keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Syväriahdistuspaniikki

Se menee aalloissa. Hetkittäin olen maailman ylpein itsestäni ja syväriaiheestani, enkä epäile hetkeäkään, etten saisi opinnäytetyötäni kunnialla tehtyä. Hetkittäin olen kuitenkin pohjalla. Silloin tuntuu, etten ole saanut mitään aikaan, vaikka olen uhrannut työlle kolminumeroisia tunteja. En osaa mitään, en pysty mihinkään eikä minusta varmaan edes tule lääkäriä, koska syvärini jäävät ikuisesti junnaamaan. Tervetuloa minun viime viikkoihini!

Teen syväreinäni kirjallisuuskatsauksen aiheesta lapsen aivojen toiminnallinen kehitys kielenkehityksen näkökulmasta. Aihe minusta todella mielenkiintoinen, mutta voi suuremmat voimat minua auttakoon artikkeleiden lukemisen kanssa. Minulla on valittuna 39 artikkelia, joista jokainen on 6-13 sivua pitkä ja luonnollisesti tieteellistä englantia. Nuo 39 artikkelia minun täytyisi kyetä lukemaan ja ymmärtämään niin, että kykenisin niiden pohjalta kirjoittamaan varsinaisen opinnäytteeni, joka on noin 20 sivuinen yhteenveto lukemistani artikkeleista. Tällä hetkellä luettuja ja ymmärrettyjä artikkeleita on parinkymmenen pintaan, eli voiton puolella ollaan lukemisen suhteen, mutta mitä ihmettä minä sitten teen? Alan kirjoittaa, joo, mutta miten ihmeessä minä sen teen??

Kai tämä epätoivo kuuluu asiaan. Mikä oppari se sellainen olisikaan, joka ei hiukan ahdistaisi. Itse syväreihin suoraan liittyvän ahdistuksen lisäksi minä osaan kuitenkin ahdistua myös ahdistuksestani. Miksi työ tuntuu minulle niin ylitsepääsemättömältä? Jotkut tekevät kanssani täsmälleen samaa ja pyörittävät yhtä aikaa perhettä, ovat crossfitsupertähtiä, valokuvamalleja, käyvät töissä ja valmentavat nappulaliigaa. Minä yritän sentään vain pitää itseni elossa ja viitsin silti valittaa. Millainen surkimus minä oikein olenkaan? Ansaitsenko ylipäätään päästä lääkäriksi? Tiedän, että on aivan hullua verrata itseään muihin ja ajatella tuollaisia typeryyksiä, mutta kaikenlaista ehtii ajattelemaan niinä hetkinä, kun mikään ei tunnu sujuvan. Ja niitä hetkiä on riittänyt.

33052879665_351396cdae_o

On minulla hyviäkin hetkiä syväreiden parissa. Pieninä hetkinä työ imee minut mukaansa ja on mahtavaa ajatella valmista pakettia, jonka saan artikkeleista hiottua. Hauskaa on myös, että aihe ihkaoikeasti kiinnostaa minua ja opin varmasti paljon projektin aikana. Ohjaajani on myös todella taitava ja hänen tapaamisensa jälkeen olen aina täynnä syväri-intoa, vaikka itse työ ei tapaamisen aikana olisikaan mihinkään suuntaan kehittynyt. Enimmäkseen työn eteneminen on kuitenkin todella junnaavaa, koska olen todella hidas lukemaan ja ymmärtämään artikkeleita. Pukerran yhden julkaisun parissa keskimäärin noin 5-6h, mikä tarkoittaa aineistoni koostuessa 39 artikkelista yhteensä noin 214 tuntia, eli aikaa kuluu 8,9 vuorokautta pelkkään aineiston ymmärtämiseen, minkä lisäksi minun täytyisi luoda 20 sivua omaa opinnäytetasoista tekstiä juuri ymmärtämästäni. Huh.

Näen mielikuvissani jo kirkkaasti hetken, jolloin saan valmiin työn kansissa käsiini ja saan jättää viimeiset 1,5 vuotta minua vainonneen syvärivarjon taakseni. Tuo hetki on täynnä skumppaa ja riemua. Harmi vain, että sitä ennen minun täytyisi oikeasti tehdä ne syvärit. Onneksi jo 1/9 pääotsikoiden alle tulevista raakateksteistä valmiina...


Ps. Pahoittelut blogihiljaisuudesta. Tein viime viikon vapaat päivätunnit syväreitä ja pidennetyn viikonlopun vietin Kuopiossa juhlimassa siskoni vanhojentansseja. Lisäksi tällä viikolla on TLKS:n speksin näytösviikko ja olen tänäkin vuonna mukana pumassa (= puvustus ja maskeeraus), joten tämäkin viikko on aikamoista poikkeustilaa.


4 kommenttia:

  1. Voi huh, tsemppiä! En malta odottaa, että pääsen tuohon pisteeseen omien syväreideni kanssa (sarkasmi :D) Tällä hetkellä pähkäilen parin eri aiheen välillä ja fiilis on lähinnä pikkuisen odottavan innostunut :) Meinaa itselläkin pieni ahdistus nousta, kun tiedän jo nyt, ettei alkuinnostuksella hirveän pitkälle pötkitä :D

    Tsemppiä edelleen ja kivaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, nopsaan se aika kuluu eli tervetuloa ihan pian remmiin ahdistumaan :D Minua oikeasti kiinnostaisi tehdä hommaa eteenpäin, mutta kun vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja opiskelulle, syväreille, harrastuksille, parisuhteelle ja ihan vain olemiselle, alkaa korttitalo hajoilla. Noh, josko tämä tästä pikkuhiljaa. Onneksi ohjaajani tosiaan on ihana. En tahdo edes ajatella, millaista olisi puskea syvärisuossa kurjan ohjaajan kanssa.

      Ihanaa kevättä sullekin! (Tällä hetkellä ulkona tosin sataa vettä ainakin Turussa...)

      Poista
  2. Tsemiä syväreihin! Itse väänsin omaa diplomityötäni 3 vuotta :D Olin jo jossain vaiheessa aivan vakuuttunut että minusta tulee yksi niistä "dippainsseistä" jotka ovatkin oikeasti ikiteekkareita :D Luulin että lopussa proffakin uupui ja antoi periksi :D Kun mulla oli dipan esittelytilaisuus, sinne tuli pari muutakin laitoksen proffaa ja assaria että nytkö se oikeesti sai sen tehtyä :D :D Ymmärrän tuskasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea tehdystä työstä! Jälleen yksi inspiroiva esimerkki, että opparisuosta voi nousta voittajana, vaikka kuinka matkan varrella epäilyttäisi, niin itseä kuin opetushenkilökuntaa :DD Yksi kaveri sai myös just viime viikolla syvärinsä pakettiin, niin pakko kai tässä on alkaa onnistumiseen uskoa. Kiitos myötätunnosta!

      Poista