torstai 6. lokakuuta 2016

PPE+D = painelu-puhalluselvytys + defibrillaattori

"30 painallusta, 2 puhallusta. Siitä keskeltä rintakehää, nännien välistä suurinpiirtein, ja tarpeeksi voimakkaasti, 5-6 senttiä pitäisi rintakehän painua. Mäntämäinen liike ja tahtina sellanen 100-120 kertaa minuutissa. Kannattaa vaikka Stayin' alivea siinä lauleskella niin pysyy tempo oikeana. Ei tämä elvyttäminen ole mitään rakettitiedettä."

Painelu-puhalluselvytyksen perusteet on käyty läpi lukemattomia kertoja. Muistan miten innoissani olin 15-vuotiaana isoskoulutusleirillä, kun ensimmäistä kertaa pääsin testaamaan painelua ja puhaltamista Anne-nukella. Olin liekeissä, koska tarjolla oli ensi kertaa elämässäni jotain noin kouriintuntuvan lääketieteellistä, ja olin jo tuossa vaiheessa hyvin kiinnostunut ihmiskehosta, sen toiminnasta ja erityisesti sen epätoiminnasta. Tuohon aikaan defibrillaattorit eivät vielä olleet yleistyneet, joten elvytystreenissä sai keskittyä vain painelusta ja puhalluksesta selviämiseen. Ja siitähän selvittiin.

Seuraavan kerran PPE nousi esiin SPR:n ensiapukurssilla ollessani ekaa vuotta yliopistossa Kuopiossa. Jälleen samat lorut: 30:2, keskeltä rintaa, rivakka tahti ja mäntämäinen liike. Jokainen vuoron perään sai käydä painelemassa nukkea ja kouluttaja tarkisti tekniikan ja antoi vinkkejä tyylin parantamiseen. Hyvää treeniä, hyvää treeniä.

Untitled

Lääkiksessä elvytys muuttui. Se alkoi harkoissa tulla ajatuksiin asiana, joka kuuluu työnkuvaan, ei vain yleishyödyllisiin kansalaistaitoihin. Tarkoittaen, että lääkärinä minun pitää olla se, joka kykenee laadukkaaseen elvytykseen. En voi puolustautua, että olen vain peruskaduntallaaja, vaan minä olen lääkäri. Se, joka työkseen pitää huolta ihmisten terveydestä, se, joka on saanut koulutusta elvytystilanteisiin ja se, jonka täytyy kyetä toimimaan niissä oikein. Vastuu tästä on alkanut painamaan sitä enemmän, mitä syvemmälle klinikkaa on upottu ja mitä lähemmäs oikeita lääkärin töitä on tultu.

Tähän mennessä olen lääkiksessä käynyt läpi ehkä noin viisi elvytysharkkaa. Parhaiten mieleen ovat jääneet parhaat mutta raskaimmat oppimistilanteet eli simuloidut elvytystilanteet, joissa meille kerrotaan tilanne ja annetaan käsky toimia. Loppuyhteenvedossa sitten keskustellaan tilanne läpi ja pohditaan, mikä meni hyvin ja mikä voisi mennä vielä paremmin. Tuolloin vuonna 2014 painotus oli perusasioissa: tunnista elottomuus, ala painella oikein, hälytä apua jne. Ne ovatkin elintärkeitä: varhainen elottomuuden tunnistaminen, laadukas, keskeytymätön PPE ja mahdollisimman nopea defibrillointi ovat tutkitusti ainoat potilaan ennustetta parantavat tekijät! Luonnollisesti nämä elintärkeät perustoimet ovat edelleen keskiössä meidän tämän syksyn elvytysharkoissa, mutta anestesiologian ja tehohoidon opetuksen myötä myös lisäsävyjä on saatu. Meitä opetetaan johtamaan elvytystilannetta.

Untitled

Lääkärin odotetaan olevan se, jolla homma on hanskassa, vaikka tietysti tilanteesta ja kokemuksesta riippuen myös muun ammattikunnan edustaja voi olla paras johtamaan elvytystä. Parhaimmillaan elvytystilanteessa on paikalla 4-5 ihmistä, joista yksi hoitaa hengitysteitä, yksi deffaa, kaksi vuorottelee painelun ja suoniyhteyden/lääkkeiden/hätäpuhelun/jne välillä ja yksi johtaa.

Ei muuten ole ihan helppoa, vaikka rakettitieteestä ei olekaan kysymys. Ohjeiden selkeä antaminen ja kohdistaminen, kaiken muistaminen ja tilanteesta vastaaminen on todella kuumottavaa, ja hyväksi tuleminen vaatisi paljon treeniä. Tänä syksynä olen päässyt mukaan neljään eri simuloituun tilanteeseen ja jokaisesta riittää opittavaa ja korjattavaa, vaikka samoja asioita on tänä syksynä puitu luennoillakin. Tämä onkin minusta elvyttämisen näennäisen vaikeuden ydin. Jos asiat eivät mene 100% oikein, vaikka ne on juuri luennoitu ja treenattu, miten hyvin niiden voi odottaa menevän kuukausien tai jopa vuosien elvytystreenitauon jälkeen?

Siispä kannustan kaikkia kertaamaan elvytystilannetta säännöllisin väliajoin ja änkemään mukaan aivan kaikkiin mahdollisiin harkkoihin, joissa elvytystä kerrataan, koska jokainen hands on -harkka tuo pykälän lisää varmuutta omaan toimintaan ja parhaimmillaan se varmuus voi pelastaa ihmishenkiä.

2 kommenttia:

  1. Hyvä pointti, erityisesti (tulevien) lääkärien ja hoitajien soisi pitävän elvytystaidot ajan tasalla! Kertaalleen elvytystilanteessa olleena voin sanoa, että vaikka kuinka hyvin olisi ne asiat oppinut, todellinen tilanne on ihan eri juttu eikä etukäteen voi sanoa, miten itse tulee tositilanteessa toimimaan. Mutta totta kai mitä paremmin elvytystaidot ovat iskostuneet selkärankaan, sitä paremmin ne todennäköisesti saa paineenkin alla palautettua mieleen :) Ja tuo tilanteen johtaminen on toki ihan oma lukunsa. Treeniä tarvitaan siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti todellinen tilanne on vielä aivan oma lukunsa! Aivan mahdoton kuvitella miten itse esim reagoisi tositilanteessa. Voi vaan toivoa, että saisi toimituksi. Sen takia olisikin hyvä saada mahdollisimman paljon perustreeniä, että todellisessa tlanteessa olisi edes jotain toivoa kaivaa toimintamallit suoraan takaraivon perukoilta ilman ylimääräistä ajattelemista. Ja se on käsittämätöntä, miten nopeasti asiat myös unohtuu eli tarvittaisiin tosiaan säännöllistä treeniä!

      Poista