sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Tositarinoita: Hajautuksesta yleisesti ja KNK:n Vaasa-viikosta erityisemmin

Pahoittelut pitkäksi venähtäneestä blogihiljaisuudesta. Syytän pitkästä tauosta ennen kaikkea viikon kestänyttä Vaasan KNK-hajautusta, mutta myös muutamaa mahtavaa illanviettoiltaa ystävien kanssa.

Minulla on paljon kerrottavaa käytännön hommiin edenneestä KNK-kurssista, ekoista lapsipotilaista ja ihanasta ravintolaillasta tyttöjen kanssa, mutta koska huominen harkka edellyttää valmistautumista ja kello on jo yli kymmenen illalla, rikon hiljaisuuden parilla Tositarinatekstillä.

Turhaa lätinää ei todellakaan silti ole tarjolla, vaan tiukka paketti Turun lääkiksen hajautusopetuksesta ja meidän ryhmän viime viikon kuulumiset Vaasasta. Oli muuten huikea viikko, että jos on mahdollisuuksia päästä korvakurssilla Vaasaan, voin erittäin lämpimästi suositella. 


Infoa Turun lääkiksen hajautusopetuksesta:
http://tositarinoita.utu.fi/2017/01/29/hajautus-on-voitto-mutta-kylla-se-toisinaan-myos-hajottaa/

(Olen muuten viime keväänä kirjoittanut myös oman blogini puolelle aiheesta, linkki tässä. Pahoittelut, että kuvat ovat tuossa tekstissä hiukan vinksin vonksin...)


Miten meidän KNK:n hajautuksemme Vaasassa kaikessa huikeudessaan käytännössä sujui?
http://tositarinoita.utu.fi/2017/02/05/korva-nena-kurkkutautien-hajautusviikko-vaasassa/


Palataan siis tulevalla viikolla, koska intoni päästä kirjoittamaan tämän kevään jo tähän mennessä tarjoamista opeista on hurja!

7 kommenttia:

  1. Moikka! Löysin blogisi joskus kuukauden päivät sitten ja olen kahlannut läpi varmaan jokaisen lääkis-tagin alla olevan postauksen. Halusinkin kiittää että olet jakanut omaa matkaasi täällä, tosi kiinnostavaa luettavaa!

    Itse opiskelen neljättä vuotta ihan muuta alaa, mutta viime syksynä lääkis alkoi yhtäkkiä kolkuttaa takaraivossa, ekaa kertaa lukion jälkeen. En ole vielä päättänyt lähdenkö tosissani tavoittelemaan uralle ja opinnoille uutta suuntaa. Lähes valmiiden opintojen heittäminen hukkaan tuntuu tuhlaukselta, toiselta nyt kun tunnen itseni paremmin kuin teininä luulen että lääkärin työ voisi istua omaan luonteeseeni tosi hyvin... Jään pohtimaan ja ehdottomasti seuraamaan sun blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wou, kiva kuulla! Hassua muuten itse ajatella, että blogin aloittamisesta on tosiaan jo sen verran aikaa, että voi alkaa ajatella oikeasti jo kehittyneensä tällä lääkärimatkalla. Koska kyllä minä olen muuttunut ja muutun koko ajan!

      Olen tietty hiukan jäävi sanomaan, mutta kyllä lääkis on todella huikea paikka opiskella ja lääketiede järjettömän mielenkiintoinen ala, josta luotan löytyvät hyvinkin eri tyyppisestä työnkuvasta tykkääville ihmisille vaihtoehtoja. Minusta ei esimerkiksi ikimaailmassa tulisi kirugia, eikä kirurgiksi tähtäävästä kaveristani psykiatria, mutta silti olemme molemmat kahlaamassa samaa lääkistä läpi :D

      Jää pohtimaan ja seuraamaan :) Kiva, kun kommentoit!

      Poista
  2. Olenkohan ikinä kommentoinut jotain? Lukenut olen jo aika pitkään. Tykkään todella sun blogista :) ja sä vaikutat jotenkin niin hauskalta ja ihanalta (tähän mun suomenkielinen taidot eivät ehkä ihan löytänyt oikeita sanoja, mutta toivottavasti meni nyt jotenkuten oikein).

    Näin että nykyään on hajautusta myös Maarianhaminaan. Maarianhaminan tyttönä ajattelin heti että mitä jos kuitenkin hakisin sinne lääkikseen joskus :p

    Olen jo pari vuotta miettinyt mutta juuri tällä hetkellä teen toisen alan tutkimustyötä jatko-opiskelijana. Mutta lääkisajatus ei tahdo päästää musta irti (toisaalta tuskin tämä lääkisblogien lukeminen siihen auttaa :p)
    Ja täytyyhän mun selvitä siitä suomenkielistä opintojen aikana (kyllä, pelottaa...) :p

    Kiitos kuitenkin kivasta blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos paljon, kun kommentoit! Mahtavaa aina kuulla millaisia lukijoita mahtuu joukkoon ja varsinkin, jos oot jo pidempään seurannut :)

      Pari mun kaveria oli just tekemässä 2 viikon Maarianhaminan hajautuksen psykiatrian kurssin osalta ja hmmmm... se oli ollut kokemus :D Käytännön järjestelyt oli ekoina matkaan lähteneillä olleet vähän hankalia ja pieni kielimuuri vaivasi, vaikka heillä ruotsinkielen taito onkin hyvä. Itse olin kauhuissani jo Vaasan hajautuksesta, koska olen todella heikoilla ruotsin kielen taitoni kanssa. Pitäisi vaan rohkeasti käyttää sitä kielitaitoa mikä on, mutta nolottaa niin paljon olla huono... Lisäksi olen kova jännittämään potilaskohtaamisia jo suomenkin kielellä, niin saati sitten ruotsiksi ´:D

      Jos yhtään tuntuu, että lääkis voisi kiinnostaa niin mä kannustan tottakai hakemaan :D ja eikös Helsingissä ole ihan ruotsinkielinenkin linja lääkiksellä? Silloin saisi opiskella omalla äidinkielellä :)

      Kiitos paljon, että kommentoit! Ihana tosiaan kuulla millaisia ihmisiä lukijoihin mahtuu.

      Poista
    2. Onhan Helsingissä ruotsinkielinen linja (mutta Helsingissä taitaa kuitenkin realiteetit olla niin että eivät kaikki opiskelut ruotsiksi onnistu)
      Mutta enimmäkseen se on siitä kiinni että en haluaisi Turusta muuttaa :) enkä Helsingissä asua :p

      Tsemppiä syväreihin! Kyllä minullakin gradu kesti ikuisuuden. Ainakin sen aloittaminen kesti, sitten kun pääsin vauhtiin niin kesti pari viikkoa ennenkuin se oli valmis :p

      Poista
    3. Ps.
      Minä ainakin arvostan tosi paljon jos lääkäri edes yrittää puhua ruotsia, vaikka se ei ihan nappiin menekään.
      Sekin tuntuu heti paremmalta jos lääkäri kysyy että voisinko puhua suomea kun ruotsi ei oikein suju.

      Mua nolottaa suomeksi kirjoittaminen, koska näkyy niin hyvin jos menee pieleen :p mutta puhuminen sujuu nykyään paremmin, olen oppinut olemaan ok sen suhteen että välillä sanon tosi typeriä asioita :p ja minä siis todella olen Ahvenanmaalta alunperin, yrittämällä oppii :) (olen ainakin omasta mielestäni oppinut)

      Poista
    4. Jep, mietinkin tuota jo kun ääneen sanoin, että ei Helsinginkään ruotsinkielinen puoli ole tietty totaalisen ruotsinkielinen, koska potilaatkin on pitkälti suomenkielisiä, plus Helsinki ei todellakaan ole Turku :D En itsekään täältä haluaisi lähteä! Sun kirjoittamasta tekstistä ei voisi edes sitä paitsi sanoa, että et puhu suomea äidinkielenä eli oot todella taitavaksi petrannut suomen. Itselle suurin haaste on juuri se loikka pois omalta mukavuualueelta ja tunne, ettei ole yhtään oma itsensä, kun kieli on niin hukassa. Mutta tosiaan yrittämällä ainoastaan oppii ja onneksi ihmisten asenteet ovat yleensä tosi ihania näissä kielikysymyksissä.

      Kiitos paljon syväritsempeistä! Kaveri sai juuri omansa valmiiksi, niin kai tässä on pakko uskoa, että ne voi joskus saada tehtyäkin :D

      Poista