sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Tämä ei ole ohi

Minä en rehellisesti sanottuna uskalla mennä lukemaan edellisiin postauksiin tulleita kommentteja, koska minulle tulee niin iso harmitus teidän lukijoiden puolesta. Jarkon kautta olen kuullut, että kommenteissa ollaan oltu minusta jopa huolissaan ja pohdittu, miksi blogi on ollut niin hiljainen. Olen todella pahoillani, että olen kenties aiheuttanu huolta ja harmitusta olemalla hiljaa. Pahoillani olen, koska kaiken taustalla on ollut vain minun omat paineeni kirjoittamiseen ja niistä johtuva tauon venyminen lähes vahingossa pikkuhiljaa pidemmäksi. Anteeksi.

Olen kirjoittanut Krista_lliaa tammikuusta 2013. Tuona keväänä asuimme ensimmäistä vuottamme Turussa, minä olin aloittanut opinnot bilsalla, Jarkko AMK:ssa ja päätoiminen työni oli lukea lääkiksen pääsykokeisiin. Blogi oli pakopaikka, johon sain selittää pääsykokeisiin liittyviä paineita ja omia tuntemuksiani liittyen aivan kaikkeen. Alussa mukana oli myös kaikenlaisia nykysilmini katsottuna äärimmäisen noloja vaatejuttuja. jotka ovat jääneet taa jo jonkin aikaa sitten. Kaikkiaan kirjoittamistapani oli blogin alkutaipaleella paljon nykyistä päiväkirjamaisempi ja täynnä olevinaan nokkelia monimutkaisia lauseita. Kirjoitan edelleen pitkiä lauseita ja kirjoitan kaikkiaan pitkästi, mutta vuodesta 2013 tyylini on silti kehittynyt paljon pelkistetymmäksi ja selkeämmäksi. Olen omasta mielestäni kehittynyt valtavasti samalla, kun olen löytänyt itselleni ensi kertaa elämässäni harrastuksen.

Kesti pitkään kyetä myöntämään, että minä kirjoitan blogia. Että minulla on harrastus, joka tarkoittaa, että kirjoitan useamman kerran viikossa omilla kasvoillani omasta elämästäni nettiin. Viimeinen vuosi on vienyt minua asian kanssa paljon eteenpäin ja olen onnistunut kasvattamaan itselleni jonkinlaisen bloggaajaselkärangan. Olen tyytyväinen kirjoituksiini ja se riittää. Kuvaaja minä en edelleenkään ole, mutta eteenpäin ollaan silläkin rintamalla tultu. Minulle itselleni blogi on kuitenkin aina ollut kirjainten leikkiä ja teksteihin liitettävät kuvat enemmän stressin- kuin riemunaihe.

Vuosien aikana koen löytäneeni blogini paikan. En ole muotibloggaaja, en sisustusbloggari enkä osaa tarjota riiittävää materiaalia edes nykyparametreilla uskottavaan lifestyleblogiin. Pidänkin itseäni lääkis- ja lifestylebloggaajan hybridinä, joka pyrkii luottamaan tekstien rehellisyyteen. Sekä lääkis että aivan tavallinen elämä osaa olla huikean siistiä, mutta toisaalta myös kertakaikkisen paskaa. Pyrkimyksenäni on puhua noista molemmista puolista.

38524023071_9a247589ba_o

Vuosien edetessä ja useampien lukijoiden löydettyä blogini, aloin kuitenkin kehittää kirjoittamiseen pieniä paineita. Tuntui, ettei enää ollutkaan aivan sama, mitä kirjoitan ja miten kirjoitan. Jonkinlainen vapaus kirjoittamisesta hiipui samalla, kun olin äärimmäisen onnellinen ja ylpeä laajemmasta lukijakunnasta. Kun oli paine saada luotua jotain todella oivaltavaa, ajatuksia herättävää ja tyylikkäästi kirjoitettua, oli helpompi jättää kirjoittamatta, kuin paneutua kirjoittamaan useammaksi tunniksi. Niin tauko venyi.

Seuraavaksi iski syyllisyys, jonka kanssa painin edelleen. Tiedän, että minulla on lukijoita, jotka mielellään lukisivat opintojeni etenemisestä ja kokemuksistani jo kohdatuissa lääkäritilanteissa, kenties joku tykkäisi lukea ihan vain eämästäni. Silti olen hiljaa. Ja kun on tarpeeksi kauan hiljaa ihmisten edessä, jotka odottavat sinun sanovat jotakin, tuntuu ensimmäisen sanan sanominen mahdottomalta. Kun on ollut noin kauan hiljaa, paranisi olla todella huikeaa sanottavaa, kun sitten avaa suunsa. Eikä minulla ole mitään Hollywood-räjähdyksiä kerrottavanani. Minulla on vain omia kokemuksiani.

Kun yhdistää kaksi edellistä kappaletta, päästään noidankehään, jossa olen pyörinyt viime ajat. Minulla olisi kipinää kirjoittaa, mutta ei aikaa paneutua aiheisiin ja kirjoittamiseen niin huolella, että saisin aikaa itselleni kelpaavaa tekstiä. Olen vaatinut itseltäni Hollywood-räjähdyksiä, vaikka oikeasti riittäisi Salkkaritason nolot pikkupommit (Oikeasti, katsoiko joku muu viime viikon jakson, jossa Sergein auto räjähti? Se oli _kiusallista_.).

37636551605_fdb1ec0ec4_o

Tulevaisuudessa aionkin vaatia itseltäni vähemmän, koska en halua, että tämä loppuu. Blogi on antanut minulle harrastuksen, josta nautin valtavasti. Lisäksi minusta on todella arvokasta, että saan talteen omia ajatuksiani, koska kuten jo vuoteen 2013 verraten ollaan nähty, ihminen kasvaa ja kehittyy, jolloin ajatukset muuttuvat. Jos en kirjoita itseäni talteen nyt, ei myöhemmin enää ole olemassa juuri tätä Kristaa. Tulen laskemaan oman pääni keksimiä laatuvaatimuksia tekstieni suhteen, koska on tärkeämpää kirjoittaa kuin murehtia, että kirjoittaisinpa. Joiltain osin pyrin siis palaamaan Krista_llian juurille: aitouteen, huolettomuuteen ja matalan kynnyksen kirjoittamiseen. Kaiken ei tarvitse olla aivan superpriimaa, kunhan saan tuotua itseäni tekstiin ja tunnen tekstin omakseni.

Palataan pian.

10 kommenttia:

  1. Kiva kun oot täällä taas :) Tuttuja ajatuksia myös tällaiselle tuoreemmalle bloggaajalle. Rima on (välillä liian) korkealla itselläkin, mutta tärkeintä on, että teksti kuulostaa ja tuntuu omalta - just niin kuin sullakin.

    Tsemppiä loppusyksyyn! Ois kyllä kiva kuulla, mitä siellä on meneillään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, että kommentoit! Se on kumma, miten onnistuu luomaan itselleen aivan turhia paineita ja aivan tyhjästä, vaikka oikeasti millään muulla ei ole väliä kuin, että kokee tekemisensä mieluisaksi ja omakseen.

      Sulle samoin hyvää loppusyksyä ja melkein jo alkavaa talveakin! Pian jo joulukuu ja joulukin ♥. Ja tämän hetken tunnelmia on itse asiassa uudessa postauksessa jo nyt!

      Poista
  2. Tosi kiva kuulla, että kaikki kunnossa ja kirjoittaminen kiinnostaa edelleen! Juttujasi on kiva lukea ja pidä ihmeessä kiinni aitoudesta. Älä stressaa kirjoittamisesta liikaa. Lukijatkin ovat ihan tavallisia ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on todellakin aivan entiseen malliin eli erittäin hyvin :) Pahoittelut, jos aiheutin huolta. Luulen, että pienet kirjoittamiseen luomani paineet helpottuvat, kun annan itselleni luvan antaa vain mennä kirjoittamisen kanssa, koska ei bloggaamisen tarkoituksena ole luoda kirjallisuusnobelin arvoisia teoksia päivä toisensa perään :D Eikä kukaan sellaista minulta tai keltään muultakaan bloggaajalta toivokaan. Lupaan painaa taka-alalle turhat paineet, jotka olen onnistunut luomaan :)

      Kiitos, että kommentoit! Nämä merkkaavat tosi paljon ja varsinkin nyt pidemmän tauon jälkeen. ♥

      Poista
  3. Kiva kun kirjoitit taas :) Ymmärrettäviä ajatuksia, mutta toivottavasti kirjoittamispaineet eivät vaivaa liikaa. Varsinkin viimeinen kappale olikin ihana, ja muutenkin tämä kirjoitus oli hyvä esimerkki siitä aitoudesta ja tyylistä, joiden kautta alun perinkin tykästyin blogiisi.

    Hyvää loppusyksyä ja intoa (mutta ei paineita) kirjoittamiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Merkkaa todella paljon kuulla näitä asioita suoraan. Kiitos. ♥ Yritän unohtaa pääni keksimät paineet ja antaa vain mennä omien fiilisten mukaan. Into on ainakin jälleen kova, kun tauon aikana vaivanneesta ns. rimakauhusta on päästy yli.

      Kiitos tuhannesti kommentista ja ihanaa loppusyksyä (saako jo toivottaa talvea?) sullekin!

      Poista
  4. Ihana kuulla susta! Ymmärrän kyllä tuon, että kun tauko venyy, niin paluu on joka päivä vaan hankalampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että on ihana kuulla. Tuli todella hyvä mieli kaikista näistä kommenteista ♥ Se on käsittämätöntä, minkälainen rimakauhu tauon aikana kehittyy ja on hurjan vaikeaa päästä siitä yli. Nyt kun askel on otettu on taas paljon kevyempi olo ja kirjoituskin virtaa :) Kiitos kommentistasi!

      Poista
  5. Kiva kun palasit, sun tekstejä on ilo lukea! Kaiken kaikkiaan blogien, vlogien yms vetovoima syntyy juuri samaistuttavuudesta, ei välttämättä niinkään niistä Hollywood-räjähdyksistä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmälleen näin ja tiedän sen omastakin kokemuksesta, koska en jaksa lainkaan seurata liian etäiseksi jääviä bloggaajia. Kirjoittamisen suhteen haluaisin vain olla tyytyväinen omaan jälkeeni enkä vain kirjoittaa hauki on kala -tyylillä kokemuksiani talteen ja siitä on tätä pientä painetta tullut. Mutta nyt himmataan paineiden suhteen ja annetaan tekstin vain tulla :)

      Poista