lauantai 5. marraskuuta 2016

Kirran highlightit 1/2

Järkyttävää kyllä lokakuu taipui marraskuuksi, syksy alkaa kääntyä oikeasti talveksi (Turun ensilumi, check!) ja nelosen syksyn tenttirumba starttasi perjantaina radiologialla. On huolestuttavaa, että kirurgian kurssista on takana lonkalta heittäen 3/4 ja minusta tuntuu, etten ole oppinut mitään... Tottakai minä oikeasti olen kaikenlaista oppinut, mutta sisälläni on kirran suhteen silti sellainen tyhjä olo, että aivan kuin koko syksy olisi vain kiitänyt mitään tekemättä/näkemättä ohi.

Koska tähän mennessä olen ehtinyt blogissa lähinnä vain haukkua kirurgiaa (älkää huoliko, vieläkin tarkempi kirra-aggressiopostaus on luvassa lähempänä tenttiä, kun voin olla aivan varma, ettei kirurgialla ole enää mitään takataskussaan), ajattelin tänään keskittyä olemaan positiivinen. Kirurgia on kivaa. Tämä syksy on ollut hieno. Minä valehtelen sujuvasti. Ja tähän syksyyn on ihan oikeasti mahtunut huippuja kokemuksia, joita listaan seuraavaksi.

Untitled

1. Leikkaussalit

Lääkis on siitä hauska paikka, että täällä pääsee moniin paikkoihin, joihin tavan talliaisella ei ole mitään asiaa, kuten esimerkiksi leikkaussaleihin. On ollut käsittämättömän hienoa nähdä miten, millaisissa tiloissa ja millaisten ihmisten toimesta potilaita leikataan, koska aiemmat kokemukset leikkurista ovat olleet ainoastaan telkkarista, missä leikkaussalissa on koko ajan paniikki päällä ja veri lentää pitkin seiniä.

Olinkin etukäteen aivan varma, että leikkaussalit ovat taianomaisia paikkoja, joissa keskustellaan matalalla äänellä elämän ja kuoleman kysymyksistä veitsen kiitäessä ees taas potilaassa, ihmisillä on kiire ja kaikki säntäilevät koko ajan sinne tänne. Syksyn ekoilla kerroilla leikkaussalissa olinkin aivan pelko pyllyssä, että tuhoan koko salin ja sen toiminnan kannalta kriittisen harmonian koskemalla luvattomaan paikkaan, kulkemalla väärästä ovesta tai ihan vain hengittämällä väärään suuntaan, eikä pelko ole vieläkään täysin väistynyt, mutta onneksi jo kuitenkin hiukan helpottunut.

Lisäksi myös pelkäsin, että koko kirurgian henkilökunta nylkee minut elävältä väärin tehdessäni, koska mielikuvissani kirurgit ja leikkaussalihoitajat olivat kandeja syöviä monstereita. Elävältä syödyksi tulemisen sijaan olen kuitenkin kuluneiden 2,5kk aikana saanut nähdä lähemmäs parikymmentä kertaa kuinka hillityn arkisesti leikkaussali toimii: potilas saapuu, hänet nukutetaan, leikkausalue pestään, välineistö valmistellaan, kirurgi puetaan ja ihmiskehon sisään tunkeudutaan veitsien kanssa tyynen rauhallisesti, aivan kuin kyseessä olisi jokapäiväinen homma. Paitsi ainiin, niinhän se kirurgeille ja leikkaussalihoitajille onkin.

Ja sen vakavan, matalaäänisen keskustelun sijaan taustalla muuten soi radiosta Cheekin All good everything, jonka päälle puidaan toissaviikon lomamatkan kohokohtia. Hyvästi mystiikka.

Untitled

2. Anestesiaviikot

Kirurgian ohella olemme opetelleet syksyn aikana myös tehohoidon ja anestesiologian perusteita. Kirjoitin jo aiemmin oivalluksestani, että anestesiologia on niin paljon muutakin kuin potilaan uneen saamista, ja syksyn parhaita kokemuksia ovatkin olleet aneviikot leikkaussaleissa. Pääsin parin viikon aikana kanyloimaan isommilla neuloilla kuin ikinä aiemmin, olemaan mukana potilaan nukuttamisessa aivan hands on, ventiloimaan happimaskilla, kokeilemaan intubaatiota, laittamaan larynx-maskin ja antamaan lääkkeitä. Lisäksi aneviikkoihin kuuluvissa simulaatioharkoissa pääsimme leikkimään elvytysroolileikkejä, jotka ahdistavuudessaan ovat ärsyttävän hyviä oppimisen kannalta. Siispä anelle iso plussa tältä syksyltä!



3. Päivystyssektio

Suoritin yhden viidestä pakollisesta 8h päivystyksestä Porin hajautusviikon aikana Porin keskussairaalan leikkurissa ja tuo kahdeksantuntinen antoi minulle kaikessa raskaudessaan 2/6 merkintää tähän tuplapostaukseen. Näistä kahdesta emotionaalisesti hurjempana kokemuksena pääsin näkemään, kun uusi pienenpieni ihminen syntyi sektiolla tähän maailmaan. Kokemus oli todella vahva. En ollut koskaan ennen nähnyt syntymää tai noin vastasyntynyttä lasta, ja minulta meinasi päästä itku siellä gynekologisen leikkaussalin reunalla seisoessani. Tuntui käsittämättömältä, että pari minuuttia sitten aivan hiljainen raskausmaha muuttui äkisti uudeksi pieneksi ihmiseksi, joka päästi pienen ensirääkäisynsä aivan siinä minun silmieni edessä ja teki siinä hetkessä vanhemmistaan maailman onnellisimpia. Kaikessa mykistävyydessään sektion näkeminen kuitenkin myös vahvisti, että siihen on todella hyvä syy, miksi alatiesynnytyksen sanotaan olevan naisen keholle sektiota helpompi...

Minun oli pakko jakaa teksti kahteen osaan tässä kirjoittaessani, koska eksyin taas selostamaan asioita liian pitkästi, mutta hei, ei uuden ihmisen syntymään tai leikkaussalien mystiikkaa voi avata vain parilla lauseella! Siispä postauksen kakkososa ilmestyy lähiaikoina omana tekstinään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti