sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Ensikosketus luonnonkosmetiikkaan - Saako turhamaisuudesta nauttia?

Olen tällä hetkellä ristiriitaisessa tilanteessa. Että voisitte paremmin ymmärtää ihotautikurssilla olevan lääkisläisen hämmentynyttä mieltä, kerron alkuun hiukan eilisestä.

Vietimme eilen Varpublogien kanssa äärimmäisen inspiroivan ja innostavan illan luonnonkosmetiikkaa ja ekokauneudenhoitopalveluita tarjoavan Greenlips Beautyn myymälä-hoitolassa. Kolmetuntiseksi suunniteltu iltamme venähti lopulta lähes nelituntiseksi kuunnellessamme silmät ja korvat hehkuen paikalla olleiden työntekijöiden - Sharonin, Monan ja Annikan - kertomuksia yrityksen taustoista, luonnonkosmetiikan erityispiirteistä ja heidän omista kokemuksistaan eri tuotteista.

Jos joku on yhtä nolon tietämätön kuin minä, joka en jaksa lainkaan kiinnostua kosmetiikka- tai hiusjutuista enkä oikeastaan perehtyä mihinkään kauneudenhoitoasioihini kovin syvällisesti, laitan tähän alkuun pienen Greenlips Beautyn nettisivuilta lainatun määritelmän luonnonkosmetiikasta:

"Luonnonkosmetiikka on kosmetiikkaa, jonka valmistuksessa käytetään luonnonmukaisia raaka-aineita. Luonnonkosmetiikan perusajatus on se, että kosmetiikkatuotteissa ei saisi olla ihmiselle, luonnolle, vesistöille tai eliöstölle haitallisia tai vaarallisia kemikaaleja. Perusajatuksiin kuuluu myös eettinen ja reilu tapa toimia niin ihmisiä kuin eläimiä kohtaan. Luonnonkosmetiikkatuotteiden valmistajille on tärkeää, että tuotteen koko elinkaari on mahdollisimman turvallinen, eettinen ja ekologinen. Luonnonkosmetiikka täyttää aina kaikki tavallisen kosmetiikan standardit ja Euroopan asettamat lait."

38596258516_838b366594_o
38596251006_0d27866ec1_o
24780512148_ef865164c7_o
38652235861_8993495328_o

Kyse on siis samat standardit täyttävästä kosmetiikasta kuin perus-Niveakin, mutta mahdollisimman ympäristöä kunnioittavasti tehtynä. Mitään ei siis menetetä, vaan saadaan ainoastaan ympäristöedut ja kemikaalien puute plussana. Kuulostaa hyvältä, oikeastaan erittäin hyvältä. Tässä vaiheessa kuitenkin pieni iho- ja allergologiakurssilainen nostaa päätään sisälläni. Kun näiden erikoisalojen mukaan totuus on, että ihomme ei kaipaa mitään muuta kuin apteekista saatavia täysin hajusteettomia perusvoiteita ja pH-neutraaleja pesuliuoksia suihkuun. Ihomme ei siis kaipaisi synteettisiä ihonhoitotuotteita sen enempää kuin luonnonkosmetiikkaakaan. Kuivalle iholle tarvittessa levitettävän perusvoiteen lisäksi kaikki muu on ihomme kannalta turhaa markkinavoimien hapatusta ja ylimääräiset tuoksuaineet ovat ainoastaan immuunijärjestelmäämme herkistäviä tekijöitä.

Yritä tässä nyt olla 2010-luvun nainen, kun samaan aikaan kuitenkin olen innosta piukeana luonnonkosmetiikan suhteen ja toisaalta päässäni kaikuu, että kaikki paitsi perusvoide on turhaa. Kuitenkin kuten jo alkuun sanoin, eilinen oli todella inspiroiva ilta. Kaikkien Greenlipsin työntekijöiden puheesta kuuli vilpittömän kiinnostuksen ja innostuksen kauneudenhoitoon. He suorastaan hehkuivat aiheesta puhuessaan eikä innostuksen tarttumiselta voinut välttyä. Minäkin haluan olla yhtä hehkuvan upea kuin he!

Ollaan rehellisiä. Pelkkään Aqualan L:ään tyytyminen on jäätävän tylsää, vaikka ihotautioppi niin suosittaisikin. Käytän nykyään perusvoidetta kasvojeni pesemisessä ja tätä kikkaa voin todella lämpimästi suositella, mutta muutoin janoan ihonhoidoltani jotakin erityisempää. Haluan ottaa voidetta kauniista purkista, tuoksuttaa vienoa tuoksua ihollani ja nauttia ainakin placebosta, että ihoni voi voiteen jälkeen erityisen hyvin. Minusta on myös hauskaa silloin tällöin kuoria ihoani ja töpötellä silmänympärysiholle erityistä voidetta. Alistun siis tietoisesti markkinavoimien myllerrykselle, koska nautin erityistuotteisiin liittyvästä luksustunteesta, ja tuon paheellisen nautinnon aion itselleni myös sallia.

38620068672_5bc6a29fec_o
38596529656_329ce6fc01_o
26876538379_755c520760_o
38620087272_0dc536a714_o
26876670589_b930e4de43_o

Meikkien saralla ostin Greenlipsistä testiin ensimmäinen mineraalimeikkipohjani (BareFaced Beautyn mineral foundation), jonka Sharon, Mona ja Annika taisivat kaikki nimetä yhdeksi suosikkituotteekseen. Kaikki meikki on ihon kannalta varmasti turhaa, jos ei lasketa meikkipohjien aurinkosuojaominaisuutta, mutta jos turhuus voi olla ympäristöystävällistä ja hyvää niin, miksi en kokeilisi. Innostuin eilisestä niin kovin, että minun oli pakko heti tänään kotilöllymissunnuntaina kokeilla meikkipohjaa - ja ensikokeilun perusteella olen kyllä myyty! Kuin ei olisi meikkiä ollenkaan, mutta silti näyttää freesiltä.

Minä taisin eilisen jälkeen kaikkiaan vähän hurahtaa. Luonnonkosmetiikka ei nimittäin ollut mitään hippien mutaleikkiä, vaan todella ylellisen tuntuisia tuotteita, jotka täyttävät samat standardit kuin tavallinenkin kosmetiikka, mutta mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja ilman kemikaaleja. Päässäni käytävä taistelu ei siis ole luonnonkosmetiikka vastaan tavallinen kosmetiikka, koska tuon taistelun luonnonkosmetiikka vie 100-0, vaan kosmetiikka ylipäätään vastaan ihotautiopin näkemys pelkästä tarvittaessa käytettävästä perusvoiteesta.

Voin todella lämpimästi suositella piipahdusta Greenlips Beautyn liikkeeseen (Kalevantie 8, Turku) tai nettikauppaan. Työntekijät ovat ihania persoonia ja todella taitavia auttamaan kaikissa kauneudenhoitoon liittyvissä asioissa oli sitten kauneudenhoitoon enemmän perehtynyt kuluttaja tai tälläinen ihonhoitotumpelo kuten minä.

maanantai 20. marraskuuta 2017

IKA:a ja YLE:ä - todellisuus kurssilyhenteiden takana

Kiitos ihanista kommenteista, joita sain edelliseen postaukseen. ♥ Tuli todella hyvä mieli niitä lukiessa ja inspiraatio kirjoittamiseen vain lisääntyi. Siispä uutta tekstiä jo tänään! Luvassa on pieni catch up, että missä opinnoissani tällä hetkellä mennäänkään ja mitä minä teen opinnoissani juuri tällä hetkellä.

Olen siis vitosella, lääkiksen tokavikalla vuodella. Takana on yksi kesä lääkärinä sairaala- tai tk:n vuodeosastotasolla ja edessä ultimaattinen kandikesä terveyskeskuksen vastaanottotyössä. Pienien ensilinjan lääkärikokemusten lisäksi kasvamisemme alkaa nähdä jo meitä ympäröivien valmiiden lääkäreiden suhtautumisesta: "Vitosen kandi. Tehän olette sitten jo melkein valmiita jo." Valmis tässä ammatissa ei taida olla ikinä, mutta on totta, että lääkis vetelee meidän kohdaltamme jo loppusuoraa. Onneksi pitkää loppusuoraa, mutta loppusuoraa kuitenkin, koska edessä on ainoana isona uutena kurssina enää tulevan kevään lastentaudit. Tämän syksyn naistentaudit ja synnytykset oli vitosen toinen suuri kokonaisuus, mutta gyne on meidän kurssipuolikkaamme osalta jo tapulteltua kauraa. Kutosella meitä odottaa enää pieniä erikoisaloja kuten syöpätaudit ja sotilaslääketiede, ja suurten erikoisalojen (sisätaudit ja kirurgia) tiukka kertaus. (Kiinnostuneille vinkkilinkkinä Turun lääkiksen opinto-opas, josta näkee vuosikursseittain, mitä vuosi pitää sisällään.)

Meidän kurssipuolikkaamme tahkoaa tällä hetkellä IKA:n kurssikokonaisuutta eli ihotauteja, keuhkosairauksia ja allergiologiaa. Kurssi on pitkän gynesyksyn jälkeen todella tynkä: kahden viikon luentojen ja kahden viikon käytännön aikana meille yritetetään opettaa kaikki oleellinen kolmen erikoisalan alueelta.

IMG_7075

Huolimatta periaatteessa käynnissä olevasta IKA:sta, minä en juuri tällä hetkellä istu sen enempää luennoilla kuin keuhkoklinikassakaan. Minun seuraavien kahden viikon ohjelmani on nimittäin pakollisen YLE-jakson (yleislääketiede) suorittaminen terveyskeskuksessa.

Vitosvuoden YLE-viikkojen tarkoituksena on päästä tutustumaan tk-lääkärin työhön mahdollisimman laaja-alaisesti ja päästä tekemään paljon itse, koska totuus on, että tulevana kesänä meidän täytyisi osata hoitaa samat potilaan aivan itse ilman kliinistä opettajaa tai ohjaavaa lääkäriä. 10 yle-päivään täytyisi saada mahdutettua niin tavallista vastaanottotyötä pitäen sisällään kaikkea, mitä terveyskeskuksessa voi tulla vastaan esim. pientoimenpiteitä (koepaloja, luomenpoistoja ja kortisonipistoksia...), vuosikontrolleja (verenpainetauti, diabetes ja sepelvaltimotauti...) ja akuutteja vaivoja (korvatulehdukset, poskiontelovaivat, virtsatieinfektiot...), kuin yleislääkärin erilaisempiakin työkenttiä kuten kouluterveydenhuoltoa, äitiysneuvolaa ja lapsineuvolaa. Edessäni on siis kiireiset kaksi viikkoa.

Eilen sunnuntai-iltana olin melko kauhuissani. Suoritan YLE-viikot tulevan kesän työpaikassani, joten harjoitteluun liittyy erityistä jännäystä: Entä jos ne pitää minua niin huonona, että eivät halua ottaa minua töihin lainkaan? Tai entä jos ne ajattelevat, että voi ei, tuoko meille ihan oikeasti tulee lääkäriksi? Nelosvuoden yhden YLE-viikon suoritin Porin opetusterveyskeskuksessa, joka on luotu opetuspaikaksi, mutta nämä kaksi viikkoa olen osa oikeaa terveyskeskustyöyhteisöä, joka rullaa joka päivä samalla tiukalla rutiinilla olin minä paikalla tai en. Se on yhtä aikaa haaste ja vahvuus, koska toisaalta oikeaa työtä tulevaisuutenikin tulee olemaan, mutta toisaalta opettamiseen luotu yksikkö on opettamiseen luotu yksikkö - siellä oppii paljon!

Nuorena lääkärinalkuna on kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että meni minne vain tekemään mitä vain, aina oppii, koska opittavaa on niin paljon. Tänäänkin, jo yhden päivän aikana, olen oppinut valtavasti. Ohjaajani on todella taitava ja kokenut kliinikko, jonka kyky kohdata potilaitaan ihmisinä ongelmiensa keskellä on jo yhden päivän seuraamisen perusteella ainutlaatuista. Ensimmäinen päiväni terveyskeskuksessa ei siis ainoastaan antanut minulle mahdollisuutta ottaa yhden koepalan, poistaa yhden luomen, tehdä yhden gynekologisen tutkimuksen ja yhden selkäkipustatuksen, vaan se myös antoi jälleen uutta mallia kohdata potilas. Minulla on jälleen yksi uusi roolimalli tulevalle uralleni.

Lisää YLE-päivien etenemisestä myöhemmin, kunhan saan päivät etenemään. Alku on lupaava, i must say.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Tämä ei ole ohi

Minä en rehellisesti sanottuna uskalla mennä lukemaan edellisiin postauksiin tulleita kommentteja, koska minulle tulee niin iso harmitus teidän lukijoiden puolesta. Jarkon kautta olen kuullut, että kommenteissa ollaan oltu minusta jopa huolissaan ja pohdittu, miksi blogi on ollut niin hiljainen. Olen todella pahoillani, että olen kenties aiheuttanu huolta ja harmitusta olemalla hiljaa. Pahoillani olen, koska kaiken taustalla on ollut vain minun omat paineeni kirjoittamiseen ja niistä johtuva tauon venyminen lähes vahingossa pikkuhiljaa pidemmäksi. Anteeksi.

Olen kirjoittanut Krista_lliaa tammikuusta 2013. Tuona keväänä asuimme ensimmäistä vuottamme Turussa, minä olin aloittanut opinnot bilsalla, Jarkko AMK:ssa ja päätoiminen työni oli lukea lääkiksen pääsykokeisiin. Blogi oli pakopaikka, johon sain selittää pääsykokeisiin liittyviä paineita ja omia tuntemuksiani liittyen aivan kaikkeen. Alussa mukana oli myös kaikenlaisia nykysilmini katsottuna äärimmäisen noloja vaatejuttuja. jotka ovat jääneet taa jo jonkin aikaa sitten. Kaikkiaan kirjoittamistapani oli blogin alkutaipaleella paljon nykyistä päiväkirjamaisempi ja täynnä olevinaan nokkelia monimutkaisia lauseita. Kirjoitan edelleen pitkiä lauseita ja kirjoitan kaikkiaan pitkästi, mutta vuodesta 2013 tyylini on silti kehittynyt paljon pelkistetymmäksi ja selkeämmäksi. Olen omasta mielestäni kehittynyt valtavasti samalla, kun olen löytänyt itselleni ensi kertaa elämässäni harrastuksen.

Kesti pitkään kyetä myöntämään, että minä kirjoitan blogia. Että minulla on harrastus, joka tarkoittaa, että kirjoitan useamman kerran viikossa omilla kasvoillani omasta elämästäni nettiin. Viimeinen vuosi on vienyt minua asian kanssa paljon eteenpäin ja olen onnistunut kasvattamaan itselleni jonkinlaisen bloggaajaselkärangan. Olen tyytyväinen kirjoituksiini ja se riittää. Kuvaaja minä en edelleenkään ole, mutta eteenpäin ollaan silläkin rintamalla tultu. Minulle itselleni blogi on kuitenkin aina ollut kirjainten leikkiä ja teksteihin liitettävät kuvat enemmän stressin- kuin riemunaihe.

Vuosien aikana koen löytäneeni blogini paikan. En ole muotibloggaaja, en sisustusbloggari enkä osaa tarjota riiittävää materiaalia edes nykyparametreilla uskottavaan lifestyleblogiin. Pidänkin itseäni lääkis- ja lifestylebloggaajan hybridinä, joka pyrkii luottamaan tekstien rehellisyyteen. Sekä lääkis että aivan tavallinen elämä osaa olla huikean siistiä, mutta toisaalta myös kertakaikkisen paskaa. Pyrkimyksenäni on puhua noista molemmista puolista.

38524023071_9a247589ba_o

Vuosien edetessä ja useampien lukijoiden löydettyä blogini, aloin kuitenkin kehittää kirjoittamiseen pieniä paineita. Tuntui, ettei enää ollutkaan aivan sama, mitä kirjoitan ja miten kirjoitan. Jonkinlainen vapaus kirjoittamisesta hiipui samalla, kun olin äärimmäisen onnellinen ja ylpeä laajemmasta lukijakunnasta. Kun oli paine saada luotua jotain todella oivaltavaa, ajatuksia herättävää ja tyylikkäästi kirjoitettua, oli helpompi jättää kirjoittamatta, kuin paneutua kirjoittamaan useammaksi tunniksi. Niin tauko venyi.

Seuraavaksi iski syyllisyys, jonka kanssa painin edelleen. Tiedän, että minulla on lukijoita, jotka mielellään lukisivat opintojeni etenemisestä ja kokemuksistani jo kohdatuissa lääkäritilanteissa, kenties joku tykkäisi lukea ihan vain eämästäni. Silti olen hiljaa. Ja kun on tarpeeksi kauan hiljaa ihmisten edessä, jotka odottavat sinun sanovat jotakin, tuntuu ensimmäisen sanan sanominen mahdottomalta. Kun on ollut noin kauan hiljaa, paranisi olla todella huikeaa sanottavaa, kun sitten avaa suunsa. Eikä minulla ole mitään Hollywood-räjähdyksiä kerrottavanani. Minulla on vain omia kokemuksiani.

Kun yhdistää kaksi edellistä kappaletta, päästään noidankehään, jossa olen pyörinyt viime ajat. Minulla olisi kipinää kirjoittaa, mutta ei aikaa paneutua aiheisiin ja kirjoittamiseen niin huolella, että saisin aikaa itselleni kelpaavaa tekstiä. Olen vaatinut itseltäni Hollywood-räjähdyksiä, vaikka oikeasti riittäisi Salkkaritason nolot pikkupommit (Oikeasti, katsoiko joku muu viime viikon jakson, jossa Sergein auto räjähti? Se oli _kiusallista_.).

37636551605_fdb1ec0ec4_o

Tulevaisuudessa aionkin vaatia itseltäni vähemmän, koska en halua, että tämä loppuu. Blogi on antanut minulle harrastuksen, josta nautin valtavasti. Lisäksi minusta on todella arvokasta, että saan talteen omia ajatuksiani, koska kuten jo vuoteen 2013 verraten ollaan nähty, ihminen kasvaa ja kehittyy, jolloin ajatukset muuttuvat. Jos en kirjoita itseäni talteen nyt, ei myöhemmin enää ole olemassa juuri tätä Kristaa. Tulen laskemaan oman pääni keksimiä laatuvaatimuksia tekstieni suhteen, koska on tärkeämpää kirjoittaa kuin murehtia, että kirjoittaisinpa. Joiltain osin pyrin siis palaamaan Krista_llian juurille: aitouteen, huolettomuuteen ja matalan kynnyksen kirjoittamiseen. Kaiken ei tarvitse olla aivan superpriimaa, kunhan saan tuotua itseäni tekstiin ja tunnen tekstin omakseni.

Palataan pian.