maanantai 28. marraskuuta 2016

Vesivahinko

"Ainiin muuten, meillä on vesivahinko. Se tulee teidän puolelta." Kauneinta mitä naapuri voi toiselle sanoa.

Me kuulimme nämä sanat viime viikko sitten perjantaina, kun satuimme törmäämään seinänaapuriimme lounaalta kotiin kävellessä. Välittömästi yksinkertaisen lauseen sisällön ymmärrettyäni, lisämumuaisesta syöksähti adrenaliinimyrsky vereen ja rinta-alassa muljahti: meidän puolelta, vesivahinko?! Vesivahinko sanana kuulostaa homeelta, väliaikaisasunnolta ja kymmenien tuhansien eurojen laskulta, joka johtuu hutiloinnista, suihkuun sammumisesta tai laittomasta astianpesukoneen asennuksesta, joista mitään emme ole kuluneen yli neljän vuoden aikana harrastaneet. Silti meidän naapurimme keittiössä on vesivahinko. Ja se tulee meidän puoleltamme.

IMG_3797

Naapurimme teille tulee pian huoltomies kylään -vinkistä viisastuneena ehdimme tehdä vessalle pienen perjantaipikasiivouksen ennen huoltomiehen saapumista, vahvistaaksemme yleistä uskoa kunnon kansalaisuuteemme ja säädylliseen kylpyhuone-elämäntapaamme, johon ei kuulu suihkuun sammumista, veden huljuttelua ympäriinsä eikä edes virheellisiä pesukoneasennuksia. Onneksi omaa kylppäriä vesivahinkosilmällä katsellessa uskalsimme jo kahden akateemikonkin analyysien perusteella huokaista helpotuksesta - omilla toimillamme emme olleet mitenkään voineet aiheuttaa minkäänlaista vesivahinkoa.

Samaa mieltä oli onneksi myös kylppärimme tilan tarkistamaan tullut vesivahinkojen ammattimies. Saimme puhtaat paperit oman toimintamme osalta ja vieläpä kehut hyvin pidetystä kylpyhuoneesta. Vesivahingon taustalta löytyi seinän sisässä meidän vessanpönttömme takana kulkenut patteri/lämpö(?)putki, joka tihutti vettä meidän vessamme ja naapurin keittiön välisen seinän sisään. Huh, mikä helpotuksen huokaus.

IMG_3791
IMG_3790

Toistaiseksi näyttää, että selvisimme vähällä. Huoltomies kävi yhden päivän korjaamassa hajonnutta putkea meidän vessamme kautta ja nyt olemme vajaan viikon viettäneet reikä vessan seinässä. Tulevina päivinä huoltomies tulee uudelleen tarkastamaan tilanteen ja toivottavasti toteaa korjauksen onnistuneeksi, jolloin saisimme seinän reiän umpeen, vessanpöntön jälleen tiukasti paikalleen ja jättää koko vesivahinkotapauksen taaksemme. Toinen vaihtoehto on, että korjaus ei ole onnistunut pienen seinäreiän kautta, ja seuraavaksi meidän kylppärimme koko yksi seinä puretaan ja meidän täytyy muuttaa evakkoon remontin ajaksi. Jotenkin toivoisin tuota ensimmäistä.


2 kommenttia:

  1. Apua, ihan omassakin sydänalassa muljahti, kun kuvittelin vastaavan tilanteen omalle kohdalle. Tuo on (ollut) ihan pahin pelkoni :P Toivottavasti asia korjaantuu tällä eikä evakkoa tarvita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep, täsmälleen sama mulla. Onneksi huoltomies antoi tarkistuskäynnillään puhtaat paperit ja nyt pytty on jo tukevasti paikallaan ja seinän reiki tukittu eli säikähdyksellä selvittiin onneksi :)

      Poista