keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Minä vai me?

Pian viisi ja puoli vuotta parisuhteessa ja neljä ja puoli vuotta yhdessä asuneena, toisen läsnäolo alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Me olemme paketti - kun tilaa toisen, saa usein molemmat. Viime aikoina, erityisesti blogitekstejä kirjoittaessani, olen kuitenkin alkanut tarkkailla sanavalintojani: sanonko minä vai sanonko me, millaista viestiä valintani minusta välittää ja onko valinnalla oikeasti mitään väliä?

Me olemme Jarkon kanssa aina olleet hyvin paljon me. Molemmat tykkäämme viettää aikaa yhdessä, eikä kummallekaan ole iskenyt suhteen aikana ahdistusta oman ajan puutteesta, koska kummallakin on selkeästi omia juttujaan, joiden aikana toisella on mahdollisuus viettää aikaa omassa kodissa ihan vain itsensä kanssa. Koska sellainenkin aika on tärkeää. Minulle ei ole mikään ongelma viettää iltaa vain itseni kanssa, omia juttuja puuhaillen. Nautin, kun saan kuunnella aivan mitä vain musiikkia Abasta Robinin kautta The Arkiin ilman toisen naurahtelua ja viipyä suihkussa ikuisuuden ihoa kuorien, jalkoja raspaten ja säärikarvoja ajellen ilman, että sompailemme pylly vasten pyllyä pienessä suihkussamme. Koska kyllä, me käymme päivittäin yhdessä suihkussa.

31339587881_cc6e2ea1e2_o

Meillä on myös paljon yhteisiä ystäviä, joiden kanssa näemme usein isommalla porukalla niin, että kaikkien paremmat ja huonommat puoliskot ovat mukana. Pikku hiljaa vuosien aikana ihmiset ympärillämmekin ovat nimittäin muuttuneet yhä pysyvimmiksi tuplapakkauksiksi. Kun sovimme näkevämme X:n kanssa, kutsu pitää nykyään sisällään automaattisesti myös Y:n läsnäolon. Luonnollisesti aivan erikseen ovat tilanteet, joissa halutaan nähdä henkilökohtaisemmin hyvän kaverin kanssa ilman yhtäkään ylimääräistä puoliskoa.

Me myös jatkuvasti itse edistämme minästä yhä tiukemmin meiksi muuttumista, järjestämällä muun muassa yhteisiä synttäreitä, joilla tutustutamme ennen omiin henkilökohtaisiin maailmoihimme kuuluneita ihmisiä toisillemme ja toisiinsa. Minun kohdallani merkittävä askel otettiin viime kesänä, kun osallistuin Jarkon luokkakaverin valmistujaisjuhliin, vaikka Jarkko oli Kuopiossa. Siellä minä törötin sosionomijengin kanssa saunan lauteilla ja tunsin olevani ystävieni keskellä, vaikka alunperin kyseiset henkilöt olivat tiukasti osa Jarkon omaa maailmaa.

31339745231_99cd0441f0_o

Jos itse noin kovin ajamme me-muotoon muuttumista, miksi edes nostan aiheen esille? Koska en halua kenenkään kokevan oikeasti, että pyytäessään minut, saa meidät. Koska en kestä ajatusta, että ihmiset ympärilläni ajattelevat minun olevan parisuhteeni jatke, jonka jokainen liike on liike meille, eikä yksikään minulle itselleni. Koska tahdon ihmisten tietävän, että katson maailmaa edelleen omilla silmilläni, haistan omalla nenälläni ja tunnen omien kantapäitteni kautta. Koska minä olen yhä minä, vaikka jaankin maailmani yhä enenevissä toisen ihmisen kanssa.

Tekstissä esiintyi yks. 1. per. taivutettuja verbejä 16 kpl ja mon. 1. per. 11 kpl. Minä olen yhä minä.

Kuvat: Josefina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti