torstai 3. marraskuuta 2016

Vuosipäiväviikonlopun toinen päivä

Edellinen viisivuotisvuosipäiväjuhlaviikonloppupostaus (Suomi, mikä ihana yhdyssanakieli ♥) jäi ainutkertaiseen tilanteeseen, jossa minua oli juuri edellisenä iltana kosittu maailman kauneimmalla tavalla, olin suostunut vähemmän kauniisti itkemällä puhekyvyttömänä ja nauttinut ihkaekan aamupalan sormussormisena naisena tulevan aviomieheni kanssa. Vasemman nimettömäni jälkeen parhainta lauantaiaamussa oli kuitenkin tieto, että tämä riemu ja juhlahumu jatkuu vielä edelleen, koska lauantai oli minun yllärilahjapäiväni Jarkolle.

Tosiaan, kun toinen on juuri yllättänyt ihanalla löllökylpylälomalla viiden tähden hotellissa ja kosinut tavalla, joka jättää monet muut rakkaustarinat varjoonsa, on hankala pistää paremmaksi. Yhtä suureen yllätykseen olisin ehkä voinut päästä kertomalla, että meille tulee yllätysvauva, mutta onneksi minulle tällä kertaa riitti ihan vain, että yhteinen lomamme jatkuu. Minun ylläripäivänämme me lähdimme viettämään uutta hotelliyötä Helsinkiin Scandic Paasiin!

IMG_3588
IMG_3530
IMG_3536
IMG_3544 – kopio

Ennen bussimatkaa Helsinkiin täytyi kuitenkin käydä tekemässä myös Jarkosta kihlattu mies, koska vain minulle oli etukäteen ostettu sormus. Miehen näkökulmasta sormuskauppa oli niin naurettavan helppoa, että minun melkein tekisi mieli kirjoittaa oma postaus siitä ahdistuksesta, mitä kävin läpi Jarkon ollessa tyytyväinen tasan ensimmäiseen näkemäänsä sormukseen. Ensimmäiseen! Tässäkin mielessä erittäin hyvä, että joku oli tehnyt täydellisen sormusvalinnan minun puolestani, koska olen todella huono tekemään isoja, koko elämänmittaisia päätöksiä, jollaiseksi kihlasormuksen valinnankin lasken. Jarkko joka tapauksessa valitsi kiiltävän tasapintaisen, valkokultaisen, teräväreunaisen ja leveydeltään keskipaksuisen vaihtoehdon, joka sopii hänelle (ja minun sormukseni kanssa yhteen) täydellisesti. Ostimme sormukset toisillemme lahjaksi ja oli/on kyllä maailman suloisinta nähdä Jarkon jatkuvasti ihailevan vasenta kättään samalla tavoin kuin itse vilkuilen non-stoppina omaani.

Helsingille meillä ei ollut mitään tavoitteita. Eikä oikeastaan ollut edes paineita käydä missään kaupungilla kiertelemässä, koska kihlajaisviikonloppua viettäessä oli meistä täysin ok keskittyä vain olemaan yhdessä. Ja vielä, kun hotellihuoneemme sattui olemaan spesiaalihieno ja suuri, ei edes tehnyt mieli poistua huoneelta. Emmekä me illallista lukuunottamatta poistuneetkaan! Sen sijaan me saunoimme (kyllä, hotellihuoneessamme oli oma sauna!), pyörimme ympyrää suuressa huoneessamme, istuskelimme sohvalla, makoilimme sängyllä, ihailimme sisustusta ja katselimme maisemaa leveillä puuikkunalaudoilla istuen.

IMG_3604
IMG_3602
IMG_3508
IMG_3511
IMG_3509

Scandic ketjuna on mennyt ainakin itselläni melko tusinahotellilaariin, mutta silti meille sopivaa hotellia etsiessäni rakastuin täysin juuri Scandicin Paasiin. Hotellin huoneet on sisustettu kolmella eri tyyliteemalla ja esimerkiksi meidän superior plus -huoneemme sijaitsi hotellin vanhassa kivitalo-osassa, mutta oli sisätiloiltaan hyvin moderni ja ihanan outo: paljon mustaa, villi kuositapetti, hyvin modeni kylpyhuone (sauna!) ja muhkea sänky. Voin kertoa, että hiukan hotellirimaa nostettiin tuon viikonlopun aikana. Sen verran luksuksenmakuista elämää sai hotellivieraana viettää.

Illallisen verran hennoimme kuitenkin poistua ulkoilmaan. Kävimme lauantai-iltana testaamassa toisen Helsingin kahdesta korealaisesta ravintolasta, Korea Housen, joka sijaitsi Kruununhaassa melko lähellä meidän hotelliamme. En voisi jälleen olla tyytyväisempi valintaamme. Ruoka oli järjettömän hyvää, ravintola söpön kotikutoinen, henkilökunta hyvin ystävällistä ja hintataso järkevä. Lisäplussana tietysti saimme nautiskella hurjista koreaflasbackeistä Jarkon vaihdon ajalta kahden vuoden takaa. Suosittelen ehdottomasti, jos tykkää aasialaisesta ruuasta, koska fiilis ja ruoka oli aivan suoraan kuin Koreasta. Meidän maksaessamme keittiöstä heippoja huuteli vielä korealaista tv-kanavaa tiskatessaan katseleva iäkkäämpi rouva, mikä ei ainakaan vähentänyt meidän tykästymistämme paikkaan. Ihan ku Koreassa, huokaili Jarkkokin, kun kävelimme ulos.

IMG_3557
IMG_3564 – kopio

Summa summarun meidän juhlaviikonlopusta: oli yksiselitteisen mahtavaa. Kaikki meni niin hienosti nappiin kuin vain pystyi menemään ja koko viikonlopun saimme keskittyä vain nauttimaan yllätyksistä ja toisistamme. Nyt on jälleen uusi ihana kokemus muisteltavaksi ja tietysti överiromanttinen kihlajaistarina lapsenlapsille tarinoitavaksi.

2 kommenttia:

  1. Haha, hotellikuvauksesta tulee mieleen miten epämukava olo itsellä on ollut sen pari kertaa, kun on päätynyt vähän hienompaan paikkaan yöpymään. Jotenkin sellainen sopivasti, mutta ei liikaa nuhjuinen olisi ihan okei ja noissa paremmissa paikoissa tuntee olevansa niin ulkona omalta mukavuusalueeltaan. En mitenkään kritiikkinä teitä kohtaan tarkoita, ihanalta näytti teidän viikonloppu ja olette söpö pari! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas tykkäsin hurjasti, kun oli mukana vähän luksusfiilistä ja kummassakin meijän viikonlopun hotellissa yritin täysillä imeä itseeni tilanteen erityisyyden luomaa huumaa. Vähän snobi musta tosin tuli jo kahden vähän paremmassa hotellissa vietetyn yön aikana: "Nää kylpytakit täällä ei oo yhtään niin pehmeitä, kun toisessa paikassa oli..." :D Kiitos kivoista sanoista :)

      Poista