistomme oli etukäteen koetettu rajata vain sisätautisiin tai kirurgisiin ongelmiin. Oikean tk-elämän lapsipotilaat, psyykepotilaat ja gynekologiset vaivat jne jäivät siis vielä ulkopuolelle, koska olemme vasta kliinisen uramme alkutaipaleella. Vain kahteen erikoisalaan rajatunkin potilasaineiston kanssa pääsin viikon aikana muun muassa tutkimaan paljon tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja (olkapäätä, selkää ja jalkaa), poistamaan yhden luomen, selvittelemään huimauksen/heikotuksen/hengenahdistuksen syitä ja kirjoittamaan sairaslomaa flunssaan. Samalla tuli luonnollisesti kerrattua ekg:n tulkintaa, labratulosten merkityksiä ja eri sairauksien hoitolinjoja.

Parasta viikossa oli tajuta, että kyllä minä jo osaan aika paljon, vaikka samaan aikaan toisaalta tuntuikin, että enhän minä osaa mitään. Mahtavia olivat myös hetket, jolloin potilaan olemuksesta saattoi aistia, että käynti oli helpottanut häntä, vaikka vaivaan ei välttämättä selkeää apua olisikaan löytynyt. Konkreettisesti eteenpäin oli menty myös jännittämisen suhteen, koska viime kevään alussa pelkäsin kuollakseni ajatusta yle-viikosta, mutta viime viikolla en stressannut yhtenäkään iltana etukäteen seuraavaa päivää.

Kaikesta sairauksiin liittyvästä opista huolimatta, tärkeimpänä opin yle-viikon aikana paremmin kohtaamaan erilaisia ihmisiä, reagoimaan heidän tunteisiinsa ja näkemään ruohonjuuritasolla, mitä terveyskeskuslääkärin työ on verrattuna sairaalamaailmaan, jota me lääkiksen aikana pitkälti elämme. Sairaala on kupla, jossa oikeasti sairaiden ihmisten keskellä välillä unohtaa, mitä terveydenhuollon ensilinjaan kuuluu. Siksi on mahtavaa, että tälläistä opetusta järjestetään, go Turun lääkis!

2 kommenttia:

  1. Vitsit kuulostaa kivalta! Pääsee niin sanotusti oikeisiin hommiin, mutta on joku jolta kysyä ja varmistaa oman tekemisen. Se on kyllä totta, että lääkiksessä on oma sairaalakupla. Ensimmäisen kuukauden aikana on huomannut, että meille puhutaan lähinnä erikoistumisesta ja sairaalamaailmasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli kyllä mahtava viikko! Ja sittenkin kun puhuminen etenee sanoista tekoihin niin sairaalassahan me ollaan koko ajan harjottelemassa! Tämmösten pienten makupalojen ja kesätöiden kautta päästään vasta tutustuu perusterveydenhuollon puoleen, muuten koko ajan pyöritään erikoissairaanhoidossa, jossa ihmisten vaivat on kuitenkin hyvin erilaisia :-/

      Poista