torstai 20. huhtikuuta 2017

Kandina leikkaussalissa

Palataan hetkeksi viime syksyyn ja kirurgian/anestesiologian kurssiin, kun päivät leikkurissa olivat arkea ja leikkuripipot viuhuen seikkailimme leikkaussalista toiseen. Ihmeellistä kyllä aika on jo nyt kullannut minulle hiukan raskaan kirran kurssin kuukausia ja usein TG4:n (T-sairaalan leikkuri) ohi kävellessäni sisälläni läikähtää jopa pieni kaipuu. Olihan niissä päivissä nyt jotakin, kun päivästä toiseen sai ihmetellä huonosti organisoitua opetusta, odotella leikkauksia alkavaksi ja kirota koko kirurgiaa yhdesssä kurssilaisten kanssa. Enkä oikeasti tarkoita tätä nyt pahalla! Kirurgian kurssi oli aivan omanlaisensa ja jälkikäteen katsottuna sen absurdius laittaa jopa hetkittäin ikävöimään syksyä. Tästäkin huolimatta olen sitä mieltä, että kirran kurssia tulisi rohkeammin kehittää ja uudistaa, koska se voisi palvella opetusta paljon tehokkaammin, kuin se tällä hetkellä tekee.

Kirran kurssi oli myös aluevaltaus vyöhykkeelle, jonne aivan jokaisella ei ole asiaa. Leikkausosasto on omaisilta suljettua aluetta ja osastolle tulevat potilaatkin muistavat vierailustaan ainoastaan osastolle saapumisen ja mahdollisesti poistumisen - muu aika katoaa anestesiologin käsittelyssä. Tuolta kantilta kirran kurssi oli todella arvokasta aikaa. Silmäni näkivät ihmeellisiä asioita, nenäni haistoi absurdeja tuoksuja ja pääsin tekemään kandinäkökulmasta ainutlaatuisia juttuja. Niistä tämä postaus kertoo. Aisti kerrallaan.

33998666232_68691e49f1_o

Näkö

Tätä ihmiset kauhistelevat eniten. Eikö tee pahaa, kun näkee verta ja mahdollisesti elimiäkin, ja kun ihoa viilletään auki? Ei tee. Minua on aina ainoastaan kiinnostanut ihmiskeho niin ulkoa kuin sisältäkin ja kirran kurssi tarjosi mahdollisuuden päästä näkemään turvallisesti ihmisen sisään. Tai niin turvallisesti kuin kirurgia turvallista nyt on. Leikkaussalissa ihmisen ihmisyys muuttuu enemmän ruumiillikseksi, koska anestesian myötä itse ihminen on poissa, on vain ihmisen kuori, jota kirurgi leikkaa. Ihmistä asetellaan suuren ihmisjoukon voimin parempiin asentoihin, hänet peitellään niin, että vain leikkausalue on esillä ja kirurgin saapuessa saliin on ihmisestä jäljellä enää pieni oranssiksi pesty leikkausalue.

Tuon leikkaussteriliteetin takia tehtävä ns. ihmisyyden riisuminen peittelemällä tekee leikkaussalikirurgiasta kandin näkökulmasta melkein pelkästään anatomista ihmettelyä. Tilannetta johtava kirurgi luonnollisesti näkee tilanteen laajemmin leikatessaan. Jaahas tuossa on iso paksu verisuoni. Wou, tuolta vatsanpeitteiden rasva oikeasti näyttää. Oho tossa on maksa ja onpa haima todellisuudessa höttöistä! Ai niitä suolia voi tuolla tavalla ottaa ihan ulos sieltä vatsasta ja laittaa sitten vain takaisin. Silmien näkemät asiat ovat hulluja, jos niitä alkaa ajatella järjellä, mutta leikkaushetkellä ne eivät tunnu hulluilta. Siinä hetkessä ne tuntuvat vain toimenpiteeltä, joka vain satutaan tekemään tällä tavalla tälle kohtaa kehoa.

Haju

Ihminen on lihaa ja verta, ja aivan samoin kuin paistettu lihakin tuoksuu, haisee myös paistettu ihmiskudos. Leikkaussaleissa käytetään nykyaikana paljon polttolaitteita, joilla verenvuoto saadaan pysymään todella minimaalisena. Huolimatta todella tehokkaista ilmastoinneista ja imulaitteista, palaneen kudoksen tuoksu kuuluu leikkaussalin ominaistuoksuihin. Tämäkin kuulostaa paljon brutaalimmalta kuin todellisuus on, koska polttokärjen alla (joka on siis kynää muistuttava väline, ei mikään valtava liekinheitin) palaa pikkuruinen osa vuotavaa suonta ja tsädääm vuoto loppuu kuin seinään, mutta käry jää.

Koska ihminen on ihminen myös leikkaussalissa, on salissa haissut myös ripuli, ja eräässä vatsan alueen leikkauksessa myös vatsaotseloon puhjennut paksusuoli aiheutti ulosteenhajua. Henkilökohtaisesti koen nämä ihmistuoksut hyvin paljon vaikeammiksi, kuin hurjalta kuulostavan poltetun ihmislihan tuoksun.

33771272960_f4062ec739_o

Tunto

Kaikki potilaan ympärillä operoivat henkilöt leikkaavasta kirurgista käsiään vain poissa tieltä pitävään kandiin on leikkaussalissa puettu steriileihin kaapuihin ja hanskoihin. Näiden lisäksi päässä on leikkaussalimyssy, joka mallista riippuen voi olla pelkkä pipo tai koko pään ja kaulan peittävä huppumyssy, ja suun edessä suusuojus. Erikoisuutena ortopedialla käytetään ilmastoituja avaruuskypärähuppuja, joissa pää kokonaisuudessaan jää leikkaussalikaavun sisään ja maailmaa katsellaan muovipleksin läpi ilman suusuojaa tai erillisiä laseja.

Tuon hupun ja kypärän kanssa taistelin kaksi viimeistä kirran viikkoa, jotka suoritin tekonivelkirurgialla. Aluksi puin koko kypärän vinoon, niin että näytin aivan idootilta koko leikkauksen ajan, seuraavaksi sain monena päivänä pääni kipeksi jättämällä pompulan huonosti kypärän alle, sitten tiputtelin ilmastointiakkumötikkää taskustani leikkauksen aikana ja viimeisenä päivänä puin vielä väärän mallisen kypärän, johon leikkurihoitajalla ei ollut sopivaa pleksiosaa. Muutoin huppu oli ihan miellyttävä, koska suusuoja ei ole jatkuvasti tulossa tielle.

Leikkaussalitamineissa tulee usein todella kuuma. Potilaan ympärillä ollaan tiiviissä kasassa melkein kylki kylkeä vasten, valot hohtavat kirkkaina ja kandin tehtävänä on usein pitää esimerkiksi potilaan raajaa tietyssä staattisessa asennossa. Minulla oli monena päivänä käsilihakset kipeinä tekonivellonkkajalkojen kannattelusta. Erityisesti kirran kurssin alussa myös jalat tuntuivat iltaisin väsyneeltä, kun istumaopiskeluun tottunut keho joutui äkisti seisomaan koko päivän.

Tuntoaistin alle kuuluu myös kokemus monien leikkauksien rajuudesta. Ihmistä sahataan, porataan ja väännetään hyvinkin voimakkaasti monien leikkausten aikana, koska leikkauksen suorittaminen vaatii sitä. Itselläni on eniten nähtyjä leikkauksia juuri tekonivelkirurgialta, jossa luita täytyy sahata ja porata, että proteesi saadaan istuvasti paikalleen. Työn fyysisyys yllätti minut.

34156183915_93f5562d52_o

Kuulo

Yleensä salissa soi radio. Hiukan leikkaavasta kirurgista riippuen joko hyvin hiljaa tai melko lujaakin. Korvat kuulevat listahittiä toisensa perään samalla, kun ihmiskeho aukeaa silmien edessä. Tuntuuhan se hassulta, jos asiaa ajattelemalla ajattelee, mutta todellisuudessa leikkaussali on henkilökunnan joka päiväinen työpaikka. Ja onhan musiikki todettu myös potilaan toipumista edistäväksi elementiksi tutkimuksissa.

Itse leikkauksesta lähtee leikattavasta alueesta riippuen porauksen ääniä, rätisevää polttoääntä, lotisevaa nesteääntä tai kurlaavaa imuääntä. Myös kolketta ja kolinaa kuuluu, kun instrumentteja asetellaan ja vaihdellaan. Leikkaushenkilökunta myös keskustelee leikkauksen aikana niin asiasta kun asian vierestäkin.

Maku

Huh, ei sentään. Hajut voivat toisinaan synnyttää makuaistimuksia, mutta henkilökohtaisesti en muista yhtäkään makuaistimukseksi tulkitsemaani kokemusta kirran kurssilta.


Tulipas kilometripostaus! Toivottavasti edes joku jaksoi lukea loppuun tai edes puoleen väliin asti.

12 kommenttia:

  1. Mietin tätä jo silloin syksyllä postauksesi yhteydessä, mutta unohdin kysyä; miksi juuri ortopedialla käytetään niitä avaruuskypärähuppuja? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sait nyt kysyttyä :D Minä uskon tulehdusalttiusajatukseen. Nivelissä on niin vähäinen verenkierto, että tulehduksen paraneminen sellaisen sinne pesiytyessä on huonoa, minkä takia leikkauksissa ollaan erityisvarovaisia, ettei nivelen sisään pääsisi mikrobeja --> huput päähän, että operatöörien päät ovat paremmin eristettynä. Lisäksi orton leikkaukset ovat myös sen verran rajuja, että huppu myös suojaa leikkaajaa esimerkiksi luiden porauksen yhteudessä toisinaan lentävältä murskalta jne.

      Poista
  2. Tää oli tosi hyvä postaus! Tuli vähän dissektiot mieleen noista kuvauksistasi. Mutta on kyllä itsekin joskus jännä päästä leikkaussalin operoivaksi osapuoleksi, kun itse on ollut anestesiologin douppaamana :D Yhdessä leikkauksessa muistan katsoneeni koneelta jääkiekon mm-kisoja, mutta ei mitään hajua ketkä pelasi tai miten ottelussa kävi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva! Hahahah :D Vähän tosiaan erilainen kokemus varmaan siellä veitsen alla ollessa. Mulla ei ole taas sitä puolta kirurgiasta ollenkaan hallussa, kun ei ole itse tarvinnut olla potilaana.

      Poista
  3. Olipas kivasti toteutettu postaus! :)

    VastaaPoista
  4. Ei tuntunut ollenkaan pitkältä postaukselta! :) mielenkiintoista luettavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh hyvä! Oon tosi huono kirjoittamaan lyhyen ytimekkäästi varsinkaan, jos haluan yrittää tuoda tilanteen todellista tunnelmaa mukaan tekstiin. Mutta hyvä, jos mielenkiinto säilyi loppuun asti! :)

      Poista
  5. Oli sen verran mielenkiintosta luettavaa että hyvin jaksoi loppuun asti :) mitä muuten sanoisit ihmiselle, joka hakee lääkikseen mutta jännittää verinäytteiden yms ottamista (huonoja kokemuksia verenluovutuksesta), kaikkeen tottuu ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Hmmm sanoisin, että sinne vain! Kaikkeen tottuu ja pikkuhiljaa tehdessä ja nähdessä asioihin turtuu.

      Jännityksiä neuloja ja verta kohtaan on tietysti erilaista. Jos jännittää jo muiden veren näkemistä/verta ylipäätään tai muiden pistämistä, niin silloin joutuu vähän enemmän työstämään pelkoa/jännitystä, mutta jos jännäys keskittyy lähinnä itse neulan alle joutumiseen, sellaista esiintyy monilla lääkiksessä olevilla. Harkoissa pistelemme toisiamme, mutta oikeassa elämässähän neulan alla ovat potilaat ;)

      Pistämiseen tottuu ja jännityksistä kannattaa rohkeasti puhua ääneen kavereille, niin on kaikkien helpompi olla tilanteessa.

      Poista
  6. Ei tuntunut yhtään liian pitkältä, mielenkiintoinen postaus ja tykkäsin kovasti aisti-teemasta, kivan erilainen teksti! :D

    VastaaPoista