maanantai 11. joulukuuta 2017

Lääkisopiskelu on helppoa ja mukavaa

Viime viikolla 2.12.2017 Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa Helsingin lääketieteellisessä opiskeleva nimimerkillä Huolestunut opiskelija kirjoittanut lääkisläinen kertoi olevansa kovasti huolissaan lääkisopiskelijoiden kokemista uupumuksen, riittämättömyyden ja masennuksen tunteista. Mikäli mielipide on vielä jäänyt joltakulta lukematta, suosittelen tutustumaan kirjoitukseen, koska aion tässä postauksessa kirjoittaa henkilökohtaisiin kokemuksiini perustuvan vapaamuotoisen vastineen tuolle mielipiteelle.

En ole todellakaan ensimmäinen, joka on ehtinyt tarttua aiheeseen. Helsingin lääkiksen dekaani, varadekaani ja koulutusohjelmajohtaja vastasivat ensimmäisenä 5.12.2017 Helsingin sanomissa julkaistussa mielipidevastineessa yhtyvänsä huoleen lääketieteen opiskelijoiden jaksamisesta. Jaksamista edistäviin toimiin on kuulemma jo ryhdytty ja toimintaa kehitetään edelleen.

Seuraavaksi 7.12.2017 Hesarissa julkaistiin Helsingin hammaslääkiksen kakkosvuoden opiskelijan kirjoittama Lääketieteen opiskelu on mukavaa -vastine, jonka otsikko kertonee kaiken oleellisen. Seuraavana keskusteluun otti osaa Turun lääkiksen mentoroinnista vastaava opettaja-opiskelija-mentorikokoonpano, jonka Mentorointi auttaa lääkäriopiskelijoita -mielipidekirjoitus julkaistiin eilen 10.12.2017. Tämän nykyisen mentoroinnin, entisen opetuutorijärjestelmän, lapsi olen itsekin - Turussa, kun opiskelen - joten mentorijärjestelmää voin ihan kokemuksesta kommentoida.

Ajankohtaisesti tuorein aihetta käsitellyt teksti on tänään 11.12.2017 julkaistu Helsingin Sanomien oma juttu "Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”", jonka pohjana on toimittajan jalkautuminen lääkisopiskelijoiden ja opetuksesta vastaavien tahojen pariin.

lääkis

Tässä siis taustat, joiden kevyesti innoittamana tartuin kirjoittamaan oman näkemykseni aiheesta. Pyrin pitämään laajan aiheen tiivinä ja aloitankin tiiviisti yhteen lauseeseen kiteytyvällä mielipiteelläni:

Lääkis on ollut paljon helpompaa ja vähemmän kilpailuhenkistä kuin odotin.

Se on totuus niin kuin minä sen koen. Se ei tee yhtään vähemmäksi niiden totuutta, jotka kokevat lääkiksen todella raskaaksi ja kilpailuhenkiseksi, mutta minulle lääkis näyttäytyy helppona ja mukavana. Hakiessani yliopistokoulutukseen, johon pääsevät vain parhaat ja hekin vasta parhaimmillaan usean vuoden hakemisen jälkeen, olin varma, että työmäärä sisääpääsyn jälkeen on murskaava. Ja mikäli työmäärästä selviäisi, en ainakaan selviäisi yhtä hyvin kuin muut ja olisin 1000 kertaa huonompi lääkäri. Väärin.

Mitä pidemmälle lääkis on edennyt, sitä enemmän olen oppinut, että kaikkien taidot ovat vajavaiset. Edes alan huippuerikoislääkäri ei osaa kaikkea, vaan taitojen ylläpito ja kehitys vaatii jatkuvaa opiskelua. Olemme kaikki vajavaisia ja erityisen vajavaisia olemme ollessamme vasta kandeja tai vastavalmistuneita lisensiaatteja. Uravalintamme on täynnä epävarmuutta ja tuon epävarmuuden olen oppinut ymmärtämään vasta lääkiksen edetessä. En voi todellakaan vielä sanoa hyväksyneeni sitä, mutta ensimmäinen askel hyväksymiseen on minusta otettu, kun olen oivaltanut, että jokainen lääkäri on aika ajoin epävarma.

Huolestuneen opiskelijan ajatukseen lääkäripolvelta toiselle opetuksen myötä siirtyvästä lääkärisankarimyytistä en siis voi lainkaan yhtyä. Minun opettajani Turussa ovat opettaneet, että epävarmuus on arkea ja potilasvirheitä ja -kuolemia osuu jokaisen eteen. Jokainen tulee uransa aikana tekemään isoja ja pieniä virheitä, mikäli tekee minkäänlaista potilastyötä. Ne tuntuvat kertomusten mukaan maailmanlopulta ja meinaavat musertaa, mutta helpottavaa on, että jokainen kohtaa ne samat hetket joskus, ja jokaisesta tuntuu aivan yhtä kamalalta. Pahaa oloa ei tarvitse piilottaa, koska jokainen on joskus hajalla tämän ammatin vuoksi. Jokaisella on ollut takana myös eka kandikesä, johon kuuluu monia kiperiä ja paineistavia hetkiä. Jokainen on kuitenkin niistä myös selvinnyt ja yleensä kollegan tuella. Samalla tuella on minusta mahdollista selvitä niin opinnoista, ekoista kandikesistä, valmistumisen jälkeisestä epävarmuudesta kuin tulevaisuudessa odottavista virheistäkin.

Lääkärikoulutuksen aikana opettajien antaman mallin lisäksi suuressa roolissa opiskelijoiden jaksamisen suhteen ovat muut medisiinarikollegat. Todennäköisesti mielipiteeni lääkiksen hauskuudesta, helppoudesta (=miellyttävästä älyllisestä haastamisesta) ja kilpailuhengettömyydestä olisi aivan toinen, mikäli kurssini vihaisi minua ja minä vihaisin kurssiani. Kyse on syvistä asenteista ja onnekseni ainakin Turussa vallitsee koko lääkiksen läpi henki, että kanssamedisiinari on samaa tuskaista tietä kulkeva kaveri, eikä ojaan tilaisuuden tullen työnnettävä kilpakumppani. Muutoin aivan varmasti vihaisin tätä koulua, enkä varmasti olisi ainoa. Stressiä ja painetta onnistumisesta on aivan jokaisella, mutta ainakaan minun ei ole ikinä tarvinnut kantaa painetta yksin muilta piilossa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, mutta jaettu tentti-/nelosen kevät -/kandikesä-/manu-/kaikki vain epäonnistuu ja olen paska lääkäri -tuska on ehdottomasti vain murto-osa entisestään. Ja kun tuskan jakaa 150 kurssikaverin kanssa, murenee epätoivon määrä suorastaan hippusiin.

Lääkis on elämän yhtä parasta aikaa ja sen kuuluisi olla sitä kaikille. Ollaan toistemme tukena, koska muuten tästä touhusta tulee oikeasti Huolestuneen opiskelijan kuvailemaa kurjuutta. Ja se olisi paskaa.

Kuva: Helsingin Sanomat // Liisa Takala

 

1 kommentti:

  1. Kiva että osallistuit keskusteluun kertomalla oman kokemuksesi lääkiksestä. Noiden Hesarin juttujen ja muutenkin oman (ulkopuolisen) käsitykseni perusteella olen pitänyt lääkisopiskelua todella vaativana ja kovana alana, ja välillä ihmetellytkin opiskelijoiden jaksamista, ja miettinyt, että itsestäni ei ainakaan olisi alalle, vaikka sitä kovasti arvostankin. Mukava kuitenkin kuulla, ettei se todellisuus ehkä olekaan niin kovaa, vaikka vaativaa varmasti onkin. Myös tuo hyvä yhteishenki on varmasti todella tärkeä tekijä ja hienoa, että se myös auttaa jaksamaan.

    Intoa edelleen opiskeluihin ja kiitos taas kivasta kirjoituksesta! :)

    VastaaPoista